Sateenkaari repeää

30.07.2020

Teksti:

Harald Olausen


LGBTQ-maailmassa on ollut jo vuosien ajan ilmassa myrskyn merkit. Nyt hobbesilainen kaikkien sota kaikki vastaan on alkanut. Pohjoismaiden suurin LGBTQ-sivusto qx.fi julkaisi tänään ruotsalaisen Alfred Janssonin aiheesta kirjoittamasta jutusta suomennoksen sivullaan otsikolla "Uusi homojärjestö herättää huomiota Norjassa - sulkee ulos queerit ja transsukupuoliset":


https://www.qx.fi/yhteiskunta/244541/uusi-homojarjesto-herattaa-huomiota-norjassa-sulkee-ulos-queerit-ja-transukupuoliset/



"Heinäkuun lopulla Loke Aasahamar, Tonje Gjevjon ja Ola Movinkel perustivat Norjassa järjestön nimeltä LLH. Järjestön tiedotteen mukaan tarkoituksena on suojata homoseksuaalien oikeudet yhteiskunnassa. Uusi järjestö katsottiin tarppeelliseksi perustaa, koska queer-ideologiat ja transaktivismi pyrkivät muuttamaan hyvin toimivan ja hyvin vakiintuneen yhteiskunta- ja perherakenteen. Järjestön inspiraationta on brittiläinen LGBAlliance. Loke Aasahamar kertoo QX:lle, että järjestö ei vastusta transsukupuolisia, mutta transihmisten ja queerien ei tule olla mukana. Ensisijaisena syynä on, että järjestö ja sen perustajat katsovat, että biologisia sukupuolia tulee olla vain kaksi. Syntymäsukupuoli on pysyvä, yksinkertaisesti. - Ongelma on siinä, että transideologia muuttaa kieltämme. Miehellä ei voi olla vaginaa eikä naisella voi olla penistä.Loke on myös sitä mieltä, että mies ei voi vaihtaa biologista sukupuoltaan, koska miehellä ja naisella on kromomieroja."


www.qx.fi

Osoitteesta löydät lisää siitä, mistä ongelmista LGTBQ-maailman sisällä on viime vuodet Suomessa ja muissa Pohjoismaissa puhuttu. Qx.fi ottaa rohkeasti kantaa ja tutkii asioita monelta eri kantilta LGBTQ-maailmassa sekä esittelee siellä vaikuttavia ihmisiä ja ilmiöitä kulttuuria unohtamatta.

Rintamalinjat ovat muodostuneet muutamassa vuodessa vihaa ja eripuraa homoihin kohdistaneiden muunsukupuolisten jatkuvien hyökkäysten, valeuutisten (joista kerron 22.7. digivallila.comissa otsikolla "Aatteiden ja kuvitelmien takia"-jutussani tarkemmin). Qx.fi:n päätoimittaja Sami Montell puuttui jutussaan 10.7 otsikolla "Priden historiaa kirjoitetaan uudelleen aktivismin varjolla" siitä, miten musut väärentävät LGBTQ-historiaa sopivasti omia propagandatoimia varten. Montell ottaa esimerkiksi yhden räikeimmistä sosiaalisessa mediassa leviävistä valeuutisista: "Voimme juhlia Pridea kahden värillisen transsukupuolisen ansiosta, jotka nousivat vastustamaan poliisia Stonewallin mellakoissa". Väite ei perustu Montellin mukaan faktoihin:


"Viimeisten vuosien aikana on etenkin sosiaalisessa mediassa toistettu väitettä, että saamme kiittää koko Pride-liikkeen synnystä kahta värillistä transihmistä. Sosiaalinen media on täynnä postauksia, joissa väitetään, että ensimmäiset kivet Stonewallin mellakoissa heittivät Marsha P. Johnson ja Sylvie Rivera. Tämä ei pidä paikkaansa. Tai oikeammin, siitä ei ole näyttöä. Koko kysymys siitä, kuka heitti ensimmäisen kiven, on harhaanjohtava, eikä siihen ole vastausta. Stonewallin mellakoissa ei ollut kyse yhden etnisen ryhmän noususta syrjintää vastaan, se tehtiin yhdessä. Lisäksi Sylvie Riviera, ei ehkä edes ollut paikalla- sillä hän muutti kertomustaan vuosien varrella. Johnson ja Riviera toki tekivät merkityksellisen työn aktivisteina ja heidän panoksensa etenkin Stonewallin mellakoiden jälkeen on ollut merkittävä. Mutta eivät he olleet ainoita. Stonewallin merkitys lhbtqia+ -historiassa on sen osoitus yhdessä tekemisen voimasta."


Montell kirjoitti qx:fihin 29.6 otsikolla "Pitääkö Pride-lipun muuttua? Uusi lippu on rasistinen, leimaava ja syrjivä" lisää tahallaan omiin tarkoituksiin väärennetyistä LGBTQ-symboleista, kuten Pride-lipusta, mihin on vaadittu lisää värejä. Pinkki merkitsi seksuaalisuutta, punainen elämää, oranssi paranemista, keltainen auringonvaloa, vihreä luontoa, turkoosi taikaa ja taidetta, sininen tyyneyttä ja harmoniaa ja violetti sielua. Lipun valmistukseen liittyvistä käytännön syistä osa väreistä jäi pois. Nykyisin yleisimmin käytetyssä versiossa sateenkaarilipusta on kuusi raitaa. Montell on syystäkin huolestunut muunsukupuolisten harjoittamasta jatkuvasta propagandasodasta sekä valheista LGBTQ-maailman sisällä. Hänestä ei ole hyväksyttävää, että historiaa kirjoitetaan uudelleen faktoista piittaamatta. Se ei ole hyväksyttävää edes aktivismin nimissä tuomaan nostetta omalle asialle. Se on Montellista historian valjastamista omien tarkoitusperien ajamiseksi:


"Se on väärin, vaikka se oman intressiryhmän asemaa parantaisikin. Olisi kokonaan eri asia, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Nyt ne eivät pidä. On ongelmallista, että valheellista historiaa levittävät nyt myös useat lhbtq-järjestöt, myös Suomessa. Englanninkielisessä sosiaalisessa mediassa tästä on noussut tänä kesänä jo kunnon sota. Homot ja lesbot ovat heränneet siihen, että meidän historiaamme kirjoitetaan uudelleen. Miten jatkamme tästä? Onko meidät homot ja lesbot jo pyyhitty pois omasta historiastamme pysyvästi?"


Taustaa tälle itsekkäälle keskustelulle pitää hakea Kreikan sofisteista. Myöhemmin sekä Augustinus, Machiavelli ja Hobbes että Malthus ajattelivat ihmisen olevan luonnostaan itsekäs ja yksilökeskeinen (hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan), kun taas Platonin ja Rousseaun mielestä ihminen (on kieltäytynyt hobbesilaisesta sodasta omaksi parhaakseen) syntyi hyveellisenä ja pyyteettömänä, ja sille oli ominaista yhtä paljon yhteistoiminta kuin kilpailukin (mitä enemmän ihmiset auttoivat toinen tosiaan sitä paremmin yhteisö kukoisti, ja vasta yhteiskunta turmeli hänet). Charles Taylor kirjoitti, ettei ollut mikään yllätys, että tietyt kansalaisten samanarvoisuutta ja kaikkien oikeutta arvostukseen koskevat luovat ideat-vaikkakaan ei vielä noita käsitteitä-voidaan löytää Rousseaun tuotannosta, joka on yksi "modernin autenttisuuskeskustelun" lähtökohdista. Rousseau arvostelee terävästi hierarkkista kunniaa, "etuoikeuksia".


Yhdessä "Tutkielma eriarvoisuudesta"-teoksensa kohdassa hän osoittaa tarkasti kohtalokkaan hetken, jolloin yhteiskunta alkaa rappeutua ja ihmiset alkavat haluta etuoikeutetuille kuuluvaa arvostusta. Hierarkian vastakohdaksi ja terveen yhteisöelämän lähteeksi Rousseau nimeää tasavaltalaisen yhteiskunnan, jossa kaikki saavat tasavertaisen osuuden julkisesta huomiosta. Thomas Hobbbes, jonka ajatukset vahvasta auktoriteetistä olivat vallalla 1845-1945, väittää Leviathanissaan, että luonto on varustanut meidät kaikki tehokkailla suurennuslaseilla eli "intohimolla ja itserakkaudella", joiden läpi katsottuna jokainen pienikin uhraus jonkin seikan pyhittämiseksi tai jonkin velvollisuuden täyttämiseksi näyttäytyy meille suurena vääryytenä, mutta meiltä puuttuu kaukoputki, nimittäin moraalinen ja yhteiskunnallinen tiede, jonka avulla näkisimme kaukana tulevaisuudessa vaanivat kurjuudet, joita ilman ei tällaisia uhrauksia voi välttää. Hobbes myös väitti Leviathianassaan hallitsijan ylivallan olleen ainoa keino pakottaa kansalaiset yhteistyöhön. Hän selitti omantunnon ongelmia sillä, että vanhan miehen kurjuus herätti hänessä tuskallisia ajatuksia, ja niinpä lievittämällä hänen kärsimyksiään pienellä almulla, hän samalla kevensi myös omaa sydäntään. Rousseaun lähtökohtana oli Thomas Hobbesin tavoin yhteiskuntasopimus, mutta kun Hobbesin suvereeni on yksi henkilö, niin Rousseaulla se on yhteistahto, joka on kaikkivaltias yhteiskunnassa, missä kaikki ihmiset hallitsevat itseään. Vuonna 1775 julkaistussa "Tutkielmia eriarvoisuudesta"-kirjassaan hän kuvaa ihmistä pohjimmiltaan hyväksi, jonka vasta kulttuuri turmelee. Rousseau, joka esitti ensimmäisen kerran teorian yksilön vapauden ja hallintojärjestelmän välisestä suhteesta "Yhteiskuntasopimus"-kirjassaan, luoden ajatuksillaan (jalo villi) valheellisen ja tekopyhän pohjan suurten vallankumousten perusvaatimuksille vapaudesta veljeydestä ja tasa-arvosta, valehteli myös tekopyhästi valheesta:


"En ole koskaan valehdellut omien etujeni tähden, mutta olen usein häpeällisesti valehdellut välttyäkseni hämilleen joutumiselta mitättömissä asioissa, kuten halutessani jatkaa keskustelua. Ideoitteni hitaus ja keskusteluni tylsyys pakottavat minut turvautumaan kuvitteellisiin asioihin sanoakseni jotakin."


Roussealainen tekopyhyys ja valhe on päässyt irti LGBTQ-keskusteluissa ja on yksi syy sateenkaaren lopulliseen repeämiseen ja siten mahdottomuuteen. Nyt kun keskustelusta on tullut räyhäämistä ja kommunikoinnista vihapuhetta LGBTQ-maailman sisälläkin, olisi hyvä muistaa, mitä Suorapuheinen, mutta tyyni ja levollinen Seneca muistutti meitä, että meidän pitäisi ennen kaikkea huolehtia velvollisuudentunnosta ja muustakin hyveiden joukosta:


"Jotkut filosofit jakavat minulle tietoa, josta ei tule olemaan minulle mitään hyötyä. Mutta taas toiset -tuhoavuudessaan pahimmat -vievät minulta kaiken toivon koskaan savuttaakaan tietoa. Eräät eivät siis tarjoa minkäänlaista valaistusta, jota osaisin kääntää katseeni kohti totuutta, kun taas toiset suorastaan kaivavat silmät pois kuopistaan."


Sateenkaari repeää hitaasti ja varmasti yhä enemmän. Iso-Britannia ensin. Nyt Norja. Milloin Suomi? 1990-luvun auvoisen onnelan odotusta yhteisestä rintamasta ja LGBTQ-politiikasta osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa tullaan tuskin koskaan näkemään. Irvokasta asiassa on se, että laiva uppoaa sisältä eikä ulkoisten myrskyjen takia. Koko sukupuolinen suuntaus-keskustelu on jämähtänyt vuosikymmeneksi paikoilleen ennen kuin professori Timo Airaksinen kirjoitti "Himon vallassa - ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta" (Bazar 2021)-kirjansa. Ihmisen yksi tärkeimmistä voimista on seksuaalisuus. Entä jos se puuttuu kokonaan tai on vääristynyt itseään ja muita tuhoavaksi? Onko siitä kysymys musuissa? Kukaan ei edelleenkään kysy perustavanlaatuisia kysymyksiä ja vaadi musuilta siihen vastauksia; mitä musut ovat? Mikä on heidän halunsa ja mihin ne kohdistuvat? Mitä seksi ja rakkaus merkitsevät musuille? Kuuluvatko he edes sukupuolisiin vähemmistöihin vai johonkin muuhun vielä määrittelemättömään ei-sukupuoliseen sukupuolivähemmistöön?


Tähän saamme selkoa vasta professori Timo Airaksisen tuotua unohdetun seksin keskustelun ytimeen ensi vuonna ilmestyvässä seksikirjassaan (Bazar 2021), sillä seksi ei Airaksisen mukaan katoa seksin toistojen vuoksi, kuten on selvä, vaan jokainen meistä kokee seksin muunnelmien haluttavuuden rajat, joita ei ole hyvä ylittää. Jokainen haluaa seksiä omien rajojensa sisällä. Kun harrastaa seksiä, noiden rajojen sisällä liikkuminen mahdollistaa juuri sen vaihtelun, joka pitää halun virkeänä kerrasta toiseen. Urautunut halu saattaa johtaa kyllästymiseen ja seksihalun hiipumiseen ja sammumiseen, mutta tuskin sentään Airaksisen mielestä katoamiseen:


"Tässä mielessä seksihalut ovat pysyvä halu, joka tyydyttyessään vain sammuu hetkeksi silti katoamatta koskaan. Jos halun rajat ovat väljät, halu saattaa vain voimistua seksikertojen myötä, kun ihminen tahtoo kokea aina vain uutta. Jos on paljon seksikumppaneita, ja omat rajat sallivat sen, uuden kumppanit houkuttavat yhä enemmän. Uusien kumppanien hakeminen ei lopu uusia kumppaneita hakemalla ja saamalla. Nälkä kasvaa syödessä. Jokaisella ihmisellä on omat rajansa, joiden sisään oma seksuaalinen halu jää. Hetero ei halua homoseksiä, mutta kokeeko hän homoseksin silti haluttavaksi omalla kohdallaan? Tämä lienee mahdollista, ainakaan en näe mitään syytä sanoa, etteikö kokemus olisi mahdollinen. Oletetaan, että hetero kokee erityisen homoseksuaalisen tilanteen ja sen mahdollisuudet haluttaviksi, silti hän ei halua kokemusta, koska pelkää omia rajojaan. Puhumme silloin houkutuksesta. Sleepy Sleepers sanoi, että kaikkea voi kokeilla kerran, paitsi sukurutsaa ja kansantanhuja. Tässä on vinha perä, haluttavuuden ja halun keskinäistä rajaa voi siirrellä, ainakin joskus, kunhan uskallusta vain riittää. Seuraukset ovat sitten mitä ovat. Moni lipsuu omien rajojensa ulkopuolelle, koska halun rajat eivät ole yhteneväiset haluttavuuden rajojen kanssa. Ihmisen itsensä on vaikea ennustaa, mitä tulee tehtyä uudessa tilanteessa uusien houkutusten noustessa esiin. Vaikka tuntee omat rajansa, halu osaa yllättää ja seuraukset ovat sen mukaiset."


Seksistä ja seksuaalisista suuntautumisista ei ole vielä sanottu kaikkea. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla mitä ensi vuonna ilmestyvä Airaksisen uutuuskirja saakaan aikaan julkisessa keskustelussa. On silti muistettava, että vaikka muunsukupuolisten ärhäköinti häiritsee muita seksuaalisia vähemmistöjä, on heidän halunsa sanoa asiansa, vaikkakin pinttyneen valheen keinoin, julkisuudessa, jollain tavalla ymmärrettävissä, koska emme halua emmekä pysty vastustamaan postmodernin viehätyksenä jakamattomia ihmisoikeuksia, vapautta ja tasa-arvoa, jotka ovat yhä tärkeitä arvoja ja osa valistusta sekä modernisaatiota, ja osin siksi olemme valmiita hyväksymään pitkällekin meneviä uudistuksia ja poikkeamia vanhoillisiksi katsomiamme näkemyksiä kohtaan, varsinkin kun vastapuolena on äärioikeistolaisen kristillis-isänmaallisen ajattelun mukaan vastustaa yksilön valinnanvapautta, jota eivät heidän mielestään rajoita yleispätevät moraaliperiaatteet tai ihmisluonnon rakenteet, silloin kun poiketaan vanhatestamentillisesta miehen orjuuttamasta vaimo-näkökulmasta.


Esimerkiksi kristillisten Päivi Räsänen ja Tapio Puolimatka ovat kauhuissaan, kun ihmispersoonaa ei haluta nähdä naisen ja miehen rakkaudesta syntyneenä "luonnollisen sukupuolisuutensa" ehdoilla elävänä naisena tai miehenä, vaan itseriittoisena "yksilökansalaisena", joka voi vapaasti määritellä sukupuoli-identiteettinsä irrallaan heidän kutsumistaan luonnollisista rakenteista, sillä sukupuoli on heistä muuttumaton luonnollinen tosiasia. Ihmisen vapaus on parhaan tiedon pohjalta todellisuuden ehdoilla elämistä. Kristillinen käsitys, jonka mukaan jumala alussa loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, on päinvastoin kuin nykyjään jo tiedetään, sopusoinnussa luonnontieteellisen käsityksen kanssa. LGBTQ-maailman kakkosinhokki heti Päivi Räsäsen jälkeen, professori Tapio Puolimatka kutsuu kirjoissaan transaatteeksi tai transideologiaksi näkemystä, jonka mukaan ihmisen vapaus edellyttää itseluomisen prosessia, jossa ihminen luo itsensä oman sisäisen kokemuksensa mukaisesti. Tätä hän kutsuu pilkallisesti "sukupuoliaatteeksi", vaikka hänen pitäisi ymmärtää kaiken liittyvän siihen, saako ihminen vapaasti määritellä mitä haluaa vai jonkun muun toimesta. Puolimatkasta vääristynyt ja jo auttamattomasti vanhentunut sukupuoliaate lähtee siitä, että sikäli kuin biologinen sukupuoli on ristiriidassa henkilön sisäisesti kokeman sukupuolen kanssa, kehon sukupuoli voidaan muuttaa hormonihoidoilla ja sukupuolenkorjausleikkauksilla. Transaatteen kannattaja kieltäytyy Puolimatkan mukaan tunnustamasta, että sukupuoli määräytyy biologian pohjalta, ja ajattelee voivansa itse luoda sukupuolensa oman sisäisen kokemuksensa mukaisesti:


"Transaate vaikuttaa konkreettisesti monien nuorten elämään, koska sen vaikutuksesta monet nuoret omaksuvat ajatuksen, että he ovat syntyneet väärään kehoon ja tarvitsevat hormonihoitoja ja sukupuolenkorjausleikkauksia voidakseen elää aidosti sisäisen olemuksensa ehdoilla. Transaatteen yläkäsite sukupuoliaate vaikuttaa kulttuuriin myös laajemmin, koska se murentaa pohjan elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton pohjana olevilta seksuaalinormeilta. Kun sukupuoli ymmärretään subjektiiviseksi tunteeksi tai kokemukseksi, avioliittonormien velvoittavuus hajoaa objektiivisen sukupuolen hajoamisen myötä."


Puolimatka on ensisijaisesti huolestunut moralisti, jonka höpinät ovat ääriesimerkki vanhoillisesta kristillisestä ajatellusta. Hänen perusväittämänsä koskee opin sukupuolen vaihdettavuudesta vääristä johtopäätöksistä eli niin sanotusta transaatteesta osana laajempaa "sukupuoliaatetta" eli sukupuoli-ideologiaa. Sukupuoliaate on hänen mielestään jatke länsimaisessa yhteiskunnassa viime vuosisatoina edenneelle vaaralliselle maallistumiskehitykselle, jossa korostetaan yksilön riippumattomuutta luonnollisesta olemuksestaan ja kaikista ulkoapäin asetetuista arvoista ja normeista. Puolimatka liioittelee ja antaa tietoisesti selkeän väärän todistuksen.


Kun sateenkaarilippu repeää, sitä juhlivat ensimmäisenä lipun viholliset, kuten Räsänen ja Puolimatka. Kyseessä ei ole sen vähempää muusta kuin samanlaisesta vanhoillisesta jäykkäniskaisuudesta vapaata länsimaista ajattelua kahlitsemassa kuin, minkä Eugenia Battista oli huomannut alkaneen Trenton kirkolliskokouksen vanhoillisuudessa, jotain mikä hän kutsui myös "antirinascimentoksi" eli vastarenessanssiksi kaikkia vapaushaaveita vastaan. Jännittävää on sen sijaan huomata miten suvaitsemattomuus, puhtauden vaatimus ja varmuuden etsiminen liittyvät toisiinsa sekä kristillisisissä että itsensä muunsukupuolisten harjoittamassa retoriikassa. Trenton kirkolliskokouksen jälkeen kristillisinä tabuina katolisessa maailmassa pidetyistä dogmeista samoin kuin rationaalisten ajattelu- ja toimintatapojen omaksumisesta näytti tulevan veteen piirretty viiva keskiajan ja uuden ajan välille. Joten tässä jos missä, huomaamme vapaan modernin ihmisen ja keskiajan luuloihin sekä taikauskoon kahlehditun ihmisen ajattelun välisen eron, ja siksi aina nämä jyrkät ja ehdotonta puhtautta vaativat puheenvuorot, milloin minkäkin asian puolesta, inhottavat nyt ihan yhtä paljon kuin aikoinaan Firenzessä roviolla poltetun kuolaavan pappi Savonarola jyrkän epäinhimilliset puheet kiivailevan jumalansa nimissä ihmisen autonomiaa ja vapautta vastaan.