Sebastian on huippuhieno elokuva!

Teksti Harald Olausen

"Mikko Mäkelä on suomalais-brittiläinen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on tunnettu queer-aiheisista elokuvistaan. Mäkelän käsikirjoittama ja ohjaama draamaelokuva A Moment in the Reeds on yksi ensimmäisistä suomalaisista kokoillan elokuvista, jotka käsittelevät hlbt-vähemmistöä"- Wikipedia. hattu pitää nostaa ohjaaja Mikko Mäkelälle hänen toisesta homofilmistään. Suomalaisten pitäisi olla ylpeitä hienosta elokuvasta ja hyvästä ohjaajasta, mikä on huippuhieno. Onnea uusiin koitoksiin!

Mutta se hieman harmittaa, että Mikko Mäkelän ohjaama loistava elokuva Sebastian (2024) on jostain syystä jäänyt vähälle huomiolle, vaikka se on sekä elokuvallisesti nautittavasti rytmitettyjen kuviensa että hiljaisen sisäsyntyisen rauhallisuutensa ja sanomansa takia, kuin pieni mestariteos kuvatessaan homorakkautta juuri niin raadollisen fyysisesti, kuin se ilmenee kahden miehen eroottisessa kohtaamisessa, ja taas kohta lipuu yhtä nopeasti pois inhon jälkimaisemissa kauas tavoittamattomiin.

Itse tarina on ainakin "paatuneen homokatsojan" mielestä jo nähty, liian kiltti ja kliseemäinen sekä pinnallinen (sopii kyllä tv-maailmaan hyvin kuvauksensa ja leikkauksensa ansiosta), erityisesti romaania huorakokemuksistaan kirjoittavan Sebastianin ääneen luetut "päiväkirjamerkinnät". Sitä paitsi homojen nettipalstat ovat seksistisiä ja pyörivät isojen kullien ja spermavirtojen tarinointina (enemmän kaipuuta ja toivoa kuin totta ja todellista). Mutta se on myös aito, kiihottava ja eroottinen homofilmi.

Väliin tuntuu kuitenkin, että se on dokumentti ehkä siksi, että se on niin omakohtainen. Toden ja tarun välinen suhde katoaa lähikuvissa, joilla ohjaaja herkuttelee tiivistäen sanomansa intiimeiksi eroottisiksi kohtauksiksi juonta kuljettavien kohtausten sisälle. Tarina on hyvin kerrottu ja pysyy loppuun saakka kasassa "VOIT KYSYÄ"- kaikki repliikkiin saakka, kun Maxin kirja homohuorana olemisesta, on lopulta sekavan ja vaikean odyseyksen jäkeen vihdoin julkaistu arvostetulla kustantamolla.

Sebastianissa ihmetyttää seksin paljous ja aidot seksikohtaukset, kuten myös vain yhden asennon käyttäminen, ja suuteleminen. Se on lähes unohtunut keskusteluissa, joissa hurjat seksifantasiat ja villeimmät perversiot tarjoillaan seksinnälkäisten vanhoille ukoille maksullisten kanavien kautta. Seksi on fiktiota, mutta jostainhan sen on tultava. Sebastian on "sisäisessä likaisuudessaan" kuin Dorian Grayn päivitetty versio kovan nyky-yhteiskunnan sisällä sen raadollisena edustajana.

Itsevarma Max muuttuu Sebastianiksi. Hän on liiankin tietoinen kauneudestaan ja eroottisuudestaan, jota hän vahvistaa nappaamalla viagraa, jotta ottaisi kunnolla eteen. Hän ei silti anna periksi, kyseessä on kilpailupaikasta kirjallisen auringon alla ja panoksena joko onnistuminen, tai pääseminen valoon tai epäonnistuminen ja luisuminen iäksi pimeyden pauloihin. Näemme Maxin dualistisen tuskan ja ongelman. Aina joku tulee ja toinen lähtee ja jokainen on oman onnensa seppä.

Elokuvassa on yksi säälittävä kohtaus, joka on myös erityisen koskettava ja aito kuvaus nuoren itseään myyvän kauniin homopojan ja sokraattisen vanhan ruman ukon välillä: pitkä ja intohimoinen suudelma, mikä on vale. Siinä ei voi olla vertailematta pojan kauneutta ukon rapistuneeseen olemukseen ja roikkuviin alaleikoikoihin ryppyineen. Vanha mies ihmettelee, miksi poika, joka on niin ansioitunut "tekee tätä" sen jälkeen, kun poika on ihastellut yhtä kirjahyllyssä olevaa kirjaa:

"Les Nuits fauves (poika). Se todellakin herätti keskustelua seminaareissani (mies. (poika) Jotkuthan pitävät häntä moraalittomana. Tai itsekkäänä. Epämiellyttävänä. Mutta minusta se on kaunis kertomus - eräänlaisesta ilosta. Kuoleman uhatessakin, - taistellen aidsia ja homofobiaa vastaan... ...on kaunista, miten hän ei lopettanut elämistä. Hän halusi yhä maistaa kaikkea - ihan loppuun saakka." Onko se pojan sisimmän kuvaus vai tyhjää miellyttämisenhalun pakonomaista hälinää?

Britannia on täynnä lehtiä mainoksia julkisissa tiloissa, missä erilaiset homohuorat mainostavat palveluitaan. Siksi ei ole ihme, että Sebastian voi vaeltaa homohuorana Lontossa. Elokuvassa on monta avartavaa puolta; ensiksikin se kertoo nuoren ja vanhojen miesten seksuaalista sunteista ja toiseksi vanhojen miesten seksinpuutteesta, kolmanneksi se näyttää, miten yksinäisiä homot ovat. Monet homohuorat ovat heteroita, joilla ei seiso kunnolla. On narkkareita ja, jotka varastavat rahat ja hakkaavat päälle.

Hyvä, että elokuva on tehty. Se on homopuolella harvinaisuus. Heteropuolella se on peruskauraa. Jean-Luc Godard (1930–2022) väitti Bergmanin Kesä Monikan kanssa -elokuvan (1953) sisältävän ehkä elokuvahistorian surullisimman kuvan, kun näyttelijä Harriet Andersson on menossa sänkyyn miehen kanssa, jonka hän on jo kerran hylännyt; nainen jää tuijottamaan kiinteästi kameraan, nauravat silmät hämmennyksen verhoamina, kuin kutsuen katsojan todistajaksi vastenmielisyydelleen.

Elokuvaa on suomalaisissa elokuva-alan julkisussa hienovaraisesti kehuttu ja rivien välistä moitittu. Ohjaaja on ottanut käsiteltäväkseen aiheen, joka ei ole ihan tavallinen mutta ei tarkoita sitä, että elokuva olisi huono, vaikka se on homoelokuva, sillä on oma arvonsa ja sen parissa ei ainakaan homo pitkästy. Elokuvalla on paljon annettavaan nykyiselle homokeskustelulle; onko katoava homorakkaus vain kauneuden ja nuoruuden muistamista sekä ylistämistä. Sokrates kysyi, rakastaako joku vanhaa?

Vanhan ruman miehen ja kauniin nuorukaisen kuvaus ei ole erikoista maailmojen kulttuurissa. Päinvastoin. esimerkiksi jo 1700 eKr. Gilgames-eepoksessa on kohtaus, missä myyttinen kuningas enneunensa mukaisesti kohtaa Enkidu-nimisen villimiehen ja "oppii rakastamaan häntä vaimonaan". Sokrateen tiedämme olleen kauniita nuorukaisia rakastava ruma vanha homo, joka jaksoi saivarrella rakkaudesta ja kauneudesta viinihöyryissään toisten samanlaisten kanssa pitkissä yöllisissä juomingeissa.

Freetoimittajana tai arvostelijana isossa lehdessä Lontoossa työskentelevä Max tietää ensimmäisen kirjansa ilmestyttyä, ettei ole suurten kirjailijoiden tasolla, eikä tule koskaan pääsemäänkään. Max on liian vanha neroksi; Easton Ellis oli mestariteoksensa julkaistessaan vasta 21-vuotias ja Zadie Smith jne…Maxin on jo 25-vuotias. Hänen mieltään kalvaa keskinkertaisen kirjailijan kohtalo jäädä yhteen kahteen kirjaan, jotka vielä lisäksi myyvät huonosti, ja joista ei kukaan ole kiinnostunut.

Maxilla on kaksi rintamaa ylitettävänään; olla seksikäs ja olla jotain. Siksi hän päättä tehdä liiton paholaisen kanssa (jota homokirjailijapiireissä kutsutaan trumancapotismiksi…) ja alkaa poikahuoraksi vanhoille rikkaille miehille. Elokuva muuttuu jossain vaiheessa kuin tosielokuvaksi, missä tarinoiden raamit alkavat kärsiä siitä, että hahmot ovat lähes samanlaisia, kuin itsesäälisiä Pyhän Sebastianin kaltaisia homomarttyyrejä kärsimässä kauniina ja verta valuvana kuolemansa hetkellä silmiemme edessä.

Sebastania voisi hyvin verrata toiseen hienoon homohuorapoikakuvaukseen, rakkaudesta, rikkoutuneesta suhteesta sekä rakkauden menettämisestä ja siitä paranemisesta kertovaan loistavaan homoindie-elokuvaan, amerikkalaiseen Retakeen (2016). Elokuvassa vanheneva liikemies Jonathan (Tuc Watkins) on palannut San Franciscoon pitkän ajan jälkeen. Hän etsii homohuorakadulta itselleen brunettia, joka olisi temperamenttinen ja tuoksuisi juuri "sille oikealle" homohajuvedelle.

Lopulta hän löytää etsimäänsä flirttailevassa nuoressa Adamissa (Devon Gray). Jonathan tekee Adamille rohkean ehdotuksen: Jos nuori mies suostuu seuraamaan Jonathania tiematkalle Grand Canyoniin, hän saa kaksinkertaisen hinnan yöltä matkapäivien ajan siihen nähden mitä homohuorana tienaa, sekä lisäksi vielä tuhat dollaria. Adamin on näyteltävä roolia ja esiinnyttävä Brandon-nimisenä matkan ajan. Adam haluaisi jättää huorailut, ja hän sanoo toiveikkaana kyllä.

Matkan aikana miehet rakastuvat toisiinsa. Vai rakastuvatko? Liikemies kaipaa muistojaan ja Adam turvallista olkapäätä mihin nojata. Mutta Adam ei pääse miellyttäjän roolistaan eroon. Suhde on rakoileva ja jännitteinen. Ilmassa leijuu näkymätön vaara, äkkiarvaamattomuus sekä odotus jostain kohta tapahtuvasta kauheasta pahasta. Rakkaus on sopimus ja sillä on hintansa. Liikemies haluaa kadota muistoihinsa manipuloivassa ja pakkomielteisessä pelissä. Adam panee vastaan yrittä herättä häntä..

Tästäkö on kysymys heräämisestä seksin pakkomielteen seurasta? Elokuvan ihmiset elävät kuvitteellisessa maailmassa ja kuvittelevat kaiken Sebastianin tavoin. Retaken päähenkilöiden haavoittunut ihmisyys herätti katsojissa empatiaa. Aidon ihmissuhteen intiimiin monimutkaisuuteen pohjautuva elokuva on lumoava sydänsurujen ja itsensä löytämisen matka.

Adam joutuu näyttelemään Jonathanin kadotettua rakkautta, mutta hän haluaisi hellyyttä ja turvaa, itse rakastua mieheen. Adam on siis Jonathanin valemuisto Brendanista, ja Jonathan Adamin kuvitelma rakkaudesta, ja molemmat ikään kuin olemattoman rakkauden onttoja kaksoisolentoja. Rakkaushan – niin onneton kuin onnellinenkin – on usein vain muistoissa. Homous on myös irrallista ja fiktiivistä, se ei ole lakeamisen jälkeen mitään sukua marsseille tai vauvanvaipoille ja juhlille.

Sebastianin etsimä homojen välinen yhteys ei ole vähäinen asia, koska se puuttuu lähes tyystin kylmässä homomaailmassa, jossa kaikki, aivan erityisesti vanhat homot ovat suljettuja homoyhteisön ulkopuolelle ja yksinäisiä. Tästä, ja Sebastianin haluamaa kommunikaatiota eri homosukupolvien välillä, ei halunnut hänen aikaisempi kustantajansa kuulla mitään. Se ei ollut heistä muodikasta tai kiinnostavaa. Ja saattoihan se vaikutta naivilta pikkupojan unelmoinnilta.

Vakavampi uhka oli koko elokuvan lässähtäminen romanttisenimeläksi ällöhempeilyksi, missä seksinnälkäinen Sebastian muuttuu tasapainottelevaksi Harold- ja Maud-tarinaksi, mutta näin ei onneksi käy vaan Sebastian muuntuu - murtuu kuorestaan omaksi aidoksi itsekseen - metamorfoosin avulla huorasta pikkupojaksi, joka kaipaa turvaa ja hellyyttä siinä, missä vanha mieskin. Tässä elokuvan yksi opetuksista. Aivan upeaa katseltavaa Pridehömopötyksen keskellä. Ja ohjaana on osaava HOMO!