Selviytyykö ihminen tekemättä pahaa muille?

Teksti Harald Olausen

"Kuten Diagones sanoi, varkaita ja sodanlietsojia ei synny ohraleipää syömällä, mutta lihansyöjistä saavat alkunsa tyrannit ja ilmiantajat"- Filosofi Porfyriois (232-305).

Plutarkhos, keskiplatonilainen (keskiplatonismi yhdisteli sopivasti opinkappaleita muista koulukunnista platonismiin; epikurolaisuus torjuttiin mutta aristotelismista ja stoalaisuudesta otettiin vaikutuksia) filosofi, joka tunnetaan länsimaissa etupäässä Kuuluisien miesten elämänkertoja-kirjastaan. Plutarkhokselta on kuitenkin olemassa kiinnostavampi teksti, Seitsemän viisaan pidot (https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_viisaan_pidot), joka on jäänyt turhaan Kuuluisien miesten elämänkertoja-kirjan varjoon osin ehkä siksi, että maailma tuijottaa aina mieluummin taaksepäin kuin eteenpäin, johon taas Plutarkhos rohkaisee lukijoita.

Foinikian Tyyroksessa syntynyt kreikkalaisfilosofi Porfyrioksen kirja Sielullisten vahingoittamista vastaan (Tutkijaliito 2022) käyttää Plutarkhoksen tekstiä hyväkseen pohdinnoissaan jumalasta, joka ei hänen mukaansa luonut meitä niin, että selviytyminen ilman meille koituvaa pahaa olisi meille mahdottomuus - muutoinhan epäoikeudenmukaisuuden alkusyy olisi asetettuna hänen mukaansa meidän omaan luontoomme.

Juuri tässä kohdassa suomentaja Liisa Kasken mukaan Porfyrios hyödyntää Plutarkhoksen Seitsemän viisaan pitoja mutta lähteestään poiketen toteaa, että ihmisen on mahdollista selviytyä tekemättä pahaa muille. Tämä tärkeä huomio on ollut antiikista lähtien syvästi humanististen idealistien lähtökohtana yrittää muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi ja kehottaa ihmisiä säästämään luontoa olemalla mm. syömättä eläimiä, jotka he näkivät - toisin kuin alkukristityt - sielullisina olentoina ihmisten tapaan.

Kirjan IV-luvussa (s.162) Profyrios kertoo peripateetikko Dikaiarkhoksesta, jonka mukaan käydessään läpi kreikkalaisten muinaista elämäntapaa, hän toteaa entisaikojen ihmisten olleen lähempänä jumalia, luonnoltaan parempia, elivät jaloa elämää eivätkä tappaneet sielullisia olentoja, minkä vuoksi heitä pidetään kultaisena sukuna verrattuna nykyihmisiin, jotka olivat Dikaiarhoksen mielestä kehnoa ja alhaista tekoa. Dikaiarkhos kuvaili aikaa legendaarisen Kronoksen aikana, jolloin ihmiset eivät syöneet ravintoa, joka olisi ollut raskasta ja vaarallista terveydelle.

Porfyrioksen päätelmä oikeudenmukaisuudesta on vielä tänäänkin tärkeä. Oikeudenmukaisuus on sitä, että pidättäytyy tappamasta ja vahingoittamasta kaikkea, mikä itse ei vahingoita. Ja koska oikeudenmukaisuus on tämän ajatuksen mukaan sitä, ettei muita vahingoiteta, on se ulotettava kaikkiin sielullisiin asti kirjoittajan mukaan:

"Kaikkeudessa suurin on tyystin vahinkoa tuottamaton. Oman mahtinsa ansiosta ylläpitää kaikkea, on hyvää tekevä kaikelle ja kaikesta muusta riippumaton; me taas voimme oikeudenmukaisuuden ansiosta olla vahingoittamatta ketään ja mitään, mutta kuolevaisina olemme riippuvaisia välttämättömyyksistä."

Kirjan esipuheessa Antiikin eläinetiikka suomeksi, suomentaja Liisa Kaski kertoo Profyrioksen olleen täysverinen filosofi, joka yleensä nimettiin uusplatonistiksi mutta joka dogmaattisuuden sijaan pyrki edistämään inhimillistä ajattelua monipuolisesti eri ajatusperinteitä yhdistelemällä.

Kirjan ensimmäisessä osassa Profyrios käy läpi eri väitteitä, joita eläinten tappamisen puolesta on käyty (ensimmäisen kirjan lopussa keskitytään Platonin ja Plotinoksen ajatuksiin keskittyvää pidättäytymisen filosofiaan). Toisessa kirjassa keskitytään klassisen kulttuurin kannalta tärkeään kysymykseen eläinuhrista. Kolmas kirja keskittyy oikeudenmukaisuuteen kysymyksellä koskettaako se kaikkia vai vain ihmisiä?

Kirjan neljäs ja viimeinen kirja on kiinnostavin. Siinä kirjoittaja esittelee niitä antiikin suurmiehiä, jotka ovat harjoittaneet oikeudenmukaisuuden ja vahingoittamattomuuden periaatteita ja pidättäytyneet eläinten syömisestä. Kirjan muutkin kirjoitukset, kuten Tua Korhosen Porfyrioksen uusplatonismia ja antiikin eläinfilosofian perintöä sekä Minna Tuomisen oikeudenmukaisuutta käsittelevät luvut innostavat lukijaa ajattelemaan rohkeasti, kaikesta pahasta huolimatta, ja uskovan ihmisen selviytyvän tekemättä pahaa muille.