Syksyinen matka Varsovaan

Teksti professori Timo Airaksinen

Olin stipendiaattina Varsovassa vuonna 1979. Perhekin oli mukana, ja koimme kaikki sosialismin ilot oikein paikan päällä. Mitään ei ollut eikä saanut ostaa. Asuntommekin vuokrattiin laittomasti, mutta onneksi Suomen konsulaatin avustuksella. Nimesin Varsovan vihoviimeiseksi rotankoloksi.

Miten kaikki onkaan muuttunut. Talot ovat maalissa, puistot kukassa ja metro kulkee. Entiset kurjat teollisuuskorttelit Volassa, Stalinin lahjoittaman pilvenpiirtäjän takana ovat nyt lasiseinäisten toimistorakennusten ja hienojen hotellien valtakuntaa. Historialliset korttelit ovat sädehtivän kauniita. Turistitkin ovat alkaneet löytää kaupunkiin.

Mahtaa V. Putinia kauhistuttaa moinen meno. Puolan talous on kehittynyt hengästyttävää tahtia. Paikallinen ystäväni sanoo ihmetelleensä puolalaisten ahkeruutta; ei olisi ikänä uskonut, hän huokaa. Putinin täytyy tietää, ettei hänen maallaan ole mitään toivoa vastaavasta kehityksestä. Sitten on vielä Ukrainan tapaus: ne katsovat Puolaa ja ajattelevat, noin meilläkin voisi olla. Miksi Ukraina haluaisi Venäjän liittolaiseksi, kun Puola vieressä suhaa kohti taloudellista onnelaa.

Mahtaa V. Putinia kauhistuttaa moinen meno. Puolan talous on kehittynyt hengästyttävää tahtia. Paikallinen ystäväni sanoo ihmetelleensä puolalaisten ahkeruutta; ei olisi ikänä uskonut, hän huokaa. Putinin täytyy tietää, ettei hänen maallaan ole mitään toivoa vastaavasta kehityksestä. Sitten on vielä Ukrainan tapaus: ne katsovat Puolaa ja ajattelevat, noin meilläkin voisi olla. Miksi Ukraina haluaisi Venäjän liittolaiseksi, kun Puola vieressä suhaa kohti taloudellista onnelaa.

Mutta ei niin hyvää, ettei pahaakin. Jossakin aivan pinnan alla Puolassa piilee kamala konservatiivisuuden rintama, joka on sidoksissa Roomalaiskatoliseen kirkkoon. Annan esimerkin. Paikallinen tieteen merkkimies professori W. Gasparski otti ja kuoli. Olimme läheisiä ystäviä ja työtovereita vuodesta 1979, joten minua pyydettiin kirjoittamaan pariin teokseen, jossa häntä muisteltiin. Gasparski oli ollut kommunistipuolueen jäsen, joka on kovin paha juttu. Eikä hän kirkosta piitannut, joka on kovin paha juttu. Kerroin miten oli. Puolan tiedeakatemiassa syntyi hämminki. Mentiin seli-seli linjalle ja artikkeliini lisättiin luvatta alaviite, jossa väitettiin, että mies oli pohjimmiltaan uskossa kirkon piirissä. Toisessa jutussani kirjoitin homojen syrjinnästä ja väitin, että vastuunsa tuntevan psykologian asiantuntijan pitää puolustaa homoja ja muita seksuaalisia vähemmistöjä tieteellisin perustein ennakkoluuloja vastaan.

Toimitus meni paniikkiin ja ilmoitti, että artikkeli on niin kiistanalainen, että se julkaistaan vain keskustelupalstalla. Ja edelleen Gasparskin hurskautta kiiteltiin. Minä tiedän miksi Gasparski liittyi kommareihin: muuten ei saanut matkustuslupaa ulkomaille. Katolilaisten kanssa hän oli väleissä vain koska heillä oli valta, voima ja kunnia Puolan politiikassa. Pääsee helpolla, kun kumartaa valtaa.

Suvaitsin olla huvittunut moisesta suvaitsemattomuudesta ja historian väärentämisestä niinkin korkealla taholla kuin Puolan tiedeakatemiassa. Niinhän se on; rahaa ja vaurautta kertyy, mutta vanhat arvot ja normit laahaavat perässä. Talouden uudistamisessa on riskinsä, mutta vanhojen arvojen perinteiden hylkääminen tekee kovin kipiää. Tuttu juttu Suomestakin.