Taideyliopiston opettajavalinnoista tutkimuspyyntö eduskuntaan, ministeriöön ja oikeuskanslerille

Teksti:

Harald Olausen

Viime vuonna nousi suuri kohu ummehtuneita ja yksinkertaisia, mutta täynnä vihaa olevia fasistisia mielipiteitä persujen ajatushautomon kustantamassa kirjassa levittäneestä Jukka Hankamäestä, jota olemme yhdessä Eero K.V. Suorsan kanssa käsittelleet sekä täällä digivallila.comissa että myös Homeroskritiikkiä -kirjassamme (Kulttuuriklubi 2021). Samassa yhteydessä paljastui, että Hankamäki oli toiminut jonkin aikaa teatterikorkeakoulun filosofian opettajana. Mitä hän oli mahtanut opettaa vaikutteille erityisen alttiina olleille nuorille taideopiskelijoille? Miksei kukaan talon sisällä ollut huomannut hänen omituisia puuhiaan ja järjenvastaisia kiihotuspuheitaan sekä häiriintyneitä mustavalkotulkintojaan maailmasta? Hankamäki ei kätke kynttiläänsä vakan alle, kun pääsee puhumaan ilman kontrollia nuorille, ja erityisesti kauniille nuorukaisille, joita homoseksuaalilksi (ahaa, onko hän siksi päässyt TEAKiin; laitoshan on täynnä eri seksuaalisisia vähemmistöjä edustavia opettajia?) tunnustautuva Hankamäki ihailee ja joista hän puhuu sekä kirjoittaa jatkuvasti.

Ikävintä tässä on se, ettei Hankamäen puheissa ja kihjoituksissa ole juuri lainkaan tolkkua tai mitään järkeä. Ne ovat täynnä mutu-tuntumalla suollettua vihaa naisia ja niitä tavallisia sekä kunnioitettavan rohkeita ihmisiä vastaan, jotka ovat nousseet barrikaadeille vapauttaakseen itsensä ahneen pakon vangitsevasta yhden totuuden maailmasta. Tässä mielessä ne ovat samanlaisia kuin aikoinaan Ilta-Sanomissa kaikkia vähemmistöjä silmät kiiluen jahdanneen Juha-Pekka Tikan ilkeät ja tökeröt raaputukset. Tikka toimii nykyjään kokoomuslaisen Verkkomedian uutistuottajana ja kaveeraa persuista eronneiden sinisten, kuten kristilliseen äärioikeistoon kuuluvan Simon Elon kanssa.

Hankamäki on tämän päivän Tikka. Kun lukee Hankamäen kirjoituksia kauhistuu niiden sisältämästä pohjattomasta vihasta ja ihmisvastaisuudesta. Ne ovat kuin luoteja massamurhaajan konekivääriin - Hankamäen uhmakkuus on kuin lupa vahingoittaa muita ja yhteiskuntaa, missä elämme. MITEN TÄLLÄINEN SOSIOPAATTI ON PÄÄSTETTY YLIOPISTONLEHTORIKSI? KUKA TÄSTÄ ON VASTUUSSA? Jo pelkkä inhottava ajatus siitä, mitä hän on veronmaksajien piikkiin ehtinyt viattomien mieliä myrkyttäen ihmisvastaisella saastallaan, nostaa vieläkin ihon kanalihalle. Kun alkoi tarkemmin miettiä sitä. mitä kaikkia juttuja teatterikoulusta saa aina silloin tällöin lähellä liikkuvilta piireiltä kuulla, nousee esiin kysymys, valvotaanko koulun henkistä ilmapiiriä millään tavalla? Epäilenpä. Ei ainakaan siltä vaikuta. Hnakamäen tapausta ei ole vielä puitu loppuun. Ne, jotka hänet ovat palkanneet, pitää saada vastuuseen teoistaan.

Kysyin asiaa myös Annika Saarikolta, joka silloin vielä oli kulttuuri-ja tiedeministeri ja sain vastauksen hieman myöhässä.

Hyvä Harald Olausen.

Kiitos viestistäsi ja pahoittelut tämän vastaukseni viiveestä. Ymmärrän huolesi, sillä aina ajoittain ilmenee tilanteita, joissa oppilaitosten opettajavalinnoissa ei ole onnistuttu. Tiedustelet viestissäsi, valvotaanko yliopistojen opettajavalintoja valtion toimesta. Ei valvota. Yliopistot ovat Suomessa yliopistolain nojalla täysin itsenäisiä ja niillä on itsehallinto. Sillä on haluttu turvata tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Samoin on haluttu varmistua, etteivät oppilaitosten ulkopuoliset tahot, esimerkiksi poliitikot, ala linjata opettajista. Yliopistolaissa määrätään, että opettajan on noudatettava koulutuksen ja opetuksen järjestämisestä annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Taideyliopiston hallitus on sen ylin päättävä elin. Mahdollisista ryhmittymistä huolimatta olisi hyvä pyrkiä löytämään hallituksen jäsenistä henkilöitä, jotka voisivat vaikuttaa mahdollisimman monipuolisiin opettajavalintoihin ja tarvittaessa myös kiinnittää huomiota opetuksen sisältöihin.

Tervehtien Annika Saarikko

Muistellaan hieman sitä, kun persujen ajatuspaja Suomen perusta julkaisi tuplatohtori Jukka Hankamäen "Totuus kiihottaa" (Suomen perusta 2020) kirjan suuren kohun saattelemana. Jo kirjan nimi kertoo, millaisesta huijauksesta on kysymys sekä Hankamäen teksteissä piilevästä valheesta. Jos kirjan idea oli esittää mediakritiikkiä, se ei ole onnistunut siinä lainkaan. Hankamäen kirjoitus oli sekava ja huonosti kirjoitettu mielipidekirjoitus. Lajissaan tyypillinen someajan kotkotus vailla tutkittua tietoa. Mihin tutkimukseen hänen väitteensä perustuvat sitä hän ei sano koska ne eivät perustu mihinkään; emmehän me halua mennä lääkäriin, joka on lukenut aamun kuralammikosta jo ennen tuloamme hänen vastaanotolleen diagnoosimme. Suomalaismedioiden todelliset ongelmat ovat ongelmien peittely, sisäsiittoisuus, kaverijournalismi, propaganda, asioista vaikeneminen ja totuudenvastaiset sekä tylsästi tehdyt karjatilajournalistiset (mm. Iisalmen Sanomat) räpellykset, piilofasismi, kristilliset herätysliikkeet, näppinsä joka asiaan sotkevat, "kaiken tietävät" ja kavereitaan suosivat huonosti kirjoittavat opettaja-avustajat, sekä suoranainen valehtelu ja kaunistelu lukijoille vain siksi, että kukaan ei uskalla eikä edes osaa ajatella, että journalismin tehtävä on toimia vallan vahtikoirana eikä sylikoirana, koska maakunnissa valtamedioiden tehtävänä on maksettujen mainosten avulla ylläpitää valheellista maakunnallista identiteettiä ja ikiaikaisen poliittisen eliitin valtaa yli ihmisten totuudesta, muista mielipiteistä välittämättä jutuissa, joista voi hyvin sanoa, että niiden ylimakeista ja teennäisistä pohjaväreistä paistaa läpi ikävästi se vanha totuus, etteivät toden sanat ole kauniita eivätkä kauniit sanat totta toisin, kuin Hankamäen ala-arvoisessa räpellyksessä.

Hankamäelle totuus on esteettinen - ei eettinen. Eikä Hankamäkeä, tai etenkään persuja, totuus kiinnosta millään tavalla, saati sitten kiihottaisi, vaan epätotuus eli valhe. Kiinnostavaksi tämän ongelman tekee yhteys teatterikorkeakouluun, jossa aaltoilee koko ajan pieniä myrskyjä vesilaseissa. Moni asioita hyvin tunteva hieraisi uutisen luettuaan kaksi kerta silmiään, lukiko oikein; punavihreän taidekasvatusapparaatin kuumassa ytimessä fasisti pistämässä lisää pökköä pesään sekoittamalla muutenkin hurjassa hypetyksessä ja itsestään liikoja luulevia teatterisukupolvia, joiden tekopyhiä mielipiteitä maailman muka menosta olemme joutuneet medioista seuraamaan tasaiseen tahtiin eri vuosikymmenillä kyllästymiseen asti niiden pinnallisuuden ja typeryyden kyllästäminä.

On selvää, että teatterikorkeakoulussa hankamäen nimityksstä vastuussa olleet henkilöt ovat yrittäneet luistaa vastuustaan. Kunnollista likapyykkiä asiasta ei ole käyty julkisuudessa, vaikka muista epäkohdista koulun sisällä yritetään usein näyttävästikin härnätä skandaalinnälkäistä keskiluokkaa. ON SELVÄÄ, ETTEMME KESTÄ ENÄÄ TOISTA HANKAMÄKISLÄISTÄ SKANDAALIA. Taideyliopistojen opettajien pätevyys -ja sopivuusvaatimukset on sivistysvaltiossa tietenkin lailla määrätty, mutta koska kyseessä on kaveruuslaji, pinnan alla vaikuttaa muitakin motiiveja kuin vain toiminen eettisesti kestävällä tavalla kaikkien yhteistä parasta ajatellen. Opetuksessa se on elintärkeä periaate. Oikeastaan mitään muuta periaatetta ei tarvita. Länsimainen sivistysyhteiskunta nojaa roomalaiseen käytännöllisen viisauden perikuvana pidettyyn Catoon, jonka Opetuksia (Marcus Boas: Disticha Catonius 1952) -kirja oli yli tuhannen vuoden ajan yksi Euroopan luetuimmista teoksista. Ajatus moraalisesti opettavaisten lauseiden ja tarinoiden käytöstä tuli alun perin kreikkalaisilta näytelmäkirjailijoilta mm. Euripideeltä ja Menandrokselta. Caton elämänohjeissa neuvottiin nuorta koulupoikaa, ikään kuin hän olisi jo aikuinen, julkiseen elämään osallistuva mies. Oppaassa kaikkiin nuoriin ihmistaimien mieliin yritettiin iskostaa käytännön viisauksia, jotta hän pärjäisi maailmassa.

Ehdottoman catolaisen eettisyyden mukaan ihmisen pitää olla moraalisesti esimerkillinen muille ja pyrkiä kohti hyvää toimimalla oikein ja käyttäytymällä hyvin myös omassa henkilökohtaisessa elämässään. Hyveessä olisi olennaista kyky oivaltaa, mikä missäkin asiassa on totta ja aitoa, mitkä ovat asioiden keskinäiset suhteet, mitkä seuraukset ja edellytykset, ja mikä oli minkin syynä, sanoi jo aikoinaan yleisestä moraalista ja ihmisten pahuudesta huolestunut Cicero. TÄMÄ PERIAATE EI OLE KUITENKAAN LÄPÄISSYT TEATTERIKORKEAKOULUN JOHDON AJATUKSIA - TAI AINAKIN SILTÄ VAIKUTTAA! Tämä on kuitenkin koko länsimaisen humanistisen sivistyksemme yksi tärkeimmistä periaatteista, jonka unohtaminen on aina johtanut surullisiin seurauksiin, kuten teatterikorkeakoulussa sen pahimpina kiihkon vuosina, jotka tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan, eikä kukaan tee mitään, koska kukaan ei tunnu valvovan koulun opettajavalintoja. Samalla kun puhumme hyvästä, meidän tulee myös tehdä sitä niin omassa kuin yhteisessä maailmassamme muiden kanssa. Yliopiston opettajilta edellytetään ja vaaditaan arvostelukykyä myös oman toimintansa arvioinneissa.

Filosofi Immanuel Kant sanoi "Arvostelukyvyn kritiikissään" (Gaudeamus 2018) luvussa "Arvostelukyky kykynä säätää lakeja a priori" arvostelukyvyn olevan yleisesti ottaen kykyä ajatella erityistä yleiseen sisältyvänä. Jos yleinen (sääntö, periaate, laki) on valmiiksi annettu, niin arvostelukyky on määrittävä alistaessaan erityisen yleisen alaisuuteen (myös silloin, kun se transsendentaalisena arvostelukykynä tarjoaa aprioriset ehdot, niin että vain niiden mukaisesti jokin voidaan alistaa tuolle yleiselle). Mutta jos on annettu erityinen, jolle arvostelukyvyn pitää löytää yleinen, arvostelukyky on pelkästään reflektoiva. Kant puhuu tässä luvussa näiden kahden välisestä erosta ja mitä se käytännössä merkitsee. Reflektoiva arvostelukyky, jonka tehtävänä oli Kantin mukaan kohota erityisestä, luonnossa yleiseen, tarvitsi periaatteen, jota se ei voinut lainata kokemuksesta, koska tämän periaatteen oli tarkoitus antaa perusta kaikkien empiiristen periaatteiden ykseydelle.

Kerron reflektoivasta arvostelukyvystä ja sen puutteesta kauhuesimerkin Vallilasta. Asun täällä eräässä köyhien tavallisten ihmisten pienasuntoja täynnä olevassa kerrostalossa, jossa asuu myös lastenohjelmien kuuluttajana kannuksensa hankkinut ja yhdessä miesystävänsä herra Hakkaraisen kanssa kampaamoalan yrityksen Helsingissä omistava Manne (etunimi saattaa olla ns. taiteilijanimi) Maalismaa, joka omien sanojensa mukaan toimii puheopin yliopistonlehtorina Taideyliopistossa (en ole viitsinyt tarkastaa, pitäähän miehen sanaan luottaa) sekä Turun ylioopiston kielikeskuksessa. Lakimies Maija Rinta-Hosko Turun yliopiston lakimiespalveluista vahvisti asia. Manne (ilmeisesti manne on sen oikea nimi tai se on sen vaihtanut...) Maalismaa toimii Rinta-Hoskon mukaan Turun yliopistolla sivutoimisena tuntiopettajana. Turun yliopiston rekrytoinneissa noudatetaan hänen mukaansa työlainsäädännön ohella yliopiston yleisiä rekrytointiohjeistuksia, opettajille mahdollisesti asetettuja pätevyysvaatimuksia ja kunkin työpaikkailmoituksen mukaisia kriteereitä:

"Työntekijöiltämme odotamme luonnollisesti hyvää työkäytöstä, mutta Turun yliopisto ei työnantajana puutu tai edes voisi puuttua työntekijöidensä vapaa-ajan toimintaan tai käytökseen."

Käytännössä tämä pykälä tarkoittaa, että jos on syytä epäillä hänen käyttäytyneen huonosti työaikana ja saaneen esimerkiksi huonosta käytöksestään tuomion, hän ei voisi jatkaa sivutoimisena opettajana Turun yliopistossa mutta ei myskään taideyliopistossa. Kummalliseksi hepun tekee hänen epäasiallinen ja lähes aggressiivinen käytöksensä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka hän, kuten minut, luokittelee imbesilleiksi ulkoisen habitukseni perusteella. Maalismaa tönii tielleen osuvia ihmisiä rappukäytävässä, hakkaa koiraansa remmillä ulkona ja päästää suustaan ulos nyrpeällä naamallaan painokelvotonta tekstiä, jonka vihasanoma on yhtä karkeaa ja epämiellyttävää, kuin persu-Hankamäen. On paljon muutakin, mistä en viitsi eds mainita... Mutta miten tällainen hankamäkiläinen voi tyskennellä (jos nyt ylipäätään edes työskenteelee - tyyppi rehentelee amislaisen junttitapaan enemmän kuin laki sallisi) cicerolais-catolaisen sivistysihanteen mukaisesti toimivassa korkeakoulujärjestelmässämme yhtenä sen tärkeänä osana? Kumma juttu, jos näin on, sillä Maalismaa ei ole esimerkillinen ja hyvään pyrkivä omassa elämässään ja ympäristössään - monen ihmisen suulla todistettavasti kaikkea muuta. Turun yliopiston lakimiespalvelujen lakimiehen lausonto ei tarkoita sitä, etteikö sillä ole mitään väliä ja seuraamuksia, miten hän käyttäytyy vapaa-aikanaan, ja erityisesti jos huonosti. Yliopisto ei vain voi seurata ja puuttua hänen vapaa-ajan toimintaan tai käytökseensä, vasta jälkiseurauksiin.

Hieman yllätyksellisesti voi sanoa sekä Hankamäen että Maalismaan pahuuden liittyvän käsitteeseen vapaus ja miten he sen omassa elämissään ymmärtävät väärin vain omaa vapauttaan toisten kustannuksella ajatellen. Hankamäki oli helppo tapaus. Kaikki tuntuvat inhoavan häntä, sillä tyyppi päästelee höyryjään ulos vailla tervettä itsesensuuria inhoten maailmaa hieman liikaa. Maalismaa-ongelmatiikka on taas lajissaan hieman vaikeampi eettinen kysymys. SETA-aktivistina tunnettu Maalismaa ei ole äärioikeistolainen, se erotukseksi Hankamäestä. Molempia yhdistää kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon strategialla saavutettu itsehyväksyntä syrjintää aikoinaan kokeneina, mutta lopulta oman seksuaalisuutensa kanssa sinuiksi tulleina homoseksuaaleina. Mutta pitkään jatkunut pään seinään iskeminen ei ole jättänyt heitä kolhuitta ja vailla katkeruutta. Sen huomaa vaikeuksien kautta voittoon strategian ikävämmällä piirteellä molempien röyhkeytenä yrittää kompensoida aiemmat menetykset omien väärien ja epäeettisten tekojensa vaikuttimien kiillottamisella.

Mutta se, että sanon Maalismaan tehneen mitä on tehnyt, ei vielä todista mitään minkään puolesta tai mitään vastaan. Hän on sosiopaattien tapaan todennäköisesti valikoiden tarkoituksellisesti hyvä tyyppi niille, joita hän pitää hyvinä tyyppeinä. Huono taas niille, joita pitää huonoina. Hän on siis paha tyyppi itse, koska määrittelee hyvyys-pahuus-ongelmatiikan opportunistisesti vain omaa etuaan ajatellen, ei yleisestä hyvästä tai jaloista moraalisista periaatteista veteän. Pahana havaitsemansa asiat hän on ymmärtänyt välttämättömiksi parhaan mahdollisen henkilökohtaisen kokonaisuuden kannalta; ne ovat hieman nurinkurisesti katsottuna pahoja pelkästään hänen omasta subjektiivisesta näkökulmasta katsottuna, mutta eivät ihme kyllä kokonaisuuden kannalta. Kaiken minkä hän tekee ja ajattelee, hän tekee samalta vääristyneeltä pohjalta; hän on mitä on, niin maailmakin, mutta hän ei siitä välitä, koska on hän on mitä hän on juuri siksi, ettei muulla ole väliä hänelle. Todennäköisesti hän on päässyt kaverien kautta myös mainostamaansa jobiin yliopistonlehtorina juuri tällä metodilla. Me emme kuitenkaan voi säälitellä häntä hänen huonojen ominaisuuksiensa takia, sillä Maalismaa-tapauksessa henkilöityy ikävällä tavalla koko yhteiskuntaa sisältä vaivaava, ja sen uskottavuutta nakertava pahuuden ongelma. Yhteistä Hankamäelle ja Maalismaalle on se sama paha, mikä kuuluu erottomasti yhteen mm. Schellingin, Kantin ja Kirkegaardin ajattelussa vapauden kanssa (Schelling olisi lisänyt vielä sen kuuluvan yhteen "maailman metafyysisen rakenteen kanssa").

Miten tämä sitten liittyy Maalismaa-tapaukseen? Juuri samalla tavalla kuin MIKSI PÄIVI RÄSÄNEN SAI SYYTTEET SEKSUAALISIA VÄHEMMISTÖJÄ HALVENTANEISTA KIRJOITUKSISTAAN. Olemme osa Eurooppaa ja jaamme samat postmodernit humanistiset arvot- emme toki kaikki mutta valtiot ja niiden kasvatussyteemit kylläkin. Yhteiskunta on moniarvoinen ja suojelee heikommassa asemassa olevia, tai sanoo niin, eikä tulisi toimeen, jos maalismaalainen nurinkurinen käsitys hyvyydestä ja pahuudesta vain hänen omasta ahtaasta näkökulmastaan olisi vallalla. Jos se paha, mikä hänessä on, olisi edes jotenkuten hallittavissa, hän olisi oppinut sen mikä on opettajan tärkein periaate, pitää oma paha aisoissa julkisuudessa ja yrittää rohkaista oppilaitaan hyvään ja rakentavaan sekä positiiviseen elämäntapaan. Mutta sitä hän ei tee, vaan näyttää olevan enemmänkin refleksinomaisena kuumakallena kykenemätön piilottamaan pahuutensa, jolloin hän vaikuttaa mihin tahansa opettajan virkaan sopimattomalta "luonnehäiriöiseltä riidankylväjältä ja eräänlaiselta draamaqueeniilta" kuin hillittömyytensä taitavasti hallitsevalta nuorten taimien kastelijalta.

Valtion kasvatussyteemit tähtäävät moraaliseen aikuisuuteen, eli seuraamukselliseen itsevastuullisuuteen kasvamiseen. ME EMME ENÄÄ KAIPAA TEATTERIKORKEAKOULUSTA aina aika ajoin ulosrypsähtäviä vihankipinöitä. Ne ajat, jolloin vallankumousta tehtiin valtion rahoilla ja keskiluokan hyvinvointikakarat pääsivät vihaamaan päätoimisesti vanhempiaan ja heidän sukupolveaa, ovat auttamattomasti ohitse. Vai ovatko (HAHAH- ainakin kiinnostus siihen, mitä koulussa tapahtuu on lähes kokonaan kadonnut julkisuudessa ja suuren yleisön silmistä ONNEKSi ja KIITOS!)? Juuri siksi olisi tärkeää valita opettajiksi sopivia henkilöitä. Se onnistuisi paremmin, jos opetajaksi ehdolla oleville suoritettaisiin psykologiset testit. Maalismaan tapauksessa olisi heti paljastanut hänen luonteensa huonot puolet ja valitsijat olisivat voineet itse päättää, olisivatko ne huonot puolet "mahdollisesti tulevia vakavia vaaratilanteita sisältäviä vahingollisia haittoja", vai osaisiko hän suhteuttaa pikkumaisuutensa ja ryöpsähtelynsä oikeisiin mittoihin suurempi kokonaiskuva mielessään, esimerkiksi kaventamalla tai osittain julkisuudessa laihduttamalla käytöstään vaivaavan pahuuden itsestään?

Kysymys on myös Maalismaan omasta oikeusturvasta. On kamalaa, että hän on aikuisena kouluttautunut (ilmeisesti omilla rahoillaan) uuteen ammattiin, johon hän ei luonnevikaisena näytä sopivankaan. Vielä pahempaa on se, että taideyliopiston valvonta on joko pettänyt tai sitä ei ole ollut lainkaan, mikä kielii sekä leväperäisestä suhtautumisesta omaan työhönsä että myös mitä todennäköisimmin taidealaa ihan samalla tavalla kuin muitakin aloja vaivaavasta korruptiosta eli pienen vallassa olevien klikkien hyväverliverkoista. Mutta ei MANNE (jos se nyt on hänen OIKEA etunimensä eikä Pertsasta ja Kilusta keskitty) Maalismaa voi olla läpeensä mätä tyyppi - vai voiko? - vaikka olisikin luonnevikainen. Kai hänessä on jotain hyvääkin? Pitää olla. Vai pitääkö? Pahuus hänestä kumpuaa luonnevikana, jonka alustana ovat normaalit ihmisten syyt, kuten tietämättömyytenä, välinpitämättömyytenä, epätoivona ja kateutena.

Minusta hän vaikuttaa Hankamäen tapaan SOSIOPAATILTA. Mutta miten tällainen selvästikin tasapainoton ja muille vaarallinen ihminen voi toimia yhteisillä rahoilla kustannetun lastentarhan opettajana (kuten Turkka sitä kutsui)? Siinäpä kysymys, jonka olen tänään esittänyt yliopistoja valvovalle kulttuuri- ja tiedeministerille sekä eduskunnan sivistysvaliokunnalle ja vielä erikseen tutkintapyynnön taideyliopiston opettavalinnoista oikeuskanslerille:

Kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Viime vuonna heräsi aiheellinen keskustelu teatterikorkeakoulun filosofian opettajana toimineen Jukka Hankamäen soveltuvuudesta julkiseen toimeen levittämään sivistysvaltiomme periaatteiden vastaisia ajatuksia, kun persujen ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi tuplatohtori Jukka Hankamäen "Totuus kiihottaa" (Suomen perusta 2020) kirjan suuren kohun saattelemana. Hankamäki oli toiminut jonkin aikaa teatterikorkeakoulun filosofian opettajana. Jo pelkkä ajatus nosti ihon kanalihalle, mutta kun alkoi tarkemmin miettiä mitä kaikkia juttuja teatterikorkeakoulusta saa aina silloin tällöin lähellä liikkuvilta piireiltä kuulla, alkoi yleensäkin ihmettelemään, valvotaanko koulun henkistä ilmapiiriä tai selvästikin vikaan menneitä opettajavalintoja millään tavalla valtion toimesta?

Esitän kysymyksen teille molemmille: valvotaanko? Julkisuuteen tulleiden tietojen pohjalta voisi luulla, ettei valvota, tai sitten valvotut ja valvottava ovat samasta puusta veistettyjä. Vaikuttaa siltä, ettei teatterikorkeakoulussa siihen ole sen enempää kykyjä kuin halujakaan. Ja koska kyseessä on ns. yhteinen etu, välttääksemme lisää pahan oireilulta ja huonoilta uutisilta vikaan menneistä tavoitteista vain siksi, että opettajiksi on valittu vääränlaisia henkilöitä, sekä eduskunnan sivistysvaliokunnan että opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi tutustua ongelmatiikkaan syvällisemmin vierailemalla koululla ja keskustelemalla asiasta, ei vain opettajien, vaan myös niiden oppilaiden, jotka ovat eri mieltä virallisen linjan kanssa. Niitäkin löytyy. He ovat vain vähemmistössä ja viisaasti hiljaa, sillä teatterikorkeakoulussa valtaa pitää, ainakin vielä tällä hetkellä kunnes poliittinen rohkeus välttämättömiin uudistuksiin löytyy (se ei tee kipeää kun kerrasta pistää poikki) tiukasti dekaani Maarit Ruikan valvoma samanmielisten joukkio.

Pitäisikö valvoa on jo eri kysymys. Minusta kyllä ja aivan erityisesti opettajien sopivuutta, sillä keväisen transkohinan lisäksi koulussa on muhimassa jo parikin uutta skandaalia, esimerkiksi opettajaksi huonolla julkisella esimerkillään itsensä paljastanut koulun opettaja, puheopin yliopistonlehtori Manne Maalismaa, josta olen tänään kirjoittanut filosofis-kulttuuriseen verkkolehti digivallila.comiin artikkelin: https://www.digivallila.com/l/taideyliopiston-opettajavalinnoista-ja-herra-hakkaraisen-kampaamoyrityksesta/

Yhteistyöterveisin

Harald Olausen

Kulttuuritoimittaja, kriitikko ja esseisti

www.olausenharaldbirger.blogspot.com

Hei,

olemme vastaanottaneet viestinne ja välitämme sen sivistysvaliokunnalle.

Ystävällisin terveisin

Eduskunnan kanslian kirjaamo

00102 EDUSKUNTA

sähköposti: kirjaamo@eduskunta.fi

Avoinna arkisin klo 9:00-15:00

---------------------------------------------------------------

Tutkintapyyntö oikeuskanslerille taideyliopiston opettajavalinnoista

Viime vuosina julkisuuteen on tullut tietoja taideyliopiston opettajien ihmisvastaisia näkemyksiä ja kirjoituksia, jotka voivat olla omalta osaltaan provosoimassa opiskelijoita inhoamaan maailmaa ja tekemään vastuuttomia tekoja romanttisen idealismin innoittamina. Se kuka puhuu, mitä puhuu ja kenelle puhuu, on hyvä tietää julkisesti rahoitetussa taidekoulutuksessa, jotta voisimme välttää vikaan menneistä puheista johtuvat raskaat seuraukset. Tällainen holtittomuus ja piittaamattomuus voivat johtaa jopa muita vahingoittaviin vaarallisiin ääritekoihin, kuten Gus van Santin draamaelokuvassa Elephant, missä tositapahtumiin perustuen päähenkilöt ampuivat 12 luokkatoveriaan Columbinen High Schoolissa vuonna 1999. Taideyliopistoissa opettajien pätevyyttä valvotaan tarkasti mutta sopivuuden tarkastelussa näyttää ilmenneen vakavia puutteita. Lähimenneisyydestä löytyy valitettavan ikäviä esimerkkejä, missä taideyliopiston opettajiksi on päässyt kuin huomaamatta ihminen, joka ei ole jakanut sivistysvaltiomme catolais-cicerolaista perusperiaatetta siinä, miten itsensä mieltää osana ja millaista ympäristöä sekä itse hyvyyden käsitettä omassa elämässään ja julkisissa teoissaan. Pyydän oikeuskanslerinvirastoa tutkimaan esiintyykö taideyliopiston opettajien valinnoissa omien kavereiden ja samanmielisten suosimista, ja samalla myös tutkimaan ilmeneekö taideyliopistossa tätä "kaverille kanssa"-ilmiötä haitallisesti yleisen edun vastaisesti laajemminkin? Onko tämä myös eräs tärkeä syy siihen, miksi taideyliopiston mätiä omenia ei kukaan halua karsia ennen kuin se on jo liian myöhäistä?

Kansalainen

Harald Olausen

----------------------------------------------------------------------

Oikeuskanslerinviraston kirjaamo on vastaanottanut viestinne.

Justitiekanslersämbetets registratorskontor har mottagit ert meddelande.

Your message has been delivered to the Office of the Chancellor of Justice.

Tietoa henkilötietojen käsittelystä oikeuskanslerinvirastossa ja rekisteröidyn oikeuksista: https://www.okv.fi/fi/tietosuoja/

Information om behandling av personuppgifter i justitiekanslersämbetet och om den registrerades rättigheter: https://www.okv.fi/sv/datasekretess/