Tärkeintä on puhuminen, ei tekeminen: vappusatanen ennen ja nyt demariretoriikassa

26.10.2021

Teksti Harald Olausen

Hetki sitten päättyneessä A-Studiossa SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Nina Malm Imatralta tuli paljastaneeksi sen, miksi hän allekirjoitti Kimmo Kiljusen pienten eläkkeiden nostamista tukevan aloitteen, mutta ei tue itse niiden korottamista; demarille tärkeintä on puhuminen, poliittisesti kokematon maakuntasarjalainen Malm sanoi - ja samaan hengenvetoon vakuutti, ettei pidä eläkkeiden nostoa realistisena, vaan kannattaa puoluekokouksen päätöstä olla nostamatta niitä - eikä suinkaan tekeminen.

Taustalla kummittelee kaksi asiaa. Ensinnäkin, SDP pääsi kierosti valtaan puhumalla postaskaa viime vaalien alla hatusta heittämällä puhumalla VAPPUSATASESTA, jonka tiedettiin jo silloin kun Rinne sen juuri ennen vaaleja toi julkisuuteen, olevan vain vaalitemppu, ei muuta, sillä toitottamalla siitä SDP turvasi itselleen täpärän voiton ja paalupaikan pääministeripuolueeksi.

Toiseksi, kepun kannatus matelee 13 prosentin tietämillä, kun vaaleihin on aikaa enää vain puolitoista vuotta. Jos kepu ei saa vieläkään näissä vaaleissa tuulta siipiensä alle ja jää keskisuureksi puolueeksi, muutos vaikuttaa suoraan demareihin, joille Vappusatasesta puhuminen, että on sentään puhuttu, ei tehty juurikaan mitään, on kuin lottovoitto niissä maaseututaajamien kuuliaisissa kansalaispiireissä, jotka äänestävät pragmaattisina aina sitä itselleen siedettävintä pienintä pahaa, mikä tekee heille mahdollisimman vähän harmia, eivät ideologiaa tai henkilöä.

Keskivertoäänestäjät, eli nykyisin liikkuviksi äänestäjiksi kutsuttu hyvin koulutettu ja itsetietoinen sekä vaalit kuin vaalit ratkaiseva keskiluokka, on onnekseen oppinut luottamaan omiin havaintoihinsa ja tekemään niistä selkeitä ja oikeaan osuvia johtopäätöksiä ympärillä olevasta harhaisesta valheiden verkosta huolimatta.

Anthony Giddens väittää, että tällaisissa tapauksissa ihmisillä säilyy kaikesta huolimatta terävä kriittinen kyky nähdä valheellisen lätinän läpi totuus. Vaaliasetelma onkin nyt herkullinen. Kokoomus on karannut jo hyvän etumatkan päähän viimeistään Veikkaus-jupakan jälkeen. Sen laariin sataa lisää ääniä tekivät hallituspuolueet sitten mitä tekevät. Taistelu käydäänkin toisesta ja kolmannesta paikasta hyvin tietoisina siitä, ettei viisikkoa tulla enää näkemään uudessa hallituksessa yhdessä.

Tuntuu kuin julkista sektoria sairaalloisesti, aina kun tilaisuus siihen tulee, paisutteleva SDP:n oma vasemmisto, Marinin johdolla, hakisi revanssia keväästä 2007, kun sateenkaarihallitukseksi kutsutun epäpyhän poliittisen yhteisrintaman talouspolitiikan tavoitteeksi määriteltiin kevään 1995 hallitusohjelmassa työttömyyden puolittaminen vaalikauden aikana.

Hallitusohjelmassa oli silloin sitouduttu vähintään 20 miljardin markan säästöohjelmaan, joka vastasi tuolloin noin kymmenen prosenttia budjetista. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvittiin nopeaa talouden ja viennin kasvua, investointien ja kulutuksen lisäystä, ja tuotantorakenteen monipuolistamista sekä työvoimavaltaisten palvelualojen vahvistamista. Se tehtiin tietenkin väärin ja huolimattomasti kiireellä päin mäntyä.

Kovimman hinnan tästä hinnan maksoivat tietenkin kuten ainaa köyhät, eläkeläiset ja lapsiperheet eli se perinteinen SDP:n kannattajakunta, joka rankaisi heti jättämällä äänestämättä SDP:tä. Siirtyivät nukkuviksi ja osa persuiksi? Ihan sama. Demareihin alettiin noina aikoina suhtautua kielteisesti. Demareille on jäänyt siitä elinikäinen trauma, olihan se suistaa pahimmillaan SDP 10 prosentin puolueeksi - eikä syyttä.

Ongelmallisinta oli se, että köyhiä kyykyttävää oikeistolaista kovaa talouspolitiikkaa ja toimintaa johti demaripääministeri. Tästä alkoi SDP:n pitkä alamäki, joka huipentui kevään 2011 JYTKY-vaaleissa. SDP:n kannatuksen lasku saatiin torjuntavoitolla eli vappusatasella stopattua hetkeksi viime vaaleissa.

Kun Rinne vaihtui Mariniin ja tuli koronakriisi, Marin ja vasemmistolainen SDP näkivät mahdollisuutensa paisuttaa julkista sektoria ja lisätä velanottoa holtittomasti perustellen sitä muun maailman seuraamisella.

Kepu on ollut kauhuissaan. SDP:tä ei pysäytä mikään eikä puolue pysy sovituissa raameissa, vaan hakee sympatiapisteitä vihreistä ja vasemmistoliitosta samaan aikaan, kun kritiikki eduskuntaryhmän sisällä Marinia itseään kohtaan on noussut ensimmäistä kertaa julkiseen keskusteluun.

SDP on kusessa. Siksi SDP:lle on tärkeintä pienten ihmisten suurista ongelmista puhuminen, ei itse varsinainen ongelmiin puuttuminen, niiden ratkaisu tai tekeminen.

Kun asiaa esitellään julkisuudessa, pidetään yllä myös kuvaa siitä, että on puhuttu asiasta, mutta mitään ei tapahdu, koska vastustajat vastustavat. Loppu hoituu vappupuheissa muutama viikko ennen vaaleja vanhaan tyyliin.

Vaaliretoriikkaan kuuluu näet omien tekojen kaunistelu ja vihollisen mustamaalaminenen mukafaktoihin perustuvilla heitoilla, jotka unohdetaan sovussa melkein heti vaalien jälkeen osana luonnollista poliittista kulttuuria, koska niin tekevät kaikki muutkin.

Mutta mikä parasta: silloin kukaan ei edes huomaa, miten demaripuhujat ovelasti pistävät vappusatasen epäonnistumisen muiden piikkiin ja sama meno jatkuu vuodesta, vuosisadasta toiseen, sillä ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun demari valehtelee, kertoo kalajuttuja tai tekee katteettoman vaalilupauksen.

Tarkkasilmäinen suomalaisen poliittisen historian lukija löytää jo suomalaisen poliittisen historian aamusta Väinö Tannerin muistelmista kohdan, missä Tanner vihjasi tienneensä ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja 1906 Eetu Salinin kanssa esittämänsä lupauksen 350 markan vanhuuseläkkeestä olleen jo ajatuksenakin täysin mahdoton vaalikikkailu.

Se oli sen ajan vappusatanen, jolla SDP varmisti silloin vaalivoiton. Temppuilu jäi pahaksi tavaksi. Lupaus oli tuolloin reilusti enemmän kuin väestön enemmistön keskimääräiset vuositulot.

Tanner itse tarkan markan talousmiehenä tiesi sen väittämäksi, joka oli valheellinen, kuten myös sen, että se oli vain ääntenkalastelun takia tyhmille kansalaisille tuntemattomille vesille heitetty täky.

Silloinen Tilastollisen Päätoimiston johtaja ja myöhempi senaattori, August Hjelt, sanoi olevan täysin mahdoton toteuttaa ja veisi toteutuessaan maan konkurssiin.