Tavalliset junttiurpot rulettaa persumusiikkia - tukahdetun vihan manifestaatio!

Teksti Harald Olausen

Suomalaisessa Euroviisumaailmassa on viime vuoden vantaalaisesta Käärijästä lähtien ollut vallalla tavallisten urpojen esiinmarssi lähes antieuroviisumaisilla remputuksillaan, jotka ovat perinteisen euroviisuyleisön yllätykseksi nousseet laajojen kansanjoukkojen ilmiöiksi ohi kaikkien hienostelevien ja laskelmoitujen romanttisseksististen pikkuhärskien pedofiilituhmuuksien.

Enää ei Suomenkaan Euroviisukarsinnoissa juontajat korostaneet sateenkaariliikkeen periaatteita tai monikulttuurisuuden ihanteita, vaikka esiintyjistä lähes seitsemänkymmentä prosenttia oli etnisesti muualta kotoisin kuin Suomesta. Ilmassa oli aitoa taistelun tuntua mutta silti lopputulos löi ällikällä kaikki. Erityisesti juontaja-laulaja Benjaminin pettymyksensä oli enemmän kuin hauska katsella. Mikko Silvennoinenkin (sateenkaari) oli järkytykseltään ja ylisanoiltaan hiljaa, mikä paransi heti ohjelman laatua.

Voi sanoa täydellä sydämellä myös, että aitoutta ja ylpeää junttiutta korostava lähiöiden omaehtoinen ja erilainen ostarimusiikki on syntynyt kuin terveeksi vastavoimaksi maailmoja syleilevää ja monikulttuurisuutta korostavaa yleisen hyvän nuoleskelua ja sateenkaarimaailman pinkkiä kirjavuutta. Maalaisjärki ja sekoilu ovat junttiuden ylin helmi ja hyve, jolle on tänään paljon tilausta.

Tämän vuoden voittajan kappaleesta ei olisi kukaan musiikin ystävä koskaan uskaltanut veikata voittajaa, oli se sen verran häiritsevän huono renkutus ja mauton sekä alta kaiken arvostelun. Mutta ei ehkä sittenkään suurelle yleisölle, sillä juuri siinä piileekin sen viehätysvoima ja aitosuomalainen keskisormen näyttäminen valmiiksipurrulle viihdemaailman purkkateollisuudelle, mitä lähes kaikki muut, ehkä Miklua lukuunottamatta UKM:ssa sliipattuina ja koristeltuina hunaja-ansoina olivat edustavinaan.

Suomalaiset ovat aina rakastaneet junttihuumorin reppanoita mutta, että se on näinkin suuressa suosiossa eikä tunnu olevan ohimenvä ilmiö, pistää kevyen musiikin maailman vaikuttajat ymmälle päästään ja miettimään kaupallisia kuvioitaan uudestaan. Enää eivät pikkutyttöjen sekä korvakoruhomopoikien äänillä saavuteta entisaikojen tavoin menestystä eikä voiteta kisoja.

Poliittisesti junttiurpojen esiinmarssi sopii hyvin saman aikaan jatkuvasti suosiotaan nostavan persuilmiön kanssa. Lähes kolmen prosentin kannatuksen kasvu persuilla liittyy oleellisesti siihen kyllästymiseen, mitä jahkailevat ja muiden kuin suomalaisten ihmisoikeuksista julkisuudessa huolissaan olevat professorit ja punavihreät poliitikot julistavat ampuen itseään jalkaan.

Suomi alkaa olla kaikilla rintamilla jakaantunut kahteen toisilleen vihamieliseen ja erilaiseen rintamaan ja taistelu näiden välillä on vasta kunnolla alkamassa. Tulevaisuuden tärkein kysymys onkin, kenelle maa kuuluu ja miten sitä hallitaan. Kantasuomalaisten pelko hegemonian menettämisestä omassa maassaan on se, mikä tuntuu vievän suomalaisia kuin pässiä narussa eteenpäin.

Tämän vuoden UKM-voittaja on parodia urpoudesta. Mutta se on myös vahva näyttö omasta arvosta ja itsetunnosta Esitys oli paikoin kiusallista katsottavaa ja amatoorimäistä amishuumoria pullollaan. Mutta aito se oli henkeen ja vereen jopa niin, että sen nähtyään alkoi miettiä, onko Hesarin julistama Kehä III:sen sisällä oleva citysuomalaisuus sittenkin vain hyvinvoivien kesätoimittajien itselleen luoma kupla, joka puhkesi nyt jo toista kertaa UKM:ssa lähiöiden vyörytyksellä (Espoon keskus)?

Tavalliset junttiurpot ovat jatkoa maalais-Suomen Hankkija-pipoa päässään pitäneille peräkamaripojille ja maakuntien tuulipukukansalle, joka fanitti Juicea ja jonotti marketeissa kahvitarjouksia, ja seurasi keihäänheittoa sekä missikisoja. Nyt he äänestävät niin poliittisissa vaaleissa kuin UKM;ssa ja tulos on sen mukainen muiden suureksi ällistykseksi. 

Ei Espoon keskuksesta kotoisin oleva tavallinen perheenisä, joka esiintyi mauttomasti lähes munasillaan (hyvä ettei piereskellyt - VAI?), Windows-mies 95, olisi muuten voittanut. Kappalehan oli selvää persumusiikkia eli on lajissaan poliittinen laulu ja persumaisesti tulkittuna samalla myös tukahdetun vihan manifestaatio parhaimmillaan. Samaan ilmiöön kuuluu myös Trump.