Tervetuloa Suomeen rakas Greta!

25.06.2024

Teksti Harald Olausen

"Päästöt kuriin tai hallitus nurin! Me kapinoidaan teidän takia. Tuhon tulet alas! Hallitus käyttää vuosittain 4 miljardia veronmaksajien rahoja ilmastokriisin kiihdyttämiseen rikkoen sekä Pariisin sopimusta että Suomen omaa ilmastolakia."- Elokapinalliset eduskuntatalon edessä tänään ykkösvihallisensa persupomo Jussi Halla-ahon silmien edessä eduskuntatalon portaissa. On hyvä muistaa, että hymyilevä tappaja on edelleenkin tappaja, vaikka se seisoo hymyillen iloisesti edessämme.

Pitää tunnustaa, että tämänpäiväistä Elokapinallisten mielenosoitusta eduskuntatalon portailla ja marssia seurasi vanha boheemi kulttuuriradikaali hyvillä mielin, sillä tämän päivän vastaanhangoittelijoiden meininki on sekä iloinen, pirteä että tärkeä, vaikka vastustus on kova. Olet Greta Thunberg sydämellisesti tervetullut Suomeen. Sinua on jo kaivattu tänne Suomeen, missä olet ollut meille myös innostava esimerkki kapinasta. Me kansalaiset olemme melkein kaikki yhtä mieltä siitä – äärioikeistolaisia lukuun ottamatta, joiden kannatus onneksi pienenee koko ajan – että ilmastokriisin pysäyttämiksi pitää tehdä paljon töitä.

Mutta kuten tiedät omasta maastasi, jossa on myös oikeistohallitus, joka tukeutuu äärioikeiston tukeen, hintana välinpitämättömyys ilmastokriisiä kohtaan, Suomessakin oikeisto saa tukea sosiaaliturvanleikkauksille ja epäoikeudenmukaiselle politiikalleen äärioikeistosta, jonka hinta on heikentää ympäristöä ja vastustaa kaikkea hyvää maahanmuuttovastaisuuden nimissä. Oli mukava nähdä eduskunnan edessä myös muutama vanhempi kapinallinen mieltä osoittamassa merkiksi siitä, ettei radikalismi pahaa vastaan sammu koskaan vapaasti ajattelevien mielissä. Muistan itse 80-luvulla, miten vastustimme ydinvoimaa hieman samoista lähtökohdista kuin te tänään puolustatte elävää maapalloa saastuttajia vastaan.

Ydinvoimain vastainen liikehdintä huipentui 80-luvun alussa myös marsseihin ja pääjuhlaan, joka pidettiin ruotsinkielisen työväenopiston Töölön Dagmarinkadun toimipisteessä hyvässä hengessä. Meitä oli silloin vielä paljon ja uskoimme laajasti asiaamme. Mutta nukahdimme kesken kaiken. Noina päivinä syntyi myös radikaali ympäristöliike ja vihreät. Olin tekemässä radio Citylle juttua 80-luvun lopulla Ruotsin vaaleista, kun vihreät rynnistivät eduskuntaan ja koko maa heräsi vihreään aamuun. Mutta rakas Greta, myös vihollinen vahvistui, ja oli, ja on yhä varuillaan iso setelitukko lompsassa kallispalkkasia lobbareitaan varten. Se otti tavakseen puhua kauniita yleisön vakuuttelemiseksi, mutta teki kulisseissa juuri päinvastoin pahaa ja rumasti. 

Se sekoitti tahallisesti ihmisten mieliä, ja teki suurella rahalla vaikuttavia mainoskampanjoita pahan puolesta toimivien poliitikkojen eduksi. Silloin syntyi ison pahan rahan edustajien toimesta ns. Musta Internationaali, jossa sulassa sovussa niin Margareta Thacher, Ronald Reagan kuin suomalainen oikeistojohtaja ja edellinen presidenttimme, Sauli Niinistö, löivät strategian huijata ovelasti äänestäjiä puolelleen. Rakas Greta meillä on yksi yhteinen huoli, maapallon pelastaminen NYT, NYT, ja NYT, kun se vielä on ainakin teoriassa mahdollista, vaikka Euroopan keskiosat alkavat olla jo tulessa, ja arabeissakin pyhiinvaeltajia paistuu hengiltä tuhansittain lämmön kohotessa ihmiselle vaarallisesti usein jopa yli +50 c.  Meillä on myös mahdollisuus.

Siitä kiitos sinun ja muiden rohkeiden ilmastoaktivistien. Ainoa ongelma on vain se, että ilmastokriisin aiheuttajat, ahneet saastuttajat ja isot yritykset eivät vastuutaan vaan heidän edustajansa hallituksessa rikkovat räikeästi tekosyillä valehdellen ilmastolakia. Mukavaa kun kävit lyhyellä vierailulla maassamme. Suomi on kaunis ja paljolti vielä luonnonvarainen maa, jossa ilmastokriisinkin ensi merkit ovat alkaneet näkyä luonnon monimuotoisuuden kaventumisessa. Juuri tätä prosessia suomalainenkin ympäristöä saastuttava iso rahakin vastustaa oikeistohallituksessa. 

Mielenosoitus oli kesäisen lempeä ja rauhallinen. Marssijat ottivat rennosti ja nauttivat. Vielä viime eduskuntavaalien alla nimenomaan tämä hyvän puolesta taisteleva aktivistijoukko, oli suomalaisen äärioikeiston hampaissa, varoittavana esimerkkinä vasemmistoaktivismista ja ilmastoäyhkystä, joka "oli suhteentonta". Ei enää. Nyt "hymyilevä tappajat" istuvat korkeilla poliittisilla päättäjien palleilla ja purnaavat kohteliaimmin sanankääntein, etteivät paljastu ison rahan juoksupojiksi. Huvittavaa oli se, että MYRSKYVAROITUSTA seuraamaan ilmestyi yksi tämän maan äänekkäimmistä äärioikeiston pahan arkkitehdeistä, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho, joka antoi hymyillen haastatteluja medioille portailta ja vilkutti tekopirteästi buuaavalle yleisölleen.

Elokapinan MYRSKYVAROITUS 7-13.6 ja 25-30.6.2024

https://elokapina.fi/