Tilanne on paha ja pahenee koko ajan!

Teksti Harald Olausen

"Etnisiä vähemmistöjä vastaan, juutalaisia ja homoja vastaan hyökkääminen ja ideologisen vallankumouksen suunnittelu on salakavalaa ja julmaa. Ei ole vaikeaa päätellä, millaista väkivaltaa sellaisesta hirmuvallasta seuraisi. Niin moni nousisi taistelemaan sortoa vastaan. " -sarjassa Sisäpiirissä (The Walk-In, 2022) esiintyvän oikeuden tuomari loppupuheenvuorossaan...

Ridley Roadissa kärjistetään roturistiriidat, britti-imperiumin hajoaminen ja svengaavan kuuskytluvun värikylläisyys kahteen toisiinsa törmäävän ristiriidan kanssa, jossa toisen vapaus on taas siltä toiselta pois. Ja kuten arkipäivän fasismia kuvatessaan sarjassa todetaan, fasisteja on kaikkialla, parlamentissa, kaupankassoina, busseissa, kaikkialle ihmisten keskuudessa, eikä heistä pääse noin vain eroon. On taisteltava, ja se taistelu on jokaisella erilainen mutta aina yhtä henkilökohtainen, sillä hulluja kusipäitä vaanii ympärilämme yrittämässä ylipuhua koko ajan meitä vihan voimalla tekemään pahaa heidän laskuunsa. Englantikaan ei fasismistaan eroon kokonaan päässyt. 1980-luvulla brittifasismi näkyi mustien ja värillisten sortona ja mellakoina sekä tiukkalinjaisten brittihallitusten jyrkkänä Pohjois-Irlannin politiikkana.

Nyt televisiossa esiettään kuin jatkona Ridley Roadille uutta päivitystä englantilaisen äärioikeiston noususta Brexitin aikaan sarjassa Sisäpiirissä kuin tilauksesta suomalaisille, jotka kamppailevat sietokyvyn rajamailla oikiestohallitukseen päästetyn äärioikeiston vihapuheiden suitsimisen kanssa. Sarja alkaa sillä kun päähenkilö Matthew Collinsa puhuu rasismista ja äärioikeistoista yliopisto-opiskelijoille ja päättää luentonsa näyttämällä yhden kuvan täynnä vihaa olleesta äärioikistolaisesta nuorukaisesta, joka oli hän itse ennen kuin käänsi kell´kkansa ja kävi puhuen taistelemaan äärioikeistoa vastaan. Sarja on parhaimipia ja koskettavampia kuvauksia ääriliikeistä, mitä viime vuosina on televisiolle tehty, ja lajissaan varsin todentuntuinen kuvaus siitä, miten äärioikeisto toimii paikallistasolla sekä uhkailee entissiä jäseniään että etsii uusia turhautuneista työttömistä ja vailla toivoa ajelehtivista, etupäässä valkoisista parikymppisistä miehistä nyrkit taskuissa ja mieli mustana täynnä vihaa. 

Sarjassa on osin jopa järkyttävää katsottavaa se vihan ja valheen voima, jolla näitä eksyneitä kalastellaan äärioikeiston rivijäseniksi. Sarjassa kuvataankin osuvasti juuri sitä, miten nopeasti ja ovelasti toimien valkoinen äärioikeisto nousi poteroistaan julistamaan äänekkäästi valkoista jihadia vasapainoksi brittiläisessä yhteiskunnassa voimakkaasti vaikuttaneelle islamille samaan aikaan kun suuri raha piilosta syötti omistamiensa medioiden välitykslelä muukalaisvihaa ja epäsopua. Sarja kuvaa hyvin nykyistä äärioikeiston uuden aallon ihmistyyppiä. He eivät ole enää kaljupäisiä slummirähinöitsijöitä naurettavine hakaristilippuineen ha sekopäisine lällätyksineen viiden promillen kestohumalassa. Nyt joukossa on siloposkisia keskiluokan älykköpojuja ja siksi he ovat vaarallisia, koska heitä ei voi enää erottaa naapurin kiltinnäköisestä pojasta, kuten sarjassa eräs heistä, joka sanoo, että vaikka he käyttävätkin poliittisia keinoja, väkivaltaakin tarvitaan: "Tappajan vaistoa pitää kehittää!" 

Persujen kannattajissa on jo nyt nähtävissä turhautumista, jonka jälkeen seuraava askel on tarttuminen aseeseen. Suomi 24.fi-keskustelupalstalla eräs tällainen nimetön väitti. "Kyllä se hymy vielä hyytyy uusilla ministereillä kun täytyy tehdäkin jotain, eikä vain puhua pehmeitä hallitusohjelmaa hehkuttaen. Vaikka jo hallitusohjelman kirjoittamiseen meni 7 viikkoa niin se oli lastenleikkiä verrattuna sen täytäntöönpanoon." Samaan aikaan Ylen uutisen mukaan poliisi varoittaa rotusotaan valmistautuneiden uusnatsien 3D-tulostaneen konepistooleja ja suunnittelleen terrori-iskuja ihmisiä ja rautateitä vastaa: "Poliisin mukaan Lahden terrorijutun epäillyillä oli nimettyjä, mahdollisen terrori-iskun kohteita. Yle on aiemmin kertonut, että yksi epäillyistä jakoi sisäministeri Maria Ohisalon ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen kotiosoitteita." Ongelmalliseksi tämän tekee se, että asian tutkiminen kuuluu persusisäministerin alaisuuteen.

Voitte vain kuvitella kuinka innottomasti hän ryhtyy toimii tai kuinka innokkaasti hän yrittää julkisuudessa vähätellä riskiä. Mikä on äärioikeiston seuraava askel esimerkiksi Suomessa, jossa sillä on pahaenteisesti Saksan vuoden 1933 tavoin hallussaan sekä poliisiasioista vastaava sisäministerin (poliisitaustainen Mari Rantanen) palli että oikeusministerinä juristi Leena Meri, medioita ja liikkenneyhteksisä valvova liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sekä eduskunnan puhemiehenä valtakunnan arvojärjestyksessä toisena nuivan manifestin isänä pyhää ulkomaalaisvihaa tihkuva Jussi Halla-aho? Miksi sitten on tärkeää että muistutamme menneiden hirveyksistä, ei vain julmista natseista II ms:n aikaan ja siitä, miten he tuhosivat kymmenien miljoonien elämän, vaan myös miten usein yläluokkaisten superrikkaiden rahoittamat äärioikeiston roskasakit toimivat ja yrittävät levittää vihaa ja sekaannusta maailmaan, päästäkseen sen varjolla jakamaan ihmisiä a- ja b-luokan kansalaisiksi.

Siksi että mekanismi on aina sama. Kun ensin on taisteltu yhdessä tasa-arvon ja sosiaalisen tasevertaisuuden edistämisen puolesta, joku rikas keksii sen olevan rikkailta varastamista, ja alkaa ostaa itselleen medioissa tilaa väittää mustaa valkoiseksi ja lietsoa vihaa niitä kohtaan, jotka haluavat muutosta parempaan syntipukkinaan ensin värilliset alaemman luokan ihmiset. Ja sitten kun asiat ovat menossa jonkun sekopäisen höyrypään takia päin mäntyä, etsitään mahdollisia syypäitä, jotka ovat sopivasti nokan alla lähimpänä vihan kohteena, kuten ulkomaalaisista, vähemmistöistä ja sosiaalituilla elävistä köyhistä. Äärioikeistolaisen Petteri Orpon I-hallituksen ohjelmassa on ihan sama poljento (katsokaa, miten häriintyneet ja hätääntyneet persut käyvät somessa raivoisaa puolustustaistelua hallituspaikoistaan kun pelkäävät menttävänsä kultaisen oksan, minne ovat kuin vahingossa - paitsi ettei vaan kiitos kokoomuksen - päässeet istumaan muita tuomitakseen): luonnonsuojeluun ja kehitysapuun uhrataan mahdolisimman vähän rahaa, ulkomaalaisia sorsitaan ja rasismin kitkemiseksi ei tehdä mitään. 

Lisäksi oman maan köyhiä kuritetaan taloudellisesti, ja rikkaita vastaavasti autetaan rikastumaan, keventämällä verotusta tai siirtämällä se tavallisten ihmisten maksettavaksi kulutukseen, sillä juuri superrikkaat eli omistajat ovat rahoittaneet hallituksen pääoikeistolaisen voiman eli kokoomuksen johtavien poliitikkojen vaalikampanjat (n. 1.5 miljardilla eurolla). Ainoa oikea tie ymmärrykseen ja vastavoimien kokoamiseen olisi tähän professori Timo Airaksisen esittämä resepti digivallila.comissa otsikolla Iloiset alistujat: luetun ymmärtäminen ja tietämisen taito 08.03.2021 olleen juttunsa mukaan: "On opeteltava medialukutaitoa ja kasvettava kriittiseksi tiedonymmärtäjäksi, on yleinen vastaus. Helpommin sanottu kuin tehty. Vastaus, pelkkä fraasi, ei auta eteenpäin. Vastaamiseen vaaditaan näkemys nykymaailman menon ja sitä hallitsevan politiikan luonteesta. Avainsana on silloin tietämisen taito eli tiedon hallinta ja siihen liittyvä osaaminen. Faktoja ei enää ole, on siis osattava orientoitua ilman niitä."

Medialukutaidon opettelemisen voi aloittaa tässä tapauksessa jo mainituista Ridley Streetistä ja Sisäpiiri-sarjasta, joisa draaman keinoin tiivistyy kaikki se oleellinen, mikä synnyttää nykypäivän rasismin takana vaanivan tappavan pahan, joka aluksi hymyilee, vikittelee ja istuu demokraattisissa päätäksentekoelimissä demokraattista leikkien, samalla kuitenkin iskien silmää ulkona odottaville huligaaneille ja pahemman luokan rikollisille rähinöitsijöille, ja näyttää sen pahan myös kaikessa alastomassa pelottavuudessaan sekä naurettavuudessaan kuten mm. sen, että rasistin kasvot ovat ällistyttävällä tavalla ilottomat ja täynnä vihaa, ja joista voi jo päätellä niiden takana olevien ihmisten ongelmista sekä kyvyttömyydestä asettua muiden ihmisten asemaan tasavertaisena yksilönä. Kun noita kasvoja hieman pidempään katsoo, huomaa niissä kauhukseen samankaltaisuuksia Hitlerin verenhimoisiin tappaja- SS-joukkoihin. Jossain vaiheessa sarjaa katsoessa unohtuu helposti sen perustuvan tositapahtumiin, niin tutulta sen esittämä juonikuvio vaikuttaa.

Ja siksi alkaa kaivata toisenlaista mallia uuden näkökulman löytämiseksi siitä huolimatta, että se vaikuttaa olevankin tutkimusten valossa se todellinen syy äärioikeiston viehätykseen alemman työväenluokan kovanaamojen keskuudessa. Tuntuu kuin katsoisi yhtä alansa parhainta elokuvaa American history X:aa (1998), joka sekin kai (?) perustui todellisuuteen. Elokuvassa entinen uusnatsi pääsi vankilasta. Hän sai kolmen vuoden tuomion tapettuaan kaksi mustaa miestä, jotka yrittivät varastaa hänen autonsa. Vankilassa hän kuitenkin ympäristönsä ällistykseksi muuttui vastakohdakseen. Televisiosarjassa pääosanesittäjä on myös entinen äärioikeistolainen, joka on pettänyt omansa ja siirtynyt vastustajien puolelle. Sekä sarja että elokuva kertovat sosiaalisesta syrjäytymisestä ja henkisestä alamittaisuudesta tyhjältä vaikuttavassa ja merkityksettömässä elämässä.

Tämähän on kuin suoraan sosiologian oppikirjoista ja siksi epäilyttävän selkeä ollakseen se ainoa ja todellinen syy. Herääkin ansaittu kysymys, olisiko kannattanut kuvata tuttua aihetta ihan uusista lähtökohdista uudelleen? Minun mielestäni olisi ollut, vaikka sarja onkin jo sinällään riittävän aito ja koskettava. Jokaisella on oma syynsä olla omanlaisensa hullu, muiden katseilta piilotettuna. Vai pitäisikö sanoa, jokainen muovautuu omien kokemusten – niin pahojen kuin hyvien puristuksessa – sellaiseksi kuin on tai luulee olevansa, sillä mikään ei pysy paikoillaan vaan muuttuu joka hetki, niin ihminen itse kuin hänen peilinään toimivat, muut ihmiset ja lavasteet näytelmälle tarjoava ympäristö. Mutta miten ihminen sitten muuttuu ja miksi, vai muuttuuko? Missä vaiheessa hän huomaa tekosyyn olla paha ja tehdä pahaa käyneen vanhaksi tekosyyksi.

Toinen ihminen ja ihmisen tarve olla toisten samanlaisten parissa, kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi sellaisena kun on tai haluaisi olla. Ihmisen suurin kompastinkivi on liian valmis maailma ja siihen tarjotut liian valmiit vastaukset. Silloin häviää jotain tärkeää ihmisyydestä; omaehtoinen ajattelu ja kokemuksiin perustuvat tunne elämän rakennusaineina. Sarjaa mainostetaan "tosiasioihin perustuvana", jolla ei tarkoiteta sitä, että ihan kuin sarjassa näyttää tapahtuvan olisi tapahtunut suoraan, vaan kaikki tosiat on "tarkistettu" haastattelujen ja asiakirjojen pohjilta, mikä vihjaa vahvasti "dramaturgiseen valheeseen". Niinpä sarjassa esitelty äärioikeistolaisen raivohullun muotokuva ja psykologinen profiili eivät paljoa poikkea vanhasta tutusta psykopaatista viskelemässä ikkunasta huonekaluja, tai lapsuudessa polttamassa naapurin kissaa roviolla ja repimässä kärpäseltä siipiä paskaisen naurun saattelemana kellarissa-kuvauksista, ja on ehä siksi helpoudessaan liian halpamainen ollakseen uskottavasti tätä päivää (tai sitten koko sarja vain keskinkertaista ja liian helppo viihdettä keskinkertaiseen makuun ennen iltapalaa).

Häiriintynyt ihmisenalku on aina yhtä kiusallinen ympäristölleen tuntuu sarja sanovan, ja harrastaa pakonomaisesti kaikkea pahaa ja huonona pidettyä paljastuen aina lopulta, kuten lapsiinsekaantumista ja muuta yhtä moraalitonta ja laitonta. Mutta miten maailma on muuttunut pahan aiheuttamisessa muille? Eipä juuri paljoakaan. Aina silti on mahdollisuus parantua haavoistaan. Se ottaa aikaa ja ihan kaikista kauhuista ei pääse eroon. Juuri siitä kertoo päätarina sarjan keskiössä olevista vasikoista, joita on kaksi. Se vanhempi, joka tekee itsekkäästi muut ohittaen uraa kääntymisellään äärioikeistolaisesta vastakohdakseen, ja se uusi eksyksissä oleva hieman pyöreä, osaton ja elämää pelkäävä työtön luuseri, jolle äärioikeistolaiset ovat ensimmäisiä ihmisiä, jotka pitävät häntä ihmisenä. Psykologisointi on taas liian ilmeistä ollakseen totta, aitoa ja rehellistä.

Sarjassa ei yllättäen esitelläkään pyhimyksiä ja anneta synninpäästöä hyvän puolella olleille. Päinvastoin kaikki ovat yhtä syyllisiä eikä kenellekään ole aiheutta pörhistellä omassa erinomaisuudessaan. Yllättävää on myös se, että ilmiantaja kaikesta surkeudestaan huolimatta osoittautuu koko sarjan moraallisesti selkärankaisimmaksi ihmiseksi siitä huolimatta, että ei ole muuttunut sisäisestä rasististaan mihinkään tai kadu ajatuksiaan. Vai onko sittenkin? Hänhän vastasi tuomarin kysymykseen onko hän rasisti: vähemmän! Mutta hän edelleenkin inhoaa muunlaisia kuin valkoisia ihmisiä ja kaipaa ainoita ystäviään äärioikeistolaisen salaseuran, vinkasahtaneita jäseniä. Mutta ehkä sittenkin jokin hänessä murtui, kun hän perääntyi ratkaisevalla hetkellä ilmiantaen muut estäen kansanedustajan ja poliisinaisen murhan. Tappaminen ja kuolema pelottivat ja inhottivat häntä. Siinä meni hänen rajansa. Tässä onkin ihmisyyden ihmeellinen kaava. Harva meistä kestää edes nähdä verta.

Kaikki ei ole kirkossa kuulutettua lopun ikää, vaan ihminen muuttuu pikkuhiljaa, joskus haluamaansa, vielä useammin vastoin tahtoaan olosuhteiden pakosta, ei-haluamaansa, suuntaan. Sehän tekee elämästä jännittävän ja pelottavan seikkailun, kun ei voi olla ihan varma millainen se suunta on. Orpo I:sen kohta väistyvän hallituksen viimeisissä iltakouluissa ei tätä sarjaa katsotaan, mutta muualle -ehkä joo kyllä ja sitten vielä varoitus: Viisiosainen sarja ei ole sopivaa katsottavaa perheen pienemmille eli alakoululaisille, sillä siinä esitetään väkivalta totuudenmukaisissa kuoseissa, ja se järkyttää muitakin kuin vain lapsia ja herkkiä katsojia jopa liiaksikin; esimerkisi parlamentaarikon murha on meillä onneksi harvinainen asia, jota emme ole tottuneet, emmekä halua tottua näkemäänkään, mutta mikä on toki hyvä katsoa varoitukseksi, mihin olemme menossa ellemme juuri nyt tässä vaiheessa, kun vielä voimme vaikuttaa asioiden kulkuun.

Lopussa vanhempi entinen rasisti lainaa edesmenneen Robert Nestan (Bob Marley 1945-1981) sanoja: "Meillä kaikilla on sisäinen ääni ja sitä täytyy kuunnella. Aina voi valita, tekeekö oikein vai väärin. Jos kuuntelee tarkasti, tietää, mikä on oikein." Pitää muistaa äärioikeiston murhaaman kansanedustajan (labour) Jo Coxin (1974-2016) korostaneen, että yhdistäviä tekijöitä on sittenkin paljon enemmän kuin erottavia. Lisää sarjan kuvia ja taustoista: -https://en.wikipedia.org/wiki/The_Walk-In_(TV_series)