Trump, Trump, Trump…

Teksti Harald Olausen
Ikävä uutisia taas Amerikasta. Näyttää vahvasti siltä, että Donald Trumpista emme pääse pakoon edes pahimmissa painajaisissamme. Hän on ja pysyy ykkösinhokkina ja vakavana uhkana amerikkalaiselle demokratialle vielä pitkään kuolemansakin jälkeen, Hänen pahantahtoinen haamunsa hallitsee jo nyt suurta osaa amerikkalaisia öitä. Trumpista on tullut oman itsensä kirjoittama minä-muotoinen jatkokertomus, jota seurataan jokaisessa amerikkalaisessa perheessä silmät kovina odottaen kuumeisesti seuraavan osan ilmestymistä. Trump murhaa unemme, kuten Macbeth. Trump on Staliniakin ällöttävämpi perverssi performanssi. Trump on kaikkea sitä, mitä hyvä ja demokraattinen aikakausi ei ole ollut: hullunrohkea ja malka silmässä muita tuomitseva häiriintynyt lapsi, joka ei ole halunnut kasvaa aikuiseksi, mutta ei ole sortunut liberaalispaskojen harrastamaan ylimielisyyteen ja nössöilyyn maton alle aina aikaisemmin lakaistujen ongelmien edessä. Trump on Amerikan takapihojen mätä henkäys ja pohjamuta. Trump on samalla sekä rasittava menneisyys että sekava tulevaisuus mutta myös hyvin myyvä tarina ja mikä tärkeintä: amerikkalainen sellainen, johon rohkeimmatkin unelmat kääritään. Trump on yhtä monelle toivo ja lupaus, kuin myös itku ja hammastenkiristys, häpeä ja hirvitys. Trump rikkoo maailmojen määrittelyjen rajat mennen tullen. Hänelle rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Hän pyyhkii perseensä ajatukset uuden ajan alusta ja historian humanistien perinnöstä (jotka ottivat huomioon sekä inhimillisen käytännön että ihmisten ja kulttuurien erilaisuuden lisäksi niiden erityispiirteet) turhina (osin humanistien itsensä avustuksella, koska he ovat linnoittautuneet norsunluutorneihinsa puhumaan valitettavan usein ammatikseen täyttä paskaa), ja palauttaa raakarealismin alun kiilusilmäisen hulluuden machiavellismeineen naamioituneena kunnollisuuteen ja rohkeuteen sekä yhteiseen hyvään ja illusionistiseen kansaan. Trumpin aika on Trumpin omaa aikaa eikä siinä ole sijaa minkäänlaiselle jossittelulle. Trump (on kuin antiikin Rooman epäonniset ja lyhytikäiset sotilaskeisarit, Rooman valtakuntaa vuosina 193–284 hallinneet keisarit, jotka alun perin toimivat armeijassa päällikköinä, tai saattoivat nousta valtaan armeijan väkivaltaisella tuella) on kuin itse Amerikka ja samalla koko maailma. On syntynyt maailmaa kiusatakseen ja jäädäkseen kokonaan uusi ismi, mikä ei jossittele eikä anna sijaa epäilylle sen kaikkivoipaisuudesta: Trump, Trump, Trump!