Tytti Yli-Viikarin kova hinku julkisten rahojen kimppuun

08.10.2023

Teksti Harald Olausen

"Tytti on intohimoinen julkistalouden tarkastuksen, julkisen päätöksenteon valvonnan ja riskienhallinnan ammattilainen. Hän pyrkii määrätietoisesti vahvistamaan hyvää hallintoa ja tuottamaan entistä käyttökelpoisempaa ja oikea-aikaisempaa tietoa julkistalouden tilivelvollisuudesta."- VTV:n eli valtion takastusviraston entinen esittely sivuillaan ex-pääjohtajastaan.

Oikeus tuomitsi Yli-Viikarin 28. tammikuuta 2022 virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta 80 päiväsakkoon, joista tuli maksettavaa oikeudenkäyntikulut mukaan lukien 75 000 euroa. Lisäksi Helsingin hovioikeus tuomitsi Yli-Viikarin kesäkuussa 2023 virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta kolmen kuukauden ja kymmenen päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Helsingin hallinto-oikeus katsoi 2023, että Yli-Viikarin pidättäminen virantoimituksesta ja irtisanominen sekä VTV:n pääjohtajan että ylijohtajan viroista olivat lain mukaisia. Yli-Viikari ilmoitti hakevansa päätökseen valituslupaa. Syyskuussa 2023 Yli-Viikari ei saanut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa irtisanomisistaan. Irtisanomiset tulivat lainvoimaisiksi.

Tytti Yli-Viikarin tapaus herätti muutama vuosi sitten suurta huomiota. Ensinnäkin hän oli eliitin kakara hyvästä ylemmän luokan professoriperheestä. Toiseksi hän oli opiskellut Ranskassa Euroopan hienoimmissa kouluissa. Kolmanneksi nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti oli joko tahallisesti, tai tahtomattaan (todennäköisempi vaihtoehto, sillä hallinnon korruptiossa ei ole "sattumia") kasvattanut kyytä povellaan, nostamalla härskisti omaa etuaan ajavaa Yli-Viikaria eteenpäin urallaan.

"2015 Global Leader Graduate Diploma, Business Administration, Aalto University Executive Education, Finland 2001 Master in Public Administration, Diplôme de l'ENA, Ecole nationale d'administration, France 1999 Master in European Politics and Administration, College of Europe, Belgium 1997 M.A. in Culture and Communication Studies, Université de Paris I - Panthéon Sorbonne, France."

Medioissa puhuttiin silloin "ranskalaismafiasta". Molempien yhteinen nimittäjä oli ranskalaisuus ja ranskalaisen kulttuurin harrastaminen. Yli-Viikarin puoliso on ranskalainen. Jutun yhteydessä ei kuitenkaan kyseenalaistettu esille tulleita hälyttäviä tietoja Pöystin roolista Yli-Viikarin takapiruna toimimisesta. Oliko hän antanut liian myönteisiä arvioita Yli-Viikarista ja miksi? Sitä emme tiedä mutta aavistelemme kyllä. Kyseessä on taas yksi hyväveliverkoston huippuesimerkki, kun sopiva ohittaa pätevän.

Tytti Yli-Viikari ei johtajana ollut mikään esimerkillinen tai huippuluokan osaaja siitä huolimatta, että hän oli käynyt hienot ja arvostetut opinahjot ulkomailla. Erässä haastattelussa entinen alainen luonnehti häntä varovaisesti "manipuloivaksi", joka halusi sekä näyttää osaavansa käyttää pääjohtajan valtaa että halusi sanoa asioista aina myös viimeisen sanan, mikä oli kiusallista.

Tytti Yli-Viikarilla näyttää jostain kumman syystä olevan edelleenkin kova hinku päästä käsittelemään yhteisiä verorahojamme päällikkövirassa. Yli-Viikari on jatkuvasti pyrkinyt johtaviin virkoihin julkiselle sektorille. Yli-Viikari pääsi alkusyksystä jatkoon Järvenpään hallintojohtajan haussa, mutta ei tullut valituksi asiasta nousseen julkisen kohun takia. Viimeksi hän haki jostain kumman syystä vieläpä ruokaviraston hallinnonjohtajan virkaan. Tekeekö hän näin tahallaan kostoksi kuin ärsyttääkseen?

Valtion tarkastusvirastossa Yli-Viikarin toimikaudella sensuroitiin viraston tekemiä tarkastuksia poistamalla tarkastusraporteista kriittisimpiä kohtia. VTV:n tehtävänä on valvoa valtion varojen käyttöä. Yli-Viikari yritti muuttaa virastonsa kiltiksi sylikoiraksi, josta ei olisi vahinkoa pahimmallekaan roistolle. Ei tällaisilla "ansioilla" pitäisi hakea mitään töitä. Kumma, ettei hän istu vankilassa. Kiitos oikeuskansleri! Kovin sopivan huippuosaajan löysit suuren valvojan virkaan vanhan vallankäytön hengessä.