Unen ja puheen kauneus: havaintoja Turun kirjamessuilta

17.10.2021

Teksti Eero K.V. Suorsa

Professori Airaksisella oli kiirettä ja vientiä Turussa: kaksi esiintymistä, kaksi lehdistötilaisuutta, kahden uuden kustannussopimuksen allekirjoitusta tulevista kirjoista, kahdet nimmareiden jaot kustantajien (Bazar, Robustos) messuosastoilla sekä tapaaminen ohjelmajohtaja Jenni Haukion kanssa.
Professori Airaksisella oli kiirettä ja vientiä Turussa: kaksi esiintymistä, kaksi lehdistötilaisuutta, kahden uuden kustannussopimuksen allekirjoitusta tulevista kirjoista, kahdet nimmareiden jaot kustantajien (Bazar, Robustos) messuosastoilla sekä tapaaminen ohjelmajohtaja Jenni Haukion kanssa.

Digivallila.comin toimituskunta osallistui Turun kirjamessuille lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna päätoimittaja Harald Olausenin ja Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Timo Airaksisen sekä allekirjoittaneen voimin. Messut olivat vilkkaat ja jollain tavalla kiireen ja kaiken karusellia muistuttavan hulinan keskellä oli silti aistittavissa ihmisten aito kiinnostus kirjoihin, eikä pelkkä pinnallinen kiinnostus suurten kustantajien pukinkonttivaltteihin, kuten elämänkertoihin, urheiluun ja keittokirjoihin. Keittokirjojen reseptit eivät sitä paitsi olleet terveellisiä. Sitä paitsi, olen viime aikoina huomannut, että keittokirjat keskittyvät isoihin ja näyttäviin valokuviin ruoista, mutta itse reseptien sisältö jää huomattavan vähälle.

Aito kiinnostus kirjallisuuteen pitää kulttuurin hengissä. En nyt muista kuka näin totesi, oliko peräti vanha kurdeja pommittanut Churchill vaiko natsien hovifilosofi Heidegger, johon fenomenologit tuntevat edelleen bastardisoitua ja haitallista mielenkiintoa, mutta aito ja sydämestä nouseva intohimo kirjallisuuteen on elävän kulttuurin tae. Sydän on aivojen lisäksi kehomme mahtavin elin, se läpyttää minuutissa yhtä paljon kuin perhosen siivet sekunnissa lennon ajan.

Mutta tämä teksti ei kerro nyt kirjoittamastani, parahin lukija. Tässä tekstissä kerron, miten seurasin tämän tekstin laatimista varten Harald Olausenin ja Timo Airaksisen esiintymisiä messuilla. Lauantaina pääsin seuraamaan miten Olausen ja Airaksinen keskustelivat Airaksisen uutuusteoksesta Himon ilot. Keskustelua seuratessa tuli tunne kuin olisi seurannut vanhojen ystävysten jutustelua leirinuotiolla. Mutta kun keskustelu siirtyi seksiin, niin tuntui kuin olisin kuunnellut jollain tavalla Tyttö ja helmikorvakoru elokuvan soundtrackia. Keskustelussa oli aina joitain yllätyksiä, samalla tavalla kuin Alexandre Desplat'n kyseiseen elokuvaan säveltämässä musiikissa. Ja molemmat keskustelijat pursuivat aitoa intoa. Olen periaatteessa jäävi toteamaan tämän Digivallilan ylikriitikkona, mutta tämän totean asioita havainnoivana ihmisenä. Kuten kaiken tässä tekstissä. Ja sydämestäni.

Tästä keskustelusta Kuisti-lavalla jäi käteen se, että Airaksinen kertoi seksin ja seksuaalisuuden olleen 1960-luvulla jotain aivan muuta kuin ihmiset yleisesti ottaen ajattelevat. Tuolloin seksi ja seksuaalisuus olivat vielä hyvin säädeltyä luterilaishenkisen mallin mukaan, eikä mitään seksuaalista vallankumousta ollut tosiasiassa olemassa. Tämä oli keskustelussa selkeästi hetki, jolloin muutenkin tarkkaavainen yleisö aktivoitui kuuntelemaan. Airaksinen on havainnoissaan oikeassa, ja monet seksologit ovat vahvistaneet tämän havainnon. Oikeastaan näitä aikalaismuistoja kuunnellessani ajattelin Tyttö ja helmikorvakoru elokuvan esteettisesti kaunista seksikohtausta, jossa Scarlett Johanssonin esittämä piika ja Cillian Murphyn esittämä tallipoika kohtaavat toisensa haagilaisen kapakan takapihalla. Koska Airaksisen realistiset mutta silti ihmisläheiset kuvaukset tuntuivat kuvaavan myös 1600-lukua; ihmisten seksuaalisuutta on säädelty aina, ja tämä tuli esiin myös keskustelussa, jota yleisö seurasi tarkasti.

Yhdysvalloissa 1960-luvun seksuaalinen vallankumous koski esimerkiksi vain heteromiehiä; naiset olivat edelleen pelkkiä objekteja ja homot ja lesbot olivat ajettuina henkipattojen asemaan. Vaikka tuolloin ja hiukan myöhemmin julkaistiin Kinsey- ja Hite-raportteja ja Masters & Johnsons raportteja, niin ne eivät näkyneet suomalaisten seksikäyttäytymisestä. Näistä raporteista Shere Hiten laatima raportti toi esiin sen, että naiset saivat paljon vähemmän orgasmeja yhdynnässä, ja Kinsey puolestaan toi esiin miesten väliset seksikokemukset. Mutta, kuten sanottu, nämä asiat eivät näkyneet Suomessa. Hite raportti suomennettiin verrattain pian teoksen ilmestymisen jälkeen, jo vuonna 1978, mutta tuollaiset teokset eivät saavuttaneet laajaa lukijakuntaa.

Airaksinen osasi ottaa yleisön aidosti mukaan tilanteeseen, ja nosti esiin myös ajankohtaisia ja polttavia kysymyksiä siitä, mitä seksi ja seksuaalisuus ylipäätään tänä päivänä tarkoittavat. Kuten Airaksinen teoksessaan kirjoittaa, seksi on tänä päivänä kuin suuri tavaratalo, josta voimme valita mitä tahansa. Porno ei ole enää laitonta, ja tänä päivänä seksin ja seksuaalisuuksien kirjo on valta. Vaivaako meitä siis runsaudenpula, voisi joku kysyä? Airaksisen ja Olausenin keskusteluista on myös mainittava, että Olausen ei toiminut pelkästään haastattelijan roolissa, vaan näiden kahden välillä vallitsi aito dialogi, jota yleisö kuunteli tarkkaan.

Sunnuntaina Airaksinen puolestaan haastatteli samaisen lavan toisella puolella Olausenia tämän uusimmasta teoksesta Konguläer: Romaani Islannista, hämähäkeistä ja ikävästä. Romaani on Olausenin romaaneista uusin. Olausen on Suomen ainoa varsinainen queer-kirjailija, joka nostaa esiin sellaisia teemoja, joita muualla kotimaisessa kirjallisuudessa ei käsitellä. Homot eivät harrasta vain seksiä, vaan elävät tavallista arkea. Tällaista arkea Olausen kuvaa romaaneissaan joissa kamppaillaan tavallisen, ahdistavan arjen kanssa, ilman glitteriä ja höyheniä. Halut nostettiin esiin keskeisellä tasolla. Olausen, joka on opiskellut ulkomailla aatehistoriaa ja estetiikkaa erikoistuen elokuvaan ja kirjoittaa pitkiä elokuvaesseitä sekä digivallila.comiin että Filmihulluun, nosti esiin oppi- ja aatehistorioitsijan Stephen Toulminin, joka kuvaa kirjassaan "Kosmopolis - kuinka moderni aika hukkasi humanismin perinnön (WSOY 1998)" - kuinka tällä ajalla ja uusilla perusoivalluksilla on ollut kauaskantoisia seurauksia keskustelun tyyliin ja sisältöön:

"Muutos tapahtui vuoden 1965 jälkeen. Vietnam - väittelyn lisäksi 1960-luvulla siirryttiin kansallisen päämäärien politiikasta - joka tähtäsi konsensukseen - kohti politiikkaa, joka ryhmäetujen vastakkainasettelun pakosta pyrki hävittämään vanhoja vääryyksiä. Ylemmät ("kunnialliset") luokat olivat 1700- ja 1800-luvuilla olettaneet, että lukuisat alemmat ("kovaosaiset") luokat "tiesivät paikkansa", ja että ne voitiin tarpeen niin vaatiessa jonkinlaisella sosiaalisella painostuksella pitää aloillaan. Nyt kaikki luokat alkoivat lausua ääneen oman mielipiteensä, erillisin äänin mutta silti yhteen ääneen. Teoriassa kansalaisoikeusliikkeen (NAACP, La Raza, Harmaat pantterit tai seksuaalisten vähemmistöjen Gay and Lesbian Alliance) intressit olivat kaikkea muuta kuin yhtenevät. Käytännössä ne yhdistyivät oppositioksi sitä rakenteellista jäykkyyttä vastaan, joka "kunniallisista" ihmisistä oli tuntunut vakauden säilyttämisen väistämättömältä edellytykseltä. Seurasi sarja hyökkäyksiä syrjintää vastaan, joka oli juurtunut eurooppalaiseen yhteiskuntaan noin vuonna 1700, ja jonka uusi kosmopolis oli legitimoinut. Institutionalisoitu rotusorto, huutava vääryys, johon ei ollut aikoihin puututtu, joutui ensimmäisenä kansalaisoikeusliikkeen kohteeksi. Muut seurasivat perässä. Moderniin yhteiskuntaan pesiytynyt syrjintä joutui koko 1970 -luvun ajan vähä vähältä tuleen: naiset, vanhukset, vammaiset, lesbot ja homot, kaikki nostivat metelin ryhmä toisensa perään. Ne jotka eivät olleet koskaan kyselleet modernin kansallisvaltion hyviä ja huonoja puolia, kokivat sen hirvittävänä järkytyksenä."

Tämä Toulminin kuvaama ryhmä, joka koki hirveänä järkytyksenä nähdessään oman yhteiskuntansa valtavan epäoikeudenmukaisuuden ja pahoinvoinnin, oli 50-luvulla amerikkalaisen unelman ikoniksi nostettu uusi kulutuskeskeinen keskiluokka satelliittikaupunginosineen, isoine cadillacceineen, marketteineen ja televisioineen. Homot kulkivat koko ajan yhteiskunnan marginaalissa ja heille oli valittu sivuosa. Matka siitä on pitkä ja vaivalloinen 2020-luvulle ja tuntuu kuin moni asia ei olisikaan muuttunut, niin kuin on väitetty tapahtuvan esimerkiksi piilohomojen maailma, mikä oli keskustelun aiheena sunnuntaina. Ongelmaa käytiin lävitse hyvin tarkasti. Keskustelun aikana käytiin lävitse tuota maailmaa, jossa Airaksinen totesi estojen puuttuvan. Norjalaistaustainen (multiskandinaavi) Olausen, jonka äiti oli tanskalainen, muisteli vuosiaan Kööpenhaminassa, jonka hän totesi olevan eurooppalainen kaupunki, ei pohjoismainen kaupunki, jossa ei ole estoja gay-kulttuurissa vastaavalla tavalla kuin Suomessa.

Airaksinen nosti esiin myös sen, että puuttuuko homoseksistä heteroseksiin kuuluva ahdistus? Alussa mainitsemani Hite-raportti viittaa juuri tähän. Olausen nosti esiin Oscar Wilden ja Platonin, ja tästä Airaksinen ja Olausen keskustelivat nautinnollisen kauan yleisön lkeskittyessä, sillä sunnuntaiaamuisin harvoin kuulee yhtä painavaa asiaa missään tapahtumassa. Mutta, Olausen nosti esiin myös muistojaan työvuosistaan toimittajana kepumedioissa tango-ja taantumusrajan takana mm. Iisalmesta: provinsseissa vallitsee edelleen ahdistava yksioikoinen ja henkisesti kuristava kepulaislestadiolainen konservatiivinen ilmapiiri nimenomaan siinä, mikä on sallittua ja mikä ei påienillä paikkakunnilla.

Keskustelussa tuotiin esiin myös se, että Olausen tuo teoksissaan esiin sen, että homous ei ole mikään helppo tai kiva asia. Se on edelleenkin häpeän yksi muoto nimeomaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Syrjintä on edelleen olemassa, eivätkä homot ole toisiaan kohtaan mitenkään armollisia. Keskinäinen solidaarisuus puuttuu ja homot ovat toisilleen sussia. Marginaalien marginaalit murskaavat toisiaan armotta.

Kaiken kaikkiaan Turun kirjamessut 2021 olivat miellyttävä menestys. Ihmiset tuntuivat nauttivan rennosta ilmapiiristä hymy huulilla. Digivallilankin helmikuussa 2020 alkanut taival on ollut ihmeellinen ja monella tapaa opettavainen. Ja menestystarina jatkuu. Digivallila.comin toimituskunta tapasi erikseen yksityisellä audienssilla kirjamessujen ohjelmajohtaja, runoilija Jenni Haukion, joka on Harald Olausenin (on kuulunut samaan yhdistykseen; Lounais-Suomen kirjailijat, ja on edelleenkin entisenä runopoikana suuri runon ystävä) ja Timo Airaksisen vanha tuttu jo aiemmilta kirjamessuilta. Uutena tuttavuutena joukkoon Jennin oikeana kätenä oli tullut osaava viestintäpäällikkö Kia Itänen, joka päivitti nostoillaan somessa kirjamessujen viestintää.

Turun kirjamessujen lämmin henki ja hyvä ohjelma saivat kiitosta niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin.
Turun kirjamessujen lämmin henki ja hyvä ohjelma saivat kiitosta niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin.