Uudet isännät kävivät tutustumassa uuteen alusmaahansa

16.05.2022
Republikaanit käyttävät todellista valtaa Yhdysvalloissa.
Republikaanit käyttävät todellista valtaa Yhdysvalloissa.

Teksti Harald Olausen

Tänään Suomessa kävi presidentti Sauli Niinistöä tervehtimässä maan uudet todelliset omistajat eli Yhdysvallat. Suomi on liitetty nyt natopäätöksen jälkeen vuosisataisen konservatiivisen yhteisatlanttisen märän päiväunen jälkeen tiiviisti osaksi Yhdysvaltojen maailmanpoliittista verkkoa. Tämän jälkeen Yhdysvaltojen senaatin republikaanisenaattorit päättävät mitä Suomi saa ja mitä ei tehdä. Mutta millaiseksi Suomi muuttuu maailman jakaantuessa taas takaisin lännen ja idän väliseksi vihoittelevaksi ja kyräileväksi etupiiritantereeksi? Siitä saimme jo maistiaisia, kun isännän elkein neljä republikaanien kovaan oikeistosiipeen, Yhdysvaltojen aseteollisuuden ja kansallisen kivääriliiton sekä abortinvastaisen raamattuvyöhykkeen johtavaa senaattoria hymyilivät hetki sitten tasavallan presidentin virka-asunolla. Suomi on ovelasti liitetty uudeksi alusmaaksi Yhdysvaltojen alaisuuteen, jolle riittää aseita myytäväksi myös yksityiskäyttöön. Yhdysvalloissa on ollut vuoden 1886 Chigagon mellakoiden jälkeen voimakas antidemokraattinen liike eri puolueita edustavien finanssiryhmien keskuudessa yrittämässä estää kaikki mahdolliset uudistukset, jotka koskevat tavallisten ihmisten elämää. Miksi näistä asioista ei puhuta laajasti medioissa emmekä ole aiemmin siitä kuulleet? Todellisille omistajille on edullista pysyä piilossa ja astua esiin vasta kun koko kansa päättäjineen on alistettu lähes yksimielisesti natomieliseksi ilman ehtoja. Tunnetun teorian mukaan hyvät aikeet johtavat pahaan. Käykö näin Suomellekin? Suomi houkuteltiin vanhalla tutulla valkoisen Suomen ryssävihalla Naton jäseneksi. Mikä on se hinta minkä demokratia siitä maksaa? Jos se on uusien isäntien tapaan kasvoton finanssikapitalismi, demokratia muuttuu yhtä suureksi läpihuutojutuksi ja viihteeksi kuin tutkiva journalismi medioissa.