Uusyleläinen katujournalismi ja journalistinen hömppäcoctailko Ylen uusi suunta?

22.09.2023

Teksti Harald Olausen

Eilen torstaina Ylen Teema näytti suorana aamupäivällä Ruotsin kruununprinsessan ja hänen miehensä melko turhan ja mielikuvituksettoman vierailun Suomenlinnassa. Miksi? Ohjlemassa ei ollut oikein mitään mieltä. Näimme miten kuninkaallinen pari tuli, kätteli ja meni - ei paljon muuta. Ennen vanhaan vierailusta olisi saatu irrotettua hieman asiantynkääkin, ja se olisi ollut iso uutinen kaikissa medioissa. Paikalle olisi silloin hälytetty analysoimaan, kritisoimaan ja taustoittamaan kaarti ensiluokkaisia ja asiansa osaavia huipputoimittajia – näitä "tarmoropposia ja erkkitoivasia".

Ei enää. Liekö syynä kuninkaallisten liika ramppaaminen Suomessa vai uutisarvon väheneminen ja suoranainen julkisuusinflaatio? Uudet sukupolvet eivät mummojen tavoin tunnu enää lainkaan olevan kiinnostuneita siitä, millaisia vaatteita ja käsilaukkua se ja se kuninkaallinen siellä ja siellä käytti. Yksi syy on toki se, ettei meillä ole skandinaavisten maiden tapaan kuninkaallisten juoruarvoa ylläpitävää laajaa ja perusteellisesti juoruiluun taipuvaista hössötyslehdistöä - onneksi, sillä maailmassa ei voi olla mitään niin turhaa ja typerää, kuin kuninkaalliset (ennen olivat: nunnan nännit ja paavin pallit!).

Televisio voi joko seurata ja kommentoida tai tehdä molempia, jos se on media, joka välittää meille asiaa. Mutta jso asiaa ei ole, voidaan toki yrittää nyhtää tyhjästäkin. Mutta se ei ole hyvä perustelu huonosti tehdylle televisio-ohjelmalle. Kuninkaallinen pari vierailemassa Suomen ja Ruotsin yhteisen historian yhdessä ehkä tärkeimmässä paikassa olisi luullut innostavan toimittajia taustoittamaan tapahtumia, kertomaan menneen ajan tärkeitä tarinoita, ja kyselemään asiantuntijoilta ajankohtaan sopivia spekulatiivisia arvioita maiden nykyisen geopoliittisen aseman sekä turvallisuuspolitiikan muutoksista Itämerellä. Mutta ei.

Minulle ei ole vieläkään selvinnyt miksi kuninkaallinen pari kävi Suomessa, vaikka tiedän toki heidän pääasiallisen työnsä olevan erilaisten tapahtumien kunniavieraina toimiminen ja nauhojen leikkaaminen. Uutista tästä vierailusta ei tällä kertaa saanut kokoon pusertamallakaan, eikä siitä ollut edes kunnon televisiojutuksi. Yle oli heittänyt pyyhkeen kehään jo heti alussa antamalla jutun heikkotasoisen hömppäosastonsa huoleksi. Ohjelmaa oli vaivaannuttava katsoa. Toimittaja ei ollut tehnyt kotitöitään eikä tiennyt puhumistaan asioista mitään. Asia olisi ehkä ollut toisin, jos asialla olisi ollut joku osaava toimittaja. Niitäkin Ylessä on.

Näin ei ollut tällä kertaa. Aika usein viime aikoina on menty sieltä ali, missä rima on matalin. Yle on alkanut tuottaa journalismia suorina televisiolähetyksinä, missä toimittajat toimivat mikrofoninpitäjinä. Oli vaikea sanoa, oliko tällä kertaa mikrofonia kädessään pitänyt ihminen edes toimittaja. Mukava smalltalk ja jatkuva pälpätys vailla mieltä ja merkitystä eivät siltä vaikuttaneet, sillä ohjelmassa ei ollut mitään "toimitettua". Kirjava ja hihittelevä höpöttäjä kierteli kysymässä niitä näitä tavanomaisia ja yllätyksettömiä tylsyyksiä paikalle raahautuneelta muutamalta päiväkotilapselta ja suomenlinnalaiselta. Yle täyttää tällä uusyleläisellä katujournalismilla ja journalistisella hömppäcoctaililla tyhjää ohjelmakarttaansa. Ei paljon muuta.

Yleisradiota ravisutti vuonna 2017 Ylegate -skandaaliksi nimetty taistelu siitä saavatko poliitikot vaikuttaa heistä suurelle yleisölle kerrottaviin uutisiin ja millä tavalla. Yleä on sen jälkeen kuin poliitikkojen kostoksi alettu nakertaa sisältäpäin. Maakuntamediat ja oikeistopuolueet ovat alkaneet vastaiskuun Ylen monopolia ja paisumista vastaan. Yle on kurottautunut yli oman itsensä. Olemme nähneet viime aikoina muitakin Ylen alennustiloja esimerkiksi, kun YLE:n toimittaja julkisesti halvensi ennakkoluuloillaan yliopisto-opetuksen mainetta. Ylessä journalismissa tuntuu unohtuneen ohjeet hyvästä; mikä on olennainen kyky oivaltaa, mikä missäkin asiassa on totta ja aitoa, mitkä ovat asioiden keskinäiset suhteet, ja mitkä ovat lopulta seuraukset sekä edellytykset.

Samana harmaana päivänä huhtikuun lopulla 2023, kun Säätytalolla alkoivat hallitusneuvottelut, uusi eduskunta alkoi käsitellä Ylen toimintakertomusta rahoituksellisen uhkan alla, sillä sekä tulevan hallituksen kaksi mahtitekijää, kokoomus että perussuomalaiset haluavat suitsia Ylen leikkaamalla sen toimituksellisesta budjetista leijonaosan. Ylen leikkely on porvareille yksi tärkeä tavoite ja se on tarkoitus tehdä niin näyttävästi ja tehokkaasti, ettei Yle enää koskaan nouse takaisin entiseen mahtiasemaansa häiritsemään yksityisen markkinapohjaisen median rahankalastelua koko ajan kiristyvillä mediamarkkinoilla.

Yle tekee paljon hyvää mutta myös huonoa jälkeä kuten edellä kuvattu kuninkaallisista vieraista kerrottu suora streemaus vastaan perinteinen journalismi osoitti, joten leikkaaminen ja tiivistämien ei välttämättä ole huono asia, jos asiaa katsoo tältä kantilta. Ihan kaikkea urheilua ja perähikiän tapahtumia, tai jo kyllästyttävää jatkuvaa Ukraina-raportointia aidoilta sotatantereilta ei varmastikaan nykyisessä laajuudessaan tarvittaisi. Intohimot Ylestä ja sen kuohimisesta jakavat poliittiset suuntaukset kahtia. Vasemmistolle se on ollut pyhä lehmä kun taas oikeistolle hirviö, joka pitää kesyttää sen vasemmistovihreän sävyn takia. 

Miten Ylestä on yhtäkkiä tullut ongelma? Koko laitoshan on piilokoomuslaistettu tuottamaan etupäässä mitätöntä tajunnanvirtaa, koko perheen viihdettä ja urheilua. Suuri osa Ylen alemman tason johtajista on kokoomuslaisia. Oikeisto voi onnitella kotiin hoidettua propagandakampanjaa, vaikka se ei vastaakaan objektiivista totuutta. Kansa on monen vuoden rummuttamisen jälkeen samaa mieltä, samoin kuin eduskunnan asiasta käymä lähetekeskustelu Ylen toimintakertomuksesta eduskunnassa Yleltä ovet paukkuen yksityiselle medialle lähtenyt nykyinen kokoomuskansanedustaja ala Susanna Päiväranta.

Päivärinta, joka alkoi heti eronsa jälkeen tehdä kokoomuslaiselle Verkkouutisille omaa televisiosarjaansa näytti nauttivan jokaisesta sekunnista, jolla mätki Yleä eduskunnan puhujapöntöstä. Näin tuleva oikeistohallitus nöyryyttää Yleä ja pistää sen kuriin kaventaen samalla sananvapautta. Ylen sananvapauden kaventaminen parantaa taas yksityisen median ja lähinnä Keskisuomalainen-konsernin ympärille rakennetun Medialiiton mahdollisuuksia alkaa kilpailla todenteolla lähetysoikeuksissta ja samalla mainosmarkoista, esimerkiksi urheilun arvokisojen yhteydessä. Jäsenlista on komea Huittisten sanomalehteä myöten.

Medialiitto käynnisti Yleä vastaan hyvissä ajoin muutama vuosi ennen vaaleja likasankokampanjan, jonka tehtävä oli mustamaalamalla Yleä ja valittamalla Ylestä maailmalla tehdä samalla tietä Ylen roolin vähentämiselle. Oli ehkä yllätys, että se tapahtui heti alussa. Nyt on sitten vihdoin alkanut lopullinen peli Yleä vastaan. Oikeistolle ja nimenomaan sen edustamalle kaupalliselle medialle on elinehto saada Yle kuriin leikaamalla sen lentävät siivet esittämällä Yle epäilyttävässä valossa tuhlaajana ja yksipuolisen tiedon (lue: vihervasemmistolaisen) levittäjänä mantra, mikä on ollut erityisesti osa persujen vaalipropagandaa.

Ylessä aloitettiin jo kymmenisen vuotta sitten johdon kokoomuslaistaminen kuin Troijan hevosena. Nylkyisin Ylen toimitusjohtajana, päätoimittajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä hallintoneuvoston puheenjohtajan toimivat näkyvät kokoomuslaiset. Onkin jännittävä nähdä mikä tulee olemaan juuri heidän roolinsa tässä "sopeuttamisessa" eli supistamisessa. Viimeksi Yleä sopetettiin SDP:n puoluesihteeri Erkki Raatikaisen toimesta sosiaalidemokraattiseksi liian vasemmalle meneen reporadion jäljiltä. 

Juuri noina aikoina Yle alkoi paisua pullataikina tavoin eri asteisista (ja josksu myös osaavista) demaritoimittajista. Saa nähdä tuleeko Ylen kaatamisesta suurempikin kansahuvi tai jonkinlainen "susannapävärintojen" kostopoliittinen offensiivi kaikkien niiden entisten ja Ylestä tavalla tai toisella poispotkittujen toimittajien toimesta. Pääjohtajaksi voisi nimittää silloin niinikään Verkkouutisten (kok.) kolumnistina nykyisin työskentelevän (tosin jutut eivät ole kauhean kaksisia, mutta viihdyttäviä kylläkin) Jari "onko korkki kiinni" Korkin.

Kirjoituksia radiosta, televisiosta ja elokuvista

Harald Olausen

Kulttuuriklubi 2024

ISBN: 978-952-6668-93-2

Millainen on pehmeän despotian keinoin hallittu maailma, jossa elämä muuttuu keskinkertaiseksi televisio- ja radioviihteeksi ja ihmistä ohjataan taiteeksi naamioitujen mainosmaisten tietoiskujen keinoin? Me elämme jo sen keskellä, vaikka emme vielä huomaa miten. Poikkeuksiakin löytyy iloksemme järjen ääntä kunnioittaen, kuten Sally Wainwrightin kirjoittaman Happy Valleyn (2014-2022) kolmas tuotantojakso, missä tavallinen mutruhuulinen keski-ikäinen nainen uudistaa kertaheitolla poliisi- ja jännityssarjojen matalan tason. Kokonaan kirvestä ei siis kannata kaivoon heittää, sillä muitakin hyviä elokuvia- ja televisiosarjoja löytyy. Näistä kirjoittaa tässä kirjassa toimittaja ja kirjailija Harald Olausen, joka on aiemmin kirjoittanut elokuvista mm. Filmihulluun, digivallila.comiin ja Kulttuurivihkoihin. Hän on myös toimittanut elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista kertovan kirjan Pitkä Ajo (2011), sekä viime vuonna ilmestyneen Homoelokuvat ennen ja jälkeen Brokeback Mountainin (2023). Kirjoituksia radiosta, televisiosta ja elokuvista kuuluu elokuvatrilogiaan, jonka kolmas- ja päätösosa, Norjalaiselokuvia (2025) ilmestyy ensi vuonna.

Sisällysluettelo:

Mistä on kysymys?

Kuka määrää tahdit?

Millainen on suomalainen mediamaailma vuonna 2032?

Kun streemaus ohittaa journalismin

Irlantilaista vapaudenkaipuuta ja inhimillistä hulluutta

Antti Raivion muistolle

Saksalaisten televisosarjojen ongelmia

Chaplinin menestyksellinen irvailukaava

Mestarillinen Gena Rowlands

Vaskiradiollinen ongelmia

Kenen media oikeasti on?

Tarinoinnin ja valehtelun raja

Tekopyhää jeesustelua

Bondien maailma vastaan Prikosinin täystuho

Valeuutiskeisari

Telvisio ja politiikka

Stainbockilainen televisiokäsitys

Yläluokan Donnerit vaivanamme!

Harakkamurhat

Happy Valley

Peppi sokraattisena arkkianarkistina

Tastulan jäähyväiset?

Kylmä sota jyllää valkokankaalla

Ukrainan sota tv-sarjana

Julien Templen mestarillinen jälki

Yhteiskunnallinen brittidraama

Saksalaiset televisiosarjat yrittävät…

Somehumbuuki tv-sarjana

Tyrmistyttävä Reagan tositelevisiona

Churchillin häpeä

Dear Comrades

Tailor

Martin Eden

Memoria

Candyman

Sir Anthony Hopkins

Syyrian kaaoksen mestari

Me sotasankarit

Nostalgia poliittisena viestinä

The hunt for Raoul Moat

Ovela (oleva) Käärijä!

Miksi aina sama?

Onko Foyle edes hyvä?

Imelä Tom Jones

Yletaistelun semifinaali

Hirviö nimeltään Maggie!

Uusi perverssiys SVT:n mukaan

De Gaullesta tylsästi

Linnaleidit

Lisää aiheesta:

https://www.digivallila.com/l/nyt-se-on-vihdoin-alkanut/