Vaasalaisen jalkapallon tulevaisuus tänään
Teksti professori Timo Airaksinen
Kirjoitan tätä kolumnia lauantaina Helsingissä ennen lähtöäni Oulunkylän kentälle katsomaan Gnistan - VPS -ottelua paikan päällä. Taivas on pilvetön mutta tuuli kova, ilma +9 astetta. Olosuhteissa ei siis ole vikaa. Jos VPS voittaa, liiganousu on varmistettu, tasapeli ei riitä. Panen VPS -lippiksen päähän, koska kokemukseni on, että Helsingissä on paikalla aina iso joukko VPS:n kannattajia, varmaan vanhoja vaasalaisia kuten minäkin, ja heihin on niin mukava samaistua. Olemme kuin omalla asialla siellä.
Katsoin huvittuneena viimeisen maajoukkuepelin katsojamääriä, sellaista kolmekymmentätuhatta oli Stadionilla, ja ruuhkat sen mukaiset. New Yorkissa pelaavan suosikkijoukkueemme Metsin baseballotteluissa on se määrä ihmisiä joka viikko kerran tai pari, eikä mitään ruuhkaa missään. Hissukseen mennään sisään, kaikki tarkastetaan ja tutkitaan, ruokaa saa ja vessoihin pääsee. Mutta henkilökuntaa on paljon ja ruuan jakelupisteitä joka paikassa.
Jotakin mätää noissa maajoukkueen katsojaluvuissa on. Keitä nuo ihmiset ovat? Miksi ne ei käy sarjapeleissä. Varmaan katsovat TV:stä miljonäärien matseja. Tämä tarkoittaa, etteivät he ymmärrä futiksesta kovin paljon. TV -kuva antaa rajoitetun näkökulman kentälle, mutta paikanpäällä näkee kokonaisuuden. Toki ymmärrän, ettei peli sinänsä ole tärkeä vaan isänmaan poikien menestys ulkomaalaisia vastaan. Mitä siitä, että poikamme ovat ulkomailla töissä, silti he ovat suomalaisia ja edustavat juuri Suomea.
Oma seurajoukkue on kuitenkin futiskulttuurin ydin ja se kaikkein tärkein asia. Siitä kaikki lähtee, seurasta. Joukkue vaihtuu, mutta seura pysyy, ja juuri seura edustaa oman kotipaikkakunnan kulttuuria, omaleimaisuutta ja perinteitä. Miksi siis ei mennä kentälle katsomaan oikeaa peliä? Olen kuullut sanottavan, että pelin taso on niin heikkoa, ja siksi se ei kelpaa vaativalle katsojalle. Mistä tiedätte, että se on heikkoa. Sen mitä minä olen nähnyt tämän vuoden VPS:ää, pelit ovat jännittäviä ja pelaajat aivan tarpeeksi eteviä. Kyllä Sebaa ja Steveniä on aivan pakko seurata, vaikka sitten Ruudun köpelöistä ja katkeilevista lähetyksistä. Olen tänä vuonna nähnyt kaikki matsit, ja on ollut hieno todeta kuinka otteet ovat uuden valmentajan ansiosta parantuneet.
Kun olen Vaasassa, olen myös Hietalahdessa. Olin siellä isäni kanssa jo paljon alle kouluikäisenä Pekka -veljeni kanssa. Esa pelasi oman aikansa siellä sarjapelejä. Isän isäni Toivo oli kova fani, mutta ei vanhemmiten enää halunnut tulla kentälle jännittämään. Ajoimme matsin jälkeen Klemetinkadulle ja autosta huusimme tuloksen ikkunassa olleelle Papalle.
VPS voittoon! Sitten alkaa se kamala aika, kun pitäisi koota liigajoukkuetta ensi kautta varten. Mistä isot rahat? Nyt on hyvä valmentaja, mutta ketkä tästä joukkueesta jatkavat ja pärjäävätkö he kovatasoisessa Liigassa. Ainakin seinäjokiset ovat pärjänneet. Ennen siellä pelattiin pesistä.
xxx