Amerikka sai tarpeekseen Trumpista

07.11.2020

Teksti:


Harald Olausen


Tänään on ollut ilo seurata kansainvälisten medioiden Trump-moukarointia. Yhtäkään kiveä ei ole jätetty kääntämättä tämän suuren ja vaarallisen idiootin - niin nyt saa alkaa puhua tästä maailman ehkä vaarallisimmasta hullusta medioissa oikeilla nimillä - töppäilyistä mutta paras on ollut Trumpin veljentyttären haastattelu, missä sukulaistyttö muistutti siitä karmaisevasta tosiasiasta, ettei kaikki ole vielä ohitse. Trump istuu täysin valtuuksiin vielä lähes 80 päivää maailman vaikutusvaltaisimman viran haltijana eikö aio lähteä paikaltaan ennen kuin on saanut hyvitykseksi narsistiselle ja loukatulle minälleen vedettyä mahdollisimman monen sivullisen - ehkäpä jopa koko Amerikan ja maailman - mukanaan alas rotkoon.


Päivän mittaan kansainväliset mediat ovat toistelleet neljän vuoden aikana

koottuja loukkauksia maailman vapaata sana vastaan. Kosto on suloista. Nyt kun Trumpista "ollaan melkein päästy" ja hän veljentyttären mukaan kokee todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässään kirvelevän tappion, mistä ei pääse luikertelemaan valheen tai jonkun isäpapan tukijan avulla kuin pälkähästä, puolet Amerikkaa ja iso osa maailman tilasta huolestunutta maailmaa on huokaissut helpotuksesta. Amerikka on palaamassa raiteilleen maailman johtavana voimana mitä tulee niin talouteen kuin toimimiseen järjestyspoliisina.


Ongelmana on se, miten vallanvaihto sujuu - tai sujuuko se lainkaan - vaalit hävinneen ja syytteitä odottavan Trumpin hallinnon ja vaalit voittaneen Biden-Harrisin tulevan hallinnon välillä. Trump on häiriintynyt koulukiusaaja, jota ei saisi päästää edes kauppakeskuksen vahtimestariksi. Biden vaikuttaa taas moraalisesti puhtaalta ja vilpittömältä. Lutherin skolastikkojen joukosta arvostama Occam, jota pidettiin skolastikkojen luhistumisen aiheuttajana Bertrand Russellin mukaan kirjoitti pitkän tutkielman "Kahdeksan kysymystä paavin vallasta", jonka kahdeksantena lukuna on kysymys: "Antaako valitsijamiesten toimittama vaali Saksan hallitsijalle keisarin arvonimen?". Occamin mielestä oli turha käyttää enempää siinä, mikä voidaan suorittaa vähemmällä. Tätä Trump ei omaksi vahingokseen tajunnut twiitatessaan hurjasti joskus päivässä satojakin kertoja murentaen samalla presidentti-instituution arvovaltaa arkipäiväistämällä ja halpuuttamalla se.


Ymmärtäminen Occamilla kohdistui olioihin, ei sielun luomiin muotoihin; nämä eivät olleet sitä, mikä ymmärretään, vaan sitä, millä oliot ymmärrettiin. Hieman myöhemmin John Locke kirjoitti whigien ja toryjen välistä konfliktia selventämään vuosina 1679-83 kirjan "Kaksi tutkielmaa", jota pitkään pidettiin Locken yrityksenä tarjota "mainiolle vallankumoukselle" filosofinen oikeutus. Kirjansa esipuheessa hän viittaa silloiseen vallanvaihdokseen. Locke taisteli "patriarkaalista absolutismia" edustaneen oman aikansa Trumpia eli Robert Filmeriä vastaan. Filmer puhui Raamattuun vedoten siitä, miten jumala antoi Aatamille absoluuttisen vallan maanpäällä, ja että siksi kaikilla hänen jälkeläisillään oli myös absoluuttinen valta jälkeläisiinsä, vaimoonsa ja kuninkailla samanlainen valta alamaisiinsa.


Tuon ajan Biden eli Locke lähtee kuitenkin siitä, että ihmiset ovat luonnostaan vapaita ja samanveroisia. Hänen mielestään he voivat olla poliittisen käskyvallan alaisia vain, mikäli he ovat antaneet sille suostumuksensa, eivätkä he voi koskaan antaa suostumustaan absoluuttiselle vallalle. Tämä oli Trumpin ja Bidenin suurin periaatteellinen ero. Locke ajatteli ihmisten noudattavan moraalilakia. Locken tärkein oivallus oli muistuttaa ihmisiä kyvystä toimia järjen ja moraalilain ohjaamana. Se antaa heille oikeuden ohjata toimintaansa itsenäisesti luonnollisen lain asettamissa rajoissa. Locken mukaan valta ja juridinen auktoriteetti ovat vastavuoroisia, kenellekään ei ole niitä enemmän kuin toisilla. Tämä erottaa Trumpin Bidenistä. Trump ei tätä ymmärtänyt ja kiisti sen Filmerin tapaan. Bidenille Locken ajatus on paluu normaaliin poliittiseen päiväjärjestykseen ihmisten luonnollisen tasavertaisuuden nimissä.


Toinen tutkielma on tärkeä politiikan teorian klassikoissa siksi, että Locke esittää ensimmäisen kerran julkisesti ajatuksen poliittisista yhteisöistä, jotka on perustettu suojelemaan jäsentensä omaisuutta. Locke toteaakin, että omassa asiassaan ihmiset ovat helposti puolueellisia ja liian kiivaita, toisia taas tuomitessaan piittaamattomia ja lepsuja. Tämä asiakokonaisuus on politiikan ikuisuusongelma antiikin Rooman Cracchuksen veljesten (Jussi Kylätasku on tehnyt tästä näytelmän) maareformiyrityksistä Neuvostoliiton NEP-kokeiluun. Kun poliittisen vallan kaappaa yksi vahva eturyhmä demokratian nimissä väittäen tekevänsä muuta kuin ajaa omaa etuaan, kuten Trumpin hallinto toimien moraalisesti väärin, heidän käytöstään pitää paheksua ja heidät tuomita heidän rikoksistaan kansalaisiaan kohtaan.


Mutta Trumpin kohdalla lista on aivan liian pitkä lueteltavaksi. Riittää kun toteaa hänen olevan oman veljentyttärensä mukaan edesvastuuton roisto. Locken mielestä yhteisöllisessä elämässä toisten arvostuksen saaminen ja heidän paheksuntansa välttämisen pitäisi olla inhimillisen toiminnan voimakkain motiivi. Kaikelle tälle Trump naureskeli neljä vuotta. Nyt hän saa maistaa omaa lääkettään joutuessaan irvokkaista tempuistaan koko maailman pilkkaamaksi. Juuri tätä hän pelkää ja tästä me nautimme. Vahingonilo on maailman parasta viihdettä, kun kyseessä on ilmiselvästi koko ikänsä kahjona kulkenut ja nyt kansan kädestä potkut saanut hirviötyranni.