Tappajarobotit ovat jo: seuraavaksi valehtelijarobotitko?

05.08.2020

Teksti:

Harald Olausen


Francis Bacon kysyi kerran vierustoveriltaan, epäileekö kukaan, että jos ihmisten mielestä poistettaisiin turhamaiset mielipiteet, imartelevat toiveet, väärät arviot ja kuvitelmat, jättäisikö se koko joukon ihmisiä surkeaan tilaan melankolisiksi, haluttomiksi ja itseensä tyytymättömiksi? Onko siksi kaivattu ihmistä, joka ei olisi ihminen tällä Baconin tarkoittamalla tavalla kaikkine vajavaisuuksineen ja rasittavuuksineen? Siksikö valhe on ihmisen apuna kun hän ei muuten sietäisi omaa avuttomuuttaan ja surkeuttaan? Onko ihminen pahimmillaan valehtelijarobotti ja millaisia valehtelijarobotit olivat ennen ja nyt? Ja mikä heistä tekee sellaisia (vaikka esitän nämä kysymykset, en niihin vastaa vaan esittelen tässä artikkelissa erilaisia mielipiteitä asian ympäriltä, sillä en osaaa vastata tähän kysymykseen parhaan tahtonikaan mukaan. Ihmettelen vain ja olen ymmälläni kysymällä "Tappajarobotit ovat jo: seuraavaksi valehtelijarobotitko?)?


Kuva: ​robottikuva, Sean Young Blade Runnerissa replikanttina.


Markku Ojanen kysyy kirjassaan "Vaihtoehtoisia faktoja" -miksi valehtelemme? Olemmeko niin kiinni valheissamme, harhoissamme ja itsepetoksessamme, että niistä luopuminen tuottaa meille suurta vahinkoa? Elämä olisi aivan mahdotonta, jos ihmiset eivät yleensä puhuisi totta tai ainakin suurin piirtein totta. Hänen mielestään ihmisen onnellisuus saattoi kärsiä siitä, että ihminen voi joutua luopumaan illuusioistaan. Suurelle osalle ihmiskuntaa usko, toivo ja rakkaus ovat kaukana realiteeteista. Joillekin ne ovat niin kaukana, että ulkopuolisen mielestä kyse on suuresta itsepetoksesta:


"Niin valitettavalta kuin se kuulostaakin, valehtelu kuuluu ihmisluontoon. Se on tuhoava voima, jos sitä on niin paljon, että kehenkään ei voi luottaa. Etenkin entisaikojen viisaat pitivät valehtelua pahuuden perustana. Kaikki maailman pahuus pohjautui heidän mielestään siihen, että ihminen ei pysy totuudessa."


Ojanen jatkaa muistuttamalla rehellisyyden tärkeydestä, mistä hänen mukaansa kertoo myös se, että mediassa on päivittäin kuvauksia siitä, kuinka ihmiset ovat valehdelleet, huijanneet, pettäneet ja tehneet vilppiä. Hänestä jopa varastaminen on valehtelua ja huijaamista, sillä siinä on kyse toisen hyväuskoisuuden ja luottamuksen pettämisestä. Kun tekniikka alkoi ottaa harppauksia Jules Vernen ajoista, alettiin puhua koneellisista ihmisistä - roboteista, joissa olisi kaikki ihmisen hyvät puolet kuten tottelevaisuus ja täsmällisyys, ja ei yhtään huonoa puolta, kuten valehtelu ja varastaminen.


Mutta onko näin? Ehkä robotit eivät olekaan niin viattomia kuin vielä sata vuotta sitten uskottiin? Roboteista on tullut kuuma peruna keskustelussa hyvästä ja pahasta. Terminator-elokuva Arnoldeineen aloitti kaiken 80-luvulla. Se paha kaikkein paha mitä on pelätty, on vielä edessäpäin mitä sotaan, terrorismiin ja tappamiseen tulee. Robotiikan asiantuntijat varoittavat autonomisista robottiaseista ja vaativat YK:ta kieltämään tekoälyä käyttävien aseiden kehittämisen. Heidän mielestään "tappajarobottien" kehittäminen tulee kieltää pikaisesti. Mikäli tämä "Pandoran lipas" kerran aukeaa, sen sulkeminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, he varoittavat. Kun se on kehitetty, se mahdollistaa sodankäymisen suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan ennen ja toisinaan nopeammassa tahdissa kuin ihmiset kykenevät vielä edes ymmärtämään.


Robotit ovat tulleet jäädäkseen. Ne osaavat jo puhua, siivota. Entisaikojen kolhot ja pelottavat robotit ovat nykyjään sulavarakenteisia - ja käytöksisiä seuralaisia, jotka tunnistavat kasvomme ja puhuvat kanssamme. Kehittyneimmillä roboteilla on jopa ihmisen liikkeet ja tunteet. Mielenkiintoisen kirjan roboteista on vuonna 2004 kirjoittanut Robert Malone. Ja vaikka kirja on nyt kuusitoista vuotta myöhemmin auttamattomasti vanhentunut, on se hyvä läpileikkaus siihen, mitä kaikkia sellaista mitä emme olisi koskaan uskonut olevan olemassakaan, on meistä riippumatta kehitelty tulevaisuutta, myös tulevaisuuden sotia silmällä pitäen.


Kirjassa esitellään robottilelut ja keräilyesineet (mm. kipinöivät ja savuavat sekä ampuvat robotit, Space Robotit ja Engine robotit sekä Transformerit) sekä millaisia ovat robotit taiteessa ja viihteessä (Terminator T- 800 sekä RoboCop) ja annetaan esimakua siitä, millainen on robottien seuraava sukupolvi pikkurobotit ja robottikumppanit sekä kotitalousrobotit. Robottimaailma elää jo nyt omaa ihmisistä erillistä todellisuuttaan, jossa hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan robottien tasapainoillessa ihmisten ja koneiden välimaastossa, niin että niitä voi jo kutsua joko ihmismäisiksi koneiksi tai konemaisiksi ihmisiksi. Vaarallisiksi ne tekee ihmisten arvaamattomuus ja häikäilemättömyys toteuttaa muista piittaamatta omia ahdistavia päähänpinttymiään. Ihminen on robotille jumala niin hyvässä kuin pahassakin määrätessään robottia rakentaessaan mihin kaikkeen se voi ja sen pitää kyetä. Nimensä mukaisesti "tappajarobotit" kylvevät koneellisesti kuolemaa tehokkaasti ympärilleen.


Kirjailija Isaac Asimov kehitti novellissaan Liar roboteille ohjeita, joiden mukaan robotti ei saanut vahingoittaa ihmistä, vaan sen oli toteltava ihmisen käskyjä ja varjella myös omaa olemassaoloaan. Kun Asimov kauhukseen tajusi, että robotit voivat myös tappaa, hän lisäsi ohjeisiin, ettei robotti saanut vahingoittaa ihmiskuntaa. Asimovin lisäys tuli kuitenkin liian myöhään. Robotit on jo nyt valjastettu tuhon voimiksi ihan kuin aikoinaan 70-luvulla "Tähtien sota" -elokuvasarjassa osuvasti varoiteltiin ikuisessa sodassa hyvän puolesta pahaa vastaan.


Mutta oppivatko robotit myös ihmisten tavoin valehtelemaan? Voiko syntyä ammatikseen luikuria lasketteleva patologinen valehtelijarobotti, jolle on itsenäinen tahtoa ja kyky hyppiä totuuden ja valheen välillä yhtä sulavasti kuin menneiden aikojen helppoheikit saduissaan myytävien ihmetavaroittensa supervaikutuksista? Siihen kysymykseen ei ole vielä vastausta saatu. Silti ei ole epäilystäkkään sitä, että jossain vaiheessa roboteistakin kehitetään "tuntevia ja ihmismäisiä", jolloin tarinointi, puhuminen, satuilu voivat saada kohtalokkaita valehtelijaominaisuuksia. Ratkaisevaa on silloin, laiteaanko robotteihin hyvää vai pahaa sisään; tuhoavat sodankäynnin taidot vai ihmisrakkautta Michel de Montaignen "Esseiden II"- osan alun ensimmäisessä kappaleessa "Tekojemme horjuvuudesta" kuvaaman ihmiselämän yllätyksellisyyden nimissä? Valinta riippuu rahasta ja siitä, kuka niitä ja mihin tarkoitukseen on ollut kehittämässä. Siksi jäljet pelottavat, sillä aseteollisuus on iskenenyt mädättävät räpylänsä koko alaan.


Jos roboteista tehdään "humanistisia", silloin niistä tulee lörpötteleviä, ehkä valehteleviakin, matkiessaan ihmiselämän kummallisuuksia samalla tavalla, kuin mitä Michel de Montaigne määriteli osuvasti tekojemme horjuvuuden ja sen merkityksen "ihmistä säännöistä, määryksistä ja valmiista merkityksistä vapauttavana" merkityksenä. Robotti tai ei, elämä ei ole deterministien ja kristittyjen oppien mukaan ennalta määrätty, vaan kaikkea muuta, jos sen spinozalaisesti oikein ymmärtää yksilön omaksi ja ikuiseksi sekä välttämättömäksi (voi jopa sanoa, että ne massasielut, jotka eivät uskalla kokeilla riitelyä oman valmiin lähtökohtansa kanssa eivät ole ymmärtäneet tätä, ja siksi kärsivät eksistemtiaalisissa elämäntuskissaan läpi elämänsä tietämättä edes miksi) vapaustaisteluksi. Kaiken tärkein rooli on "sattumalla" eli oikealla elämällä (kunhan pistää ensin nokkansa ulos ovesta vaikka siellä sataisi). Sillä on suurempi merkitys kuin uskomuksilla, saduilla ja määräyksillä Montaignen mukaan:


"Ne, jotka ryhtyvät tutkimaan ihmisten tekoja, eivät missään kohtaa yhtä suuria vaikeuksia kuin yrittäessään paikata niitä ehjäksi kokonaisuudeksi ja esittää niitä yhtenäisessä valaistuksessa, sillä ne ovat yleensä niin merkillisellä tavalla ristiriidassa keskenään, ettei niiden mitenkään voi olla lähtöisin samasta puodista."


Montaignesta oli kohtuullisen järkevää arvostella ihmistä hänen elämänsä tavanomaisimpien piirteiden perusteella; mutta kun otti huomioon tapojemme ja mielipiteidemme luontaisen horjuvuuden, hänestä oli usein tuntunut, että jopa hyvätkin kirjailijat olivat hakoteillä yrittäessään väkisin luoda meistä lujaa ja yhtenäistä kudosta. He valitsevat jonkin yleisen luonnetyypin, järjestävät ja tulkitsevat sen mukaan kaikki kuvaamansa henkilön teot, ja jolleivät pysty vääntämään niitä mielensä mukaisiksi, he selittivät ne teeskentelyksi. Hänen oli vaikeinta uskoa ihmisen horjumattomuuteen, helpointa heidän horjuvuuteensa. Se, joka arvosteli ihmistä yksityiskohdista, pala palalta, osuisi todennäköisemmin oikeaan. Montaigne ottaa esimerkin antiikista, ja sanoo, että antiikista on vaikea löytää edes tusinan verran ihmisiä, jotka olisivat vakiinnuttaneet elämänsä lujiin ja varmoihin uomiin, mikä oli hänen mukaansa viisauden tärkein tavoite:


"Sillä jos haluaa kiteyttää viisauden yhteen sanaan ja tiivistää kaikki elämänohjeet yhteen muotoon, viisaus on erään antiikin kirjailijan mukaan sitä, että "aina tahtoo samoja asioita ja aina vastustaa samoja asioita". Minun on turha lisätä: sillä ehdolla, että tahto on oikea; sillä jos se ei ole oikea, se ei voi olla aina sama."


Montaigne ymmärsi ihmisten olevan tavallaan oman aikansa epäsikiönä sekoitus tapparobotteja ja valehtelijarobortteja ihmisluonteen horjuvuuden takia, ja yritti ymmärtää ihmistä, joka on aina eksyksissä ja siksi valehtelee - usein itselleen eniten, tietämättä edes miksi valehtelee. Montaignen mukaan emme ajattele mitä tahdomme ennen kuin juuri sillä hetkellä, kun tahdomme sitä, sillä sen mitä olemme tällä hetkellä suunnitelleet, muutamme pian, ja pian palaamme taas takaisin jo siihen mistä hetki sitten lähdimme. Ongelma on ihmisten ja asioiden kapeus ja rajallisuus, ei aika, kuten meille on väitetty. Tässä on robottien mahdollisuus, sillä aika on kaikille ihmisille sama ohimossa jyskyttävä pommi. Roboteille vain yksi osa valmista kokonaisuutta. Montaignen mielestä me emme kulje vaan meitä kuljetetaan kuin ajelehtivia esineitä:


"Milloin leppeästi, milloin rajusti, sen mukaan onko virta ärjyvä vai tyven. Me ajelehdimme mielipiteestä toiseen, emme tahdo mitään vapaasti, emme mitään ehdottomasti, emme mitään pysyvästi. Tekomme ovat vain yhteen ommeltuja tilkkuja. Silloin ei ole tarkkaan harkittua viisautta tuomita meitä yksinomaan ulkoisten tekojemme perusteella; on luodattava aina sisimpäämme asti ja tutkittava, mitkä vaikuttimet ohjaavat toimintaamme. Mutta koska tämä on vaarallinen ja vaativa yritys, en soisi kovinkaan monen siihen ryhtyvän."


Mutta missä on se raja, jossa on luovuttava hyväntahtoisuudesta ja kohteliaisuudesta ja sanottava totuus? Se riippuu tilanteesta. Kun mukautumisemme aiheuttaa vahinkoa, olisi pitänyt puhua totta. Montaigne on sekä ehdottoman rehellinen että perinpohjainen pohdinnoissaan. Hän ymmärtää ihmistä ja ennen kaikkea hänen heikkouksiaan, jota monet eivät ymmärrä eivät osaa siksi laskea niitä osaksi ihmisen vaikuttimia tehdä hulluja asioita ja noudattaa päähänpistojaan siitä huolimatta, että ne olisivat järjenvastaisia. Vallanpitäjien myötäily on Montaignesta inhimillistä, mutta se helpottaa heidän pahoja tekojaan. Kun oma lapsi tekee vilppiä, häntä ei pidä puolustaa valheella. Mutta robotit eivät valehtele, ellei niitä ohjelmoida tekemään niin, sillä valehtelu on Markku Ojasen mukaan vain osa ihmiselämää. Joskus se voi olla myös pelastaessaan jonkun hengen eettisesti perusteltua, vaikka rehellisyys onkin kaukainen ihanne ja valehtelun seuraukset usein vakavia.


Robotit tulevat onhan jo tappajarobotit. Ehkä myös "valehtelijarobotit"? Ehkä ihmisyys ottaa opiksi jotain heistä? Mitä se mahtaisi olla montaignelaisesti ajateltuna? Hieman ymmärrystäkö ja mihin? Mutta muuttuvatko myös silloin sosiaalisen elämän ja moraalin perusehdot ja miten? Tuleeko valheesta näin arkipäiväisenä hyväksyttävämpi vai osa yleistä hupia? Kun tunnustamme valheen olevan tärkeä osa sekä meitä että arkea, sen ympäriltä katoaa taika. Ojanen jakoi arkiajattelun pohjalta valheen kolmeentoista lakiin. Ne kannattaa painaa visusti mieleen kun hankkii tulevaisuudessa robottia. Ja jos valittavana on "tabula rasa" tyhjä taulu, johon voi ohjelmoida mitä haluat, muista ennen kuin painat nappia "Haluatko minun valehtelevan yhtä paljon kuin sinä?" Ojasen kolmetoista muistutusta valheesta:


1. Valehtelija uskoo myös muiden valehtelevan.

2. Totuutta ei tarvitse selitellä, mutta valhe vaatii selityksiä.

3. Kun valheelle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

4. Yhden petollisen valheen paljastuminen vie luottamuksen.

5. Valheet tuovat hetkellisesti valtaa, mutta valheella hankittu valta on haurasta.

6. Julma totuus antaa totuudelle huonon maineen.

7. Eniten valehtelemme itsellemme.

8. Kun toistamme valheita, alamme uskoa niitä.

9. Korruptio perustuu valheiden ja petosten oletettuun hyväksyttävyyteen.

10. Mitä enemmän valheita, sitä todennäköisemmin ne paljastuvat.

11. Mitä läheisempi suhde, sitä kipeämmin valhe sattuu.

12. Kaikki valehtelevat, mutta jotkut enemmän kuin muut.

13. Tuhoisimmat valheet liittyvät poliittisiin ideologioihin.