Valtio kaaoksessa
Teksti Harald Olausen
Laura Kuessenberg on BBC:n tutkiva politiikan tähtitoimittaja, joka on 2010-luvulta lähtien uutisonnut politiikan huipulta suoraan Whitehallista ja Downing Street 10 tapahtumista. Kneussenberg on tehnyt kolmiosaisen televisiosarjan politikan kaaoksesta. Ohjelmissa ei anneta suomalaiseen tapaan (koska suomalaistoimittajat ovat sekä laiskoja että (tietämättään?) osana korruptoinutta valtajärjestelmää) asioista vastuussa olevien poliitikkojen jaaritella kello kädessä laskien piinallisia minuutteja tai valehdella suoraan päin naamaa tehneensä hyvässä uskossa vääriä päätöksiä. Lauraa on mukava katsoa. Hänessä on jotain.
Ärhäkät britit eivät moista moskaa hyväksyisi. Siellä toimittajien ja poliitikkojen maailmassa musta on vielä musta ja valkoinen yhtä valkoinen kuin valhe, yritys pestä itseään ja tekemisiään puhtaaksi itse aiheutuista ongelmista. Kuessenberg tutkii ohjelamasarjassaan vuodesta 2016 miten maa meni oikein raiteiltaan ja kuka on lopulta vastuussa kaikesta (ja extrana kuka hyötyi Brexitistä). Kukaan brittipolitiikka hiemankin seuraava ei ylläty lainkaan, kun pääpahiksena brittipolitiikan kaaoksessa hyörinyt Boris Johnsson paljastuu vallan kulisseissa häikäilemättömäksi ja petollisen korruptoituneeksi peluriksi.
Kun tätä poliittisen journalismin mestariteosta katsoo tarkemmin, alkaa ihmetellä, miksei Suomessa tehdä tällaisia poliitikkojen hämärähommia ja sairasta mieltä paljastavia dokumentteja. Se olisi helppoa, halpaa ja yksinkertaista Laura Kuessenbergin ohjelmaa kopioimalla; antaa vastustajien, selkään puukotettujen puoluetovereiden ja loukattujen virkamiesten sekä erotettujen ministerikollegoiden puhua suunsa puhtaaksi tunteistaan ja antaa tapahtuneille piilossa olleet todelliset kasvot. Mutta ei. Suomessa tällaista ei tehdä, koska Yle on poliittinen ja MTV kaupallinen ja STT on ollut nöyrän kiltti omistajilleen ja se näkyi.
Juuri siksi kukaan suomalainen ei tiedä mitään muuta poliittisista skandaaleista, kuin sen minkä tiukasti poliittisessa ja kaupallisessa ohjauksessa olevat mediat antavat päättäjiensä ja omistajiensa käskyistä tehdä. Siksi naama on vino, kun peiliin katsoo eikä se ole katsojan vika. Meillä olisi herkullisia tutkittavia aiheitakin; Juha Sipilän valtiolta kuppaaminen ja nousu pääministeriksi, Purran-Orpon sekoilut ja valheet, Sanna Marinin uskomaton nousu maan ykkösvirkaan, Demareiden ruusujen sota, ja järjestögangsteri Eero Heinäluoman hämähäkkimäiset rikokset puolueessa, joista saamme kohta taas nauttia.
Aiheita olisi enemmänkin ja niillä olisi varmasti paljon katsojiakin. Ihmiset rakastavat skandaaleja ja omien johtajiensa nöyryyttämistä ja heidän rimpuilujaan päästä irti kiusallisista töppäyksistään hätävalheiden avulla. Briteissä ei tarvitse juuri väärällä tavalla kissaa sanoa, kun media teurastaa sanojan ja hänen on asemastaan riippumatta tehtävä. Suomessa saa valtakunnan oikeudessa lahjuksista tuomittu roisto palata eduskuntaan. ja entinen pankinjohtaja helpotusta korvauksiinsa soittamalla presidentille ja uhkailemalla tätä paljastaa mistä rahat tulivat presidenttikampanjaan jne. Lista on pitkä.
Googlettamalla huomaa Kuenssenbergin tehneet Valtio kaaoksessa-televisiodokumentilleen myös jatkoa. Lisää löytyy Brexitistä, Boris Johnssonin romahduksesta jne. Luulisi tärkeileviä suomalaistoimittajia harmittavan, he kun eivät ylpeile paljastuksillaan ja rohkeudellaan vaan sillä, miten monta poliittista päättäjää tai lobbaria he voivat pitää kaverinaan. Tällainen on suomalainen korruptio. Hyvinvoivat kaveripiirit ja alueelliset mahtimiehet päättävät edelleenkin sen, mitä maassa tehdään muiden ollessa herkkusieniä, joita pidetään pimeässä ja joille syötetään paskaa. Ja meilläkö ei muka ole korruptioita?