Vipaa punttiin homoundegroundista!

Teksti:

Harald Olausen

Tosikot ovat aina ja kaikkialla kaikkein vaarallisin asia, varsinkin jos ympäristö on tunkkainen, iloton ja ihmistä määräilevä. Professori Timo Airaksinen kirjoitti edellisessä digivallila.comissa olleessa artikkelissaan otsikolla "Mitä tahansa hän sitten sanoikaan?: Homo Aboensis: Jarkko Laineen Turku (Toimittajat Jussi Keinonen & Joni Pyysalo. Sammakko, 2017.) -epäkriittinen essee" koko loppuelämänsä halunneen huutaa:

"Vitut, minä en kuuntele tätä!", kun hänelle ja meille muille tyrkytetään aina ja loputtomasta sitä samaa typerää keskiluokkaista, ummehtunutta mielipidettä, taiteellista näkemystä ja tieteen tulosten muka soveltamista, hipsuvarvaspsykologiaa, sössösosiologiaa ja höpsöhistoriaa, samaa paskapuhetta aina vain loppumattomiin joka ikinen päivä. Ja lopuksi kvanttimekaniikkaa, tähtitiedettä ja tekoälyn mahdollisuuksia niille, jotka nauttivat syvällisesti esitetystä tiedosta, edellyttäen etteivät koskaan ymmärrä siitä yhtään mitään."

Siinä on yksi selitys, miksi undeground kiinnosti ja kiinnostaa yhä eri mieltä olevia ja erityisesti sen suomalainen sovellus: turkulainen undeground, joka on vaikuttanut minuun syvästi.

Olin jotain 11-vuotta, kun käsiini sattui Kotkan kirjastossa Jarkko Laineen esikoisrunoteos Muovinen Buddha. Olin jo harjoitellut eri mieltä olemista, alkeellista vittuilua ja haistattelua järjestelmälle kirjoittelemalla sekopäisiä kouluaineita ja pitämällä raivokkaita propagandapuheita koulun tupakkapaikalla. Ylempien luokkien hippityttöjen kanssa olin kuunnellut Suomen Talvisota 1939-1940 levyä ja rallattelin iloisesti ilmoille aina missä vain liikuinkin sen parhaita kohtia, kuten Haista, haista seinää vessan ja vihreä valta. En kuitenkaan kuunnellut levyä rockin takia. En ole koskaan pitänyt rockista. Kuuntelin levyä se yleisesti kaikille haistatelleen sanoman takia. Se viehätti minua samoin kuin uusrahvaanomainen M.A. Numminen, jonka levyjä kuuntelin samoihin aikoihin lähes puhki. Undegroundin innoittamana löysin ensin Kurt Vonnegutin, Charles Bukowskin, Francoise Villonin, Rabelaisin, Rimbaudin& Verlainen, Whitmanin ja muut oman aikansa vastaan hangoitelleet suuret rentut ja sääntöjen rikkojat.

Noista päivistä lähtien luin kaiken mahdollisen turkulaisesta undegroundista. Jarkko Laineesta tuli idolini siihen saakka, kunnes hän jostain kumman syystä hurahti oikeistolaisiin mielipiteisiin ja petti mielestäni sekä minut että muut fanit. Loppu olikin yleistä säälittelyä muistutuksella; tyyppi oli kerran ihan jees ja järkevä. Ehkä se oli vain seonnut tai halusi vain päteä, kun kokoomuslaisilla ei ollut omaa kulttuuriväkeä ja se pääsi heti edustamaan kypäräpappi-puoluetta kaikkiin mahdollisiin kulttuurilautakuntiin. Markku Into oli laimeampi versio, ei niin vetävä tuulispäätukkineen kuin Laine, mutta silti kuuntelemisen arvoinen. Olin Turussa vuonna 1977 bussilakon aikaan pääsiäisenä Teiniliiton viimeisessä suuressa liittokokouksessa teinipolitrukkien uuvuttavassa äänestyskarusellissa äänestämässä, en edes tarkkaan tiedä mistä. Takaraivossa soi Suomen Talvisodan erään laulun "poroporvareita on kaikissa puolueissa" sanat.

Ensimmäisen kerran innostuin Turusta seurattuani sinne yhtenä viikonloppuna 80-luvulla erästä kaunista kirjallisuudenopiskelijapoikaa, jonka toivoin olevan homo. Ei ollut. Oli vain tyttömäisen kaunis heteropoika, joka lipitti punaviiniä ja soitti kitaraa lauma kiimaisia tyttöjä ympärillään ihastelemassa. Jäin kaupunkiin. Homoja löytyi öisin Samppalinnan kesäteatterin takaa ja päivisin uimahallista. 2012 kirjoitin kulttuurijuttuja ja arvostelu satakuntalaiseen vasemmistolaiseen Satakunnan Työ-lehteen. Asuin Porissa mutta koska kaupunki on tunnetusti matalaotsaisten sönköttäjien ja puolihimmeiden ääliöiden ummehtunut umpio, muutin nuorudeen undeground-harrastus mielissäni Turkuun, jossa kirjoitin ensimmäisen sekopäisen undeground-homokirjani (homoundergroundia edustaneen HOMORUNOJA-kirjan olin kirjoittanut 2011) Egyptin prinssi ja muita homonovelleja. Kirja on tietenkin kuuluisien esikuviensa mukaisesti uskollinen vain ja ainoastaan räävittömyydelle. Turun Sanomat kieltäytyi odotetusti arvostelemasta kirjaa. SETA-aktivistit ja harrastajateatteriohjaaja Markku Arokanto boikotoivat kirjaa. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1711576

"Kotkannorjalaisen kirjailijan teos "Egyptin prinssi ja muita homonovelleja" on yhtäältä häpeilemätön lihan himon ylistys. Toisaalta se on rankka matka koko elämänsä erilaisuuden taakkaa kantaneen miehen mukavasti vinksahtaneeseen sielunelämään. Teokset tarinat ovat laajoja ja tarkoitushakuisen riettaita. Tavallista lukijaa hengästyttää lauseiden pituus ja asettelun tiiviys. Kiivastahtinen kirja räjäyttää lukijansa silmille mitä erilaisimpia homokohtaloita konekivääritulen lailla. Tarkalla lukemisen veitsenterällä leikaten sanaviidakosta löytyy kuitenkin uskomaton määrä salaviisautta ja viitteitä muihin teoksiin. Olausen haluaa ilmeisesti tällä viittausten rumputulella osoittaa, että homoutta ei "pääse pakoon" missään. On hienoa, että tällainen kirja on kirjoitettu. Teoksella näytetään todeksi se, että homous ei ole pelkästään karvaisia setiä ähisemässä kerrostalolähiön porttikongeissa, vaan kahden aikuisen ihmisen välistä tervettä rakkautta. Itse näen kirjan myös huutona tasa-arvon puolesta. Miksi kirjastossa löytyy hyllymetreittäin heteroeroottista lukemistoa ja homoille on nyt vain tämä yksi? Olisiko tämä rujonkaunis teos alkusysäys sukupuolineutraaliudelle myös eroottisen kirjallisuuden saralla? (Ilari Koivunen, Satakunnan työ 14.4.2013. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja on kolmas Kotkannorjalaistaustainen Harald Birger Olausenin kirja, jossa on homoteema. Kirja on 254-sivuinen ja sen kustantaa kulttuuriklubi. Kirjassa on kuusikymmentä erilaista ja eripituista novellia. Suurin osa on yksisivuisia ns. minuuttinovelleja. Olausenin ensimmäisessä kirjassa, Homorunoja, puhutaan suoraan homoudesta, juuri niin kuin sen homomies omassa arkielämässään kokee. Toisessa kirjassa Paavo on kova jätkä, etsitään totuutta häilyvän itsetuntemuksen mahdottomuuden ja ämmämäisten vetistelijöiden poliittisen hinttaamisen keskeltä. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja jatkaa samaa rataa murtaen kliseisiä ja romanttisia myyttejä homouden ympäriltä totuutta, hyvyyttä ja kauneutta etsien palaten aina siihen viattomuuden alkutilaan, mistä homomiehen elinikäiset seksifantasiat on tehty."

Turussa oikea homous ei viihdy SETAssa tai kaupungin ainoassa ja postimerkin kokoisessa ahdistavassa homoräkälässä, vaan onnekseen edelleenkin kaduilla ja opiskelijoiden suosimissa kuppiloissa, missä se sai vapaasti olla ja kulkea omia polkujaan ilman jonkin ahtaan tiukkapipon ummehtuneita määritelmiä siitä, mitä sen piti milloin olla ja ei. Se oli, ja on siksi edelleenkin, omana itseään undergroundia eli VIPAA PUNTTEIHIN! missä ja miten haluaa pakenemalla kovaa vauhtia kaikkia määritelmiä. Tein Turusta vielä viime vuonna mustavalkokuvakirjan. Luulen onnistuneeni ärsyttämään undegroundin hengessä turkulaisia kunnolla, sillä tästäkään kirjasta Turun Sanomat ei suostunut kirjoittamaan riviäkään (sitä voi selailla ilmaiseksi kustantajan sivuilla:www.kulttuuriklubi.com).