Ylen radio Ykkösen loistava Beethooven-kattaus

Teksti:

Harald Olausen

"Mitä te olette, sitä te olette satunnaisen syntyperän kautta. Minä taas olen minä itseni vuoksi. On ollut ja tulee olemaan tuhansittain ruhtinaita, mutta on vain yksi Beethooven."

- Beethoovenin tokaisu kirjallisten lähteiden mukaan eräälle ruhtinaalle

Ylen kulttuurikanavaksi kutsuttu radio Ykkönen on ottanut irti kaiken klassisen musiikin osaamisestaan juhliessaan tänä vuonna säveltäjä Ludwig van Beethoovenin 250-vuotissyntymäpäivää. Ja tämä osaaminen ei ole vähäistä, kuten me kaikki kanavan hartaat vakiokuuntelijat tiedämme. Kuuntelin 25.1 Timo Asikaisen suunnitteleman ja toimittaja Outi Paanasen (mm. Narrin aamulaulu) sekä pianisti Paavali Jumppasen juontaman ohjelman Beethoovenista sekä hänen pitkin kevättä pianolla soittamiaan Beethoovenin sävellyksiä. Parasta juhlinnassa on ollut kuitenkin tähän mennessä toimittaja Lotta Emmanuelssonin lauantaina 30.5 juontama lähes kahden tunnin ohjelma vierainaan professori Lauri Suurpää ja pianisti Emil Holmströmin.

Vaikka olenkin tyylipuhdas ja intohimoinen barokkimusiikin ja erityisesti kontratenorien ihailija ja Händel-mies henkeen ja vereen aina Messias-oratoriosta Rosalinda- ja Rinaldo-oopperoiden kautta Julius Ceaseriin, Beethooven kuului oleellisena osana musiikilliseen lapsuuteni ja vaikutti minuun monella tapaa. Siihen aikaan radiosta kuului paljon Beethoovenin musiikkia ja meillä oli vanha Fazer-merkkinen epävireinen piano, jota pimputtelin ja sävelsin leikillisesti improvisoiden kaikkea dramaattista osaamatta soittaa kunnolla muuta kuin Beethoovenin Fuhr Elisen alun, ja senkin yksikätisesti juuri niin monotonisesti, ettei kenellekään aikuiselle kuuntelijalle jäänyt epäselväksi ettei minusta koskaan tulisi pianonsoittajaa, koska olin heidän mielestään rasittava ja keskittymiskyvytön suupaltti - missä he olivat tietenkin oikeassa. Hölösuu, jolle ennustettiin katalaa uraa mummohuijarina joko lakimiehenä tai pappina. Onneksi ei tullut kumpaakaan.

Täytyy tunnustaa, että alussa hieman pelotti kääntää radio tälle kanavalle keväisen surullisenkuuluisan Yle radio Ykkösen Hamlet-illan jälkeen, jota mainostettiin etukäteen suureleisesti ohjelmaksi, missä asiantuntijat antavat vastauksia yleisön esittämiin kysymyksiin. Yksi asiantuntijoista on naistoimittajien suursuosikiksi noussut teatteriohjaaja Juha Hurme, tuo joka paikan ja joka asian asiantuntija, vaan eipä ollutkaan oman alansa teatteriasian, missä asiantuntijuus on mennyt alas kuin lehmänhäntä sen jälkeen kun Turkka jätti estradit nuoremmilleen. Kun joku fiksu soittaja sattui kysymään peruskauraa antiikin kirjallisuudessa sekä Shakespeare-asiantuntijoille olevan Antigonen nimen, koko studio oli hetken aikaa hiljaa kunnes Hurme aina äänessä olevan auktoriteettina katkaisi hiljaisuuden kakistamalla kurkustaan ulos viimeisenkin epäilyksen siitä, ettei hän ymmärrä yhtään mistään mistä väittää ymmärtävänsä, kaikkein vähiten Shakespearesta, jonka asiantuntijana hän esiintyi ohjelmassa. "Nyt lyö ihan tyhjää siirrytään eteenpäin en tunne nimeä".

Epäilykseni olivat turhia. Tällä kertaa asiantuntijat olivat aitoja ja vieläpä hyvin Beethoovenin ajatuksiin ja aikaan perehtyneitä musiikin ammattilaisia. Kuuntelin toiseen kertaan seuraavalla viikolla tuon mainion ohjelman ja pidän sitä yhtenä parhaista Ylen radio Ykkösen musiikkikeskusteluista osin siksi, että ohjelma yksinkertaisesti uskalsi, osasi ja halusi sekä Beethoovenin yksilönä että hänen musiikkinsa osana laajempaa kokonaisuutta eräässä maailmanhistorian tärkeimmässä käännöskohdassa, kun vanha maailma ryskyy natisten liitoksistaan ja uusi, vapaa ja itsestään sekä mahdollisuuksistaan innostunut ihminen kasvaa aikuiseksi läntisellä maapallolla katsomaan yhdessä lajitovereidensa maailmaa ihastuneena sen tarjoamiin mahdollisuuksin tehdä siitä parempi paikka kaikille elää. Keskustelijat olivat todellisia ja mikä ihaninta, sivistyneitä asiantuntija alan huipulta. Lotta Emanuelssonin toimittama Beethoven-ilta oli todellakin aivan huippu, jota on kiva muistella pitkään jälkikäteenkin, koska siinä oli mukana erinomaiset, laaja-alaiset ja asioita erilaisista kulmista katsoneet keskustelijat sekä vankka musiikkijournalisti, joka osasi luotsata keskustelua. Mitä voi muuta toivoa, paitsi tietysti sitä Beethovenin rautaista musiikkia, jota illan mittaan tarjottiin.

Beethooven syntyy maailmaan, joka on nähnyt turkkilaisten viimeisen Wienin piirityksen kauhut vuonna 1683, ja suomalaiset Ruotsin kuninkaan Kaarle XI:n yritykset rajoittaa vuonna 1680 aateliston taloudellista ja poliittista valtaa, samoin kuin koko läntinen maailma Ranskan kuninkaan Ludwig XIV:n kohtalokkaan päätöksen vuonna 1685 peruuttaa hugenottien uskonnonvapauden katolisen liigan yrittäessä kiristää otettaan Euroopasta. Takana olivat myös rajut ajat kristinuskon ja älyn välisestä taistelusta, joka vaikutti osin jääneen kauas jonnekin keski-ajan ja uuden ajan väliseen ilmakuplaan, sillä viimeinen kerta, kun joku älykkö tosissaan yritti, mutta epäonnistui sovittamaan kristinuskon moraalin ja järjen keskenään selväksi kosmiseksi harmoniaksi, oli romantiikan ajan spekulatiivista idealistista filosofiaa edustanut Schelling, jonka selitykset jumalasta, ajasta ja pahan mahdollisuuden maailmasta eivät jaksaneet enää vakuuttaa ketään, koska samaan aikaan Saksassa käytiin kiivasta keskustelua Spinozan Etiikan ensimmäisestä osasta Jumala. Hyvässä muistissa oli myös Stuartien vallasta syösty Englannin mainiossa vallankumouksessa vuonna 1688. Koko 1700-luku tuntui olevan myllerryksessä valmistelua tavallisten ihmisten (modernin) esiin marssimiselle vuoden 1789 vallankumous mielessään. Beethooven kasvaa tällaisessa ilmapiirissä ja pitää tavallisen ihmisen puolta.

Beethooven syntyi hieman myöhemmin Saksan Bonnissa valistuksen läpitunkemaan aikaan ja sitä edustaneen vaaliruhtinaan hovin ympärillä. Bonn oli valistuneiden ajatusten keskus. Hallitsi valistunut vaaliruhtinas ja vahva yliopisto missä esitettiin uusimpia filosofisia ajatuksia. Bonnissa ei muusta puhuttu kuin silloin juuri muotiin tulleesta Köningsbergin suuresta yksinäisestä filosofista Immanuel Kantista ja hänen kirjoissaan esittämistään ajatuksista. Vasta hieman myöhemmin brittiläinen empirismi herätti kiinnostusta myös Saksassa, joka oli saanut tarpeekseen Christian Wolfin rationaalisesta filosofiasta, joka korosti liikaa ihmisen rationaalista puolta. Beethoovenista tuli uuden vapauden ja valistuksen ajan vapausaatteiden musiikillinen symboli. Hänessä tasa-arvo ja ihmisyyden ensisijaisuus näkyvät siinä, että hän oli musiikin historian ensimmäinen vapaa taiteilija sananvarsinaisessa merkityksessä, jonka ei tarvinnut kumarrella Mozartin tavoin ylemmilleen hovissa vaan keskustella tasavertaisesti.

Kävin vanhaa oppikoulua, jossa piti pitää musiikin teorian tunneilla jo alaluokilla esitelmä jostain säveltäjästä tai musiikista. Luonnollinen valintani esitelmän aiheeksi oli Beethoovenin musiikki ja itse Beethooven, jota lähestyin Napoleonin kautta. Olin samaan aikaan kiinnostunut erityisen paljon Ranskan Suuresta vallankumouksesta 1789 ja Napoleonista, josta pidin historian tunnilla ensimmäisen esitelmäni. Olihan Eroica säveltäjän omien sanojen mukaan "herooinen sinfonia, sävelletty suuren ihmisen muistoksi", vaikka Beethooven repi omistuskirjoituksen sen jälkeen kun Napoleon oli kruunauttanut itsensä vuonna 1804 keisariksi. Voi hyvin sanoa, että kaikki nuo kolme asiaa; vallankumous, Beethooven ja Napoleon muovasivat sisälläni ehdottoman vapaudenkaipuun, joka ei ole poistunut vieläkään onnekseni mihinkään, kuten eivät myöskään sydämestäni Kreuzer-sonaatti viululle ja pianolle tai Eroica-sinfonia. Beethoovenin musiikin kuuntelu lapsesta nuorukaiseksi kasvavalle epäilijälle ja kyselijälle oli samaa kuin vuoret olisivat jyrisseet ja ilmassa ukkostaisi - yhtä vaikuttava kokemus juuri klassisen musiikin saloihin perehtyvälle kuuntelijalle. Minua kiinnosti myös Beethoovenin älyllisesteettinen vallankumouksellisuus ja ihmismyönteinen radikalismi. Vaikka Beethooven itse ei ollut vallankumouksellinen, hän oli imenyt opettajaltaan Sturm und drang-vaikutteet ja luki mm. Schilleriä. Immanuel Kantin "Radikaali paha ihmisluonnosta" -artikkelista suuttunut Goethe, jonka mielestä ajatus radikaalista pahuudesta oli häpeällinen myönnytys kristinuskolle, sai tukea Schilleriltä, joka piti ajatusta kuohuttavana, mutta ymmärsi Kantin tällä tavalla yrittävän selkeyttää omaa filosofiaansa niin, että sen kaikki olisivat ymmärtäneet, Beethooven teki juuri niin. Schiller ja Kant olivat nimittäin tärkeitä Beethoovenille, joka omaksui heidän ajatuksiaan ikään kuin tuplana, sillä Egon Friedell muistutti Schillerin varastaneen paljon ajatuksiaan juuri Kantilta.

Miten kaikki nämä ajatukset sitten näkyvät tai oikeammin kuuluvat hänen musiikissaan? Otetaan esimerkiksi vaikka Beethoovenin Jousikvintetto C-duuri. Tätä esitystä kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, etteikö maailma olisi hyvä paikka ja olla ylpeä ihmisenä olemisesta. Toisen osan ensiviulun liikuttava nouseminen ajan ja paikan yläpuolelle, antaa vaistonvaraisen ymmärryksen siitä, mitä ahdistuneen sielun kokema vapaus voi olla. Kreivi Waldstein sanoikin kuvaavasti Beethoovenin tässä sävellyksessä ikään kuin ottaneen taidokkaasti vastaan - pysyen silti omana itsenään - Mozartin sielun Haydnin kädestä. Tämä musiikki jos mikä, on valistuksen musiikkia, joka sopii hyvin pohjaksi niille rohkeille ja raastavaan epäoikeudenmukaisuuteen kyllästyneille ihmisille ja ajatuksille, jotka halusivat jalostaa ihmiskuntaa uskomalla siitä ja sen mahdollisuuksista hyvää, vaikka aika oli ahdistavan konservatiivinen ja vallanpitäjät uskottelivat hajurakoa tavallisiin ihmisiin pitäessään, olevansa jumalista seuraavia. Heidän epäonnekseen juuri Kant ja valistus, jota pidetään pitkälti skotlantilaista David Humea lukuun ottamatta saksalaisena projektina, tappoivat jumalan ja potkivat etuoikeuksista nauttineen yläluokan jonottamaan asioitaan muiden ihmisten sekaan ovella kolkuttaneen teollistumisen vuosisataan. Alkoi massojen ja kapitalismin aika.

Mutta millainen oli ihminen sävellysten takana nimeltään Beethooven? Tätä ongelmaa on yrittänyt selvittää lastenpsykiatrina uraa tehnyt mutta myös itse Saksassa ammattimuusikon koulutuksen ja lyhyttä uraakin tehnyt Jari Sinkkonen, jonka mielestä Beethooven oli tyypillinen alkoholistiperheen poika, joka joutui liian nuorena kantamaan vastuuta ja ottamaan aikuisen roolin. Kirjassaan "Nerouden lähteillä -suurten säveltäjien hauras elämä" (WSOY 2015) hän kirjoittaa siitä, miten Beethooven nähtiin usein pianon ääressä isän raivotessa vieressä:

"Mitä lienee hän ajatellut ollessaan suljettuna kellariin? Miksi äiti ei tullut auttamaan silloinkaan, kun isä kiskoi poikansa vuoteesta ilahduttamaan soitollaan juopuneita ystäviään? Ludwig vaikuttaa saaneensa määräilystä tarpeekseen, sillä sitä hän ei koskaan sietänyt keneltäkään, ei korkea-arvoisimmilta aatelisiltakaan. Kerrotaan, että hän ei väistänyt edes keisarin seuruetta erään Badenin puiston kapealla käytävällä. Keisari joutui väistämään ja jupisi: Kai tuollaisiakin ihmisiä täytyy olla".

Minun oli helppo lapsena samaistua myös näihin kerrottuihin tarinoihin Beethoovenista. Beethoovenin kuoleman kerrotaan olleen yhtä järisyttävä kuin hänen musiikkinsa parhaimmillaan. 26. maaliskuuta 1827 Wienin yöllisen taivas täyttyi pahaenteisesti salamiskuista ja ukkosenjyrinästä Beethoovenin noustessa sängystään vielä kerran nostaen dramaattisesti kätensä ylös ja katsoen anovasti ihan kuin kysyäkseen Jeesuksen tavoin ristillä idältään: miksi hylkäsit minut? Mitään tällaista ei koskaan tapahtunut. Se oli 11-vuotiaan Beethooven esitelmänpitäjän oman mielikuvituksen keksintöä. Samaa dramaattista loppukaavaa käytin myöhemmin toimittajana mm. helsinkiläiselle radio Citylle 1980-luvun lopussa Ruotsin vaaleista tekemästäni radioraportista Tukholmassa, kun vihreät pääsivät ensimmäistä kertaa Ruotsin valtiopäiville "...ja tänä aamuna Ruotsi herää uuteen vihreään aamuun." Kiitokset tästä kuuluivat lapsuuteni kokemuksille Beethoovenin dramaattisesta musiikista.