Ylpeät norjalaismediat hehkuttavat supersankari Kleboa!
Teksti Harald Olausen
Norjalaiset ahmivat melkein kaikki mahdolliset mitalit, ja ovat ollet kuin hyvin trimmattuja konemaisia robotteja talviolympilaisissa omien kotiolympialaistensa, vuoden 1994 Lillehammarin kisojen jälkeen. Veger Ulvangin nimissä aiemmin ollut kultamitalien (8 Olympiakultaa mutta eri kisoissa) ennätys meni odotetusti rikki 2026 Cortina-Milanon talviolympialaisissa juuri hetki sitten, Johannes Höstfloft Kläbön voittaessa 50 kilometrin matkan ja samalla kisoissa kuudennen olympiakultansa. Norjalaismediat odottivat Kläbon voittoa ja julistivat suureen ääneen Kläbön erinomaisuutta. Norjan "Hesari", Aftenpostenkin hehkutti Klöboa:
"Kuusi kuudesta Val di Fiemmessä vuoden 2026 olympialaisissa. Johannes Høsflot Klæbo teki puhtaan voiton – jälleen kerran. Viiden mailin kulta oli hänen yhdestoista olympiakultansa ja uransa 26. mestaruuskulta. – Olen sanaton... Olen sanaton. Olen niin uskomattoman onnellinen, että pääsimme tänään lähtöön, sanoo isä Haakon Klæbo kyyneliin puhjeten NRK:lle (Norjan Yle). Italian miesten maastohiihdon viimeisissä harjoituksissa Klæbon ja Martin Løwstrøm Nyengetin välillä taistelemaan – sen jälkeen, kun Emil Iversen joutui päästämään irti viisi kilometriä ennen maalia. – Tämä on mahdoton tehtävä Nyengetille, kommentoi NRK:n asiantuntija Pål Golberg, kun jäljellä oli kolme kilometriä. Ja hän olikin oikeassa. Klæbo siirtyi viimeisellä mäellä ja voitti viiden mailin kilpailun. – On ihmeteltävää, voiko kukaan koskaan toistaa tätä, sanoo NRK:n Jann Post."
Mutta soraääniäkin esiintyy yhä (jossain piilossa). Monet katsojat kertovat somessa ja esimerkiksi juuri päättyneessä Ylen lähetyksessä 50 km kisoista olevansa kyllästynyt norjalaisten jatkuvaan voittamiseen talvilajeissa. Norjalaisethan ovat rohmunneet samaan tapaan mitaleita kuin aikoinaan pelätty venäläisten punakone 70- ja 80-lvuilla. Puolin ja toisin on myös epäilty vilpistä. Itse olen kirjoittanut jo 2020 DigiVallilaan aiheesta omat epäilyni. Tein Mika Myllylästä vuonna 2008 hänen viimeiseksi jääneen haastattelunsa Ilta-Sanomiin. Se oli siinä mielessä myös harvinainen haastattelu, ettei Myllylä ollut antanut haastattelua kenellekään muulle suomalaistoimittajalle Lahden vuoden 2001 katastrofin jälkeen. Tein haastattelun Norjassa Oslossa ja Kirkenäsissä ja tapasin siinä sivussa muitakin hiihdosta kultaa Olympialaisissa hiihtäneitä urheilijoita.
//www.digivallila.com/l/ovatko-norjalaishiihtajat-menneen-talven-lumia2/
2021 norjalaisten mitalirohmuaminen herätti yhtä paljon keskustelua ja epäilyksiä. Kirjoitin silloin aiheesta myös DigiVallilaan: "Juuri päättyneissä talvilajien maailmanmestaruuskisoissa ykköseksi mitaleissa päässyt Norja kahmi peräti 30 mitalia; 13 kultaista, 11 hopeaa ja 7 pronssia, kun entinen talvilajien kuningasmaa, siis joskus 60-ja 70-luvuilta, kahdeksanneksi mitalitaistoissa sijoittunut Suomi, sai tyytyä yhteensä vain 3 mitaliin; 0 kultaa, 2 hopeaa ja yhteen pronssiin. Hiihtolajit eivät enää omien Lahden MM-hiihtojemme jälkeen vuodelta 2001 dopingkäryn jälkeen ole koko Suomea yhdistävä kansallislaji, jota suuren jännityksen vallassa koko maa saman aikaan tuijottaisi televisiosta kuten aikoinaan, ja siksi asialla ei ole niin suurta merkitystä, ellei kyseessä olisi katkerat muistot siitä, ketkä Myllylän käräyttivät ja jatkuvasti voimistuvat huhut siitä, että nämä samat menestyjät olisivat itsekin käyttäneet dopingia paljastumatta. Hiihtolajit ovatkin nykyisin maalais-Suomen yksinoikeus.
https://www.digivallila.com/l/kuutamoladun-ja-rakkauden-polun-ahneet-mitalirohmut/
"Norjan ylivoima on niin musertava, että se alkaa muistuttaa kuuluisan Punakoneen ylivoimaa jääkiekossa 70-ja 80-luvulla, jonka luultiin Neuvostoliiton romahtamiseen asti 90-luvun alkupuolella olevan muuttumaton. Toisin kävi ja urheileva Suomikin pääsi alemmuudentunteestaan voitettuaan kaksi MM-kultaa jääkiekossa. Vanhaan hyvään aikaan, kun miehet oli terästä ja laivat puuta, ja hiihtäjät menestyivät pelkän mustikkakeiton ja kovan harjoittelun yhteistyötuloksena - tai niin meille kerrottiin, norjalaishiihtäjiä pidettiin pienen köyhän vuonomaan "vaikka läpi harmaan kiven"-yrittämisen innostavina symboleina, ja heille huurraahuudettiin kannustuksia kansainvälisten kilpalatujen varrelta, muidenkin maiden kannattajien keskuudesta aitoa ihailua ja vahvaa solidaarisuuttaan heidän "maasta se pienikin ponnistaa"- taisteluunsa empaattisesti tuntien. Kaikki rakastivat silloin Norjaa ja sen urheita kansallissankareita, jotka osasivat paitsi voittaa, myös hävitä kunniallisesti ja antaa arvoa myös kanssakilpailijoilleen, ja aivan erityisesti vastustamattomalla tavallaan voittajilleen kehumalla näitä."