Ylen Itse asiassa kuultuna-ohjelma antaa mahdollisuuden puhdistua valheista!

Teksti Harald Olausen

"Ajattelun kieltä on joskus pohdittu aivan tosissaan. Ludwig Wittgenstein pohtii loputtomiin yksityiskielen tai privaattikielen ongelmaa väittäen, ettei jälkimmäistä ole eikä voi olla olemassa…Minä en tiedä miltä sinusta tuntuu, siis miltä sinusta tuntuu esimerkiksi olla peloissaan. Tai millaisena näet punaisen värin…"-Professori Timo Airaksinen Filosofiaa raakana – johdatus ajattelun arvoituksiin (Arktinen banaani 2023).

Juha-Pekka Rantalan Itse asiassa kuultuna-televisio-ohjelma on hyvin tehty ja kauniilla tavalla haastateltaviensa muistoja ja elämiä esittelevä laatuohjelma, jota katsoo aina mielellään jo sen kohteliaan sävyn ja rauhallisen tunnelman takia. Siinä on vain yksi ongelma, minkä katsoja huomaa katsoessaan viimeisintä ohjelmaa SDP:n pahoin epäonnistuneesta puoluesihteeristä Ulpu Iivarista. Se ei kerro itse ohjelmasta vieraana olevasta juurikaan mitään – ei ainakaan totta, vaan hänen itsensä kuvitelmasta.

Siitä millainen hän itse olisi tai keksimästään minästä. Kyse on tietenkin medioiden tapaan sekä tietoisesta harhauttamisesta että sen juurisyystä eli valheesta. Mutta myös "tilanne tekee varkaan". mahdollisuudesta, sillä ihminen on aina arvoitus itselleenkin. Ehkä myös Ulpu Ulpulle, joka antoi haastattelussa yrittäessään ylittää itsensä kuin synninpäästön itselleen. Mutta kyllä Ulpu valehteleekin ja kunnolla. Hän on olevinaan puhdas kuin pulmunen ja osin sivustakatsoja, mitä hän ei koskaan ollut.

Hän oli inhotun despootti-Sorsan perseennuoilija juoksupoika, joka oli niin mieltynyt valtaan, ettei uskonut varovaisuudella olevan mitään merkitystä. Niin hän kulisseissa törmäillen kuin myöhemmin Arja Alho, molemmat itsekkäitä ja valtaan mielistyneitä jääräpäitä, tohosi itse oman uransa ja muuttui SDP: n historian yhdeksi inhotuimmista poliitikoista Alhon ohella toimien yhteistyössä SDP:n oikeistosiiven kanssa, joka halusi syventää yhteistyötä ja politiikkaa kokoomuksen kanssa:

https://www.digivallila.com/l/nurmen-analyysi-oikeistodemareista-naurattaa-mutta-on-kaiketi-totta/.

Lisäksi hänen ohjelmassa mainitsema entinen kotkan demarijohtaja, hämähäkkinä tunnettu demarimafiapomo Antero Anttila, toimi Sorsan nyrkkinä maakunnissa pelotellen aina ennen puoluekokouksia vasemmistodemareita eli lähinnä helsinkiläisiä demareita. SDP:n järjestörakennehan mahdollistaa sen, ettei todellinen jäsendemokratia pääse koskaan toteutumaan. Mutta miksi kukaan ei puhu TIITISEN LISTAN ykkösnimestä, eli Erkki Liikasesta. Hän oli se, joka todellisuudessa pyöritti SDP:ta.

"Kieli on aina sosiaalinen rakennelma, tavallaan peli, joka opitaan muiden kanssa yhdessä. Kielessä oletetaan ihmisten yhteinen maailma, jota kieli kuvaa ja muuntelee, ja tämä maailma on sosiaalinen maailma, vaikka oman pään sisäinen maailma ei ole sosiaalinen maailma, vaan jotain ihan muuta – oma yksityinen maailma. Siksi aina sekaannus, kieli kun olettaa kaiken sosiaaliseksi", kirjoittaa Timo Airaksinen uutuuskirjassaan Filosofiaa raakana – johdatus ajattelun arvoituksiin.

Ulpu olis siis nyt huono omaatuntoaan selvittelevä juoksupoika ja lyhyellä politiikonkin uralla rappusten alkapäästä vailla sen enempää valtaa kuin kuiskaajilla oli. Talouspolitiikka ei onnistunut ja ärsyttävä tapa astua toisten varpaille säilyi siihen saakka, kun hän oli tarpeeksi monet vaalit hävinnyt ja tajusi vetäytyä muihin hommiin. Ulpun "sosiaalinen kieli" liimaa sanojen päälle sellaisia merkityksiä, jotka eivät niihin kuulu. Näin hän antaa itsestään muistoissaan juuri sen kuvan kuin itse haluaa. 

Ullpu näytti vaivautuneelta ohjelmassa yrittäessään muotoilla tyylikkäitä vastauksia siitä valtavasta katastrofista, jonka sai puoluesihteerina ja vei lopulta SDP:n oppositioon. Eikä Ulpu luopunut, toisin kuin väittää, suosiolla puoluesihteerin hommista. Kyllä hänet piti kulisseissa potkia pihalle. Rantalan ohjelmaan pääseminen tarkoittaa sitä, että haastateltava on jo saanut yleisön silmissä anteeksi töppäilynsä. Rantala ei kovistele ja niuhota, vaan tarjoaa vieraalleen mahdollisuuden satuilla itsensä kuiville.

Mutta Ulpu ei ole yksin. Tässä ohjelman sadistinen nautinto. Entisten aikojen itsestään liikoja luulleet istuvat valojen häikäiseminä piinapenkissä. Kaikki Rantalan vieraat tipahtavat samaan ansaan. Rantalan metodi on ovela. Hän on itse asiassa samalla sekä rippiä antava pappi että tuomari, toki jalo ja ymmärtävä, mutta tuomari kuitenkin, sillä hänen edessään ei edes paatunein paskanpuhuja halua ampua liikoja. Katsoja, joka ymmärtää vihjeestä, että haastateltava vain erehtyy muistojensa tulkinnoista.

Mutta ei sekään pidä Ulpun kohdalla täysin paikkansa. Ulpulla on mielessään joukko erilaisia vaikutelmia, joista hän rakentaa kuvaa, jota hän tarjoilee muiden maisteltavaksi. Ulpu on puhumisen, ja siis valheenkin, ammattilainen. Katsokaa, miten hän puhuu sivistyksestä ja osaa samalla sujuttaa tarinaansa sekä nöyryyttä, että muistutuksen omasta erinomaisuudestaan. Ulpu osaa antaa kuvan, että kansakoulunopettajaäidin muutama kirja ja ulkoa opeteltu raamatunvärssy olisi  ollut muka sivistystä.

Kyse on kasvatuksesta ei sivistyksestä. Ulpu ei koskaan käynyt yliopistoa eikä oppinut käsittelemään syvällisesti tietoa. Mutta Ulpu ei ole yksin syypää omiin tarinoihinsa. Niihin on syyllinen Rantala, joka tarjoaa ne katsojalle,sillä silmällä, että katsoja osaa lukea rivien välistä "Sorsa ei muka pyytänyt häntä puoluesihteeriksi, Ulf Sundqvist sitä ja tätä", sekä imelä Paavo Lipposen ihailu niin, että ymmärrämme hänen olleen enemmän nukke, kuin omilla aivoillaan ajatteleva itsenäinen toimija. Hän on velkaa heille.

Lisäksi Ulpu on vakuutteluissaan liian hätäinen ollakseen aito ja lämmin. Hänen kiireensä paljastaa hänet kylmäksi. Hänen silmänsä ovat liian kovat ja määrätietoiset ollakseen pehmeät tai reaktionsa spontaanit. Ulpu selittää liiaksi meille syöttämäänsä tarinaa luottaen pitävänsä katsojan hyppysissään. Hän alleviivaa yksinkertaistaen sanomansa liian helposti nieltäviksi paloiksi. Katsoja ei voi uskoa silmiään. Luuleeko hän fiksumpiensa sulattavan kaiken tämän höpötyksen. Hänhän vaikuttaa tyhmältä.

Ehkä ohjelma toimii myös toisinpäin, tarjoten katumisen mahdollisuuden eräänlaisena loppupisteenä ikäville tapahtumille. Kaikki ne vuosikymmenten takaiset televisionkatsojat, jotka ovat syystä tai toisesta inhonneet Ulpu Iivaria, voivat huokaista helpotuksesta nähdessään hänet nöyränä kohtalonsa edessä raottamassa salattua minuuttaan, kuin syntejään katuva nunna, vaikka nunna sana ei missään nimessä sovi liitettäväksi Iivariin, joka koko elämänsä palveli kahta herraa (Goldonin näytelmä).

Ulpua on hhyvä katsoa nuorten toimittajien, sillä Ulpu on vanhan kansan toimittajan arkkityyppi valheissaan. Airaksinen muistuttaa, että ihmiset puhuvat yhtä sun toista: "Emme voi edes olettaa, että puhuisimme samaa kieltä, ja että kaikkien sisäiset maailmat olisivat samanlaisia, tai että ymmärtäisimme samalla tavalla samanlaisia asioita. Ihmisen pään sisälle ei noin vain kurkisteta. Jokainen meistä on muukalainen toiselle ihmiselle, koska emme tiedä mitä toisen päässä liikkuu."

Rantalan ohjelmaa katsoessa herää kysymys: Miksi sisäiset maailmamme eivät olisi erilaiset? Ovathan ne onneksi. Ulpun maailma on Ulpun maailma. Se ei ole onneksemme meidän maailmamme. Mutta se on aikoinaan ollut monen muunkin uskomusmaailma. Kiinnostava lähtökohta ohjelmalle. Rantalan ohjelmassa erityisesti viehättää sen avoin tarjous mahdollisuutena puhdistua julkisesti naamionsa riisuen. Ehkä siksi Ulpu Iivarikin näytti ohjelmassa kerrankin melkein ihmiseltä.

https://www.digivallila.com/l/sdp-n-entinen-puoluesihteeri-ulpu-iivari-elamankerturina/