”Sattumapääministeri” Sanna Marin narahti jälleen kerran pettävän todennäköisyyskikkailunsa takia

Teksti Harald Olausen

"Kaikkien on helppo nähdä, millaisen luonteen rikkaus tuottaa, sillä rikkaat ovat ylimielisiä ja koppavia. Rikkauksien omistaminen vaikuttaa heihin niin, että he olettavat omistavansa kaiken hyvän. Rikkaus on näet ikään kuin muiden asioiden arvon mitta, ja he ajattelevat, että sillä voi ostaa kaiken."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (139IA)

Ensiksi pitää todeta sattumasta, että sattuman johdosta tapahtuvia asioita ovat sellaiset, joiden syitä ei voi määritellä ja jotka eivät tapahdu jonkin tarkoituksen vuoksi eivätkä useimmiten eivätkä varsinkaan säädetyllä tavalla. Näin ajatteli Aristoteles (Retoriikka 1369b). Koska on ihan selvää, ettei "sattumapääministeri" Sanna Marin ymmärrä omien sanomistensa ja tekemistensä välistä ristiriitaa, otetaan avuksi vielä vanha kunnon Arististoteles, joka sanoisi Marinin poliittisen tyhmyyden pillevän siinä, että hän saa aikaan väärän päätelmän jättämällä huomioimatta tilanteen, tarkoituksen ja toiminnan tavan. Näin syntyy yleisesti väärä päätelmä Marinin itsensä puheissa hänen pitäessä erityistä todennäköisyyttä yleisenä. Jos hän tajuaisi itse, hän ei olisi niin pihalla omasta poliittisesta ja itseaiheutetusta (samoin kuin aikoinaan kepuliuhooja Katri Kulmuni) surkeudestaan ja väistämättä edesssään häämöttävästä tappiosta Sokrateksen hautauspuheen sanoin: "Ei ole vaikeaa ylistää ateenalaisia ateenalaisten parissa, vaan spartalaisten parissa."

"Koraksin retoriikka perustuu tähän näkökohtaan. Jos syytetty ei ole syyllinen, esimerkiksi jos heikkoa miestä syytetään väkivallasta, hänen puolustuksensa on, että teko ei ole todennnäköinen. Mutta jos hän on vahva, voidaan esittää, että teko ei ole todennnäköinen juuri siksi, että se näyttäisi niin todennäköiseltä."

-Aristoteles Retroriikka-kirjassaan (1402a)

Pääministeri Sanna Marin ei ymmärrä tätä aristoteelista totuutta - tokkopa on koskaan edes kuullutkaan, kiitos tasapäistävän peruskoulun, jota demarit pitävät suurimpana saavutuksenaan (oppikoulussa tästä jaksettiin jauhaa kreikankielen kursseilla); että muissakin tapauksissa epäilty on joko syytön tai syyllinen; kummatkin vaihtoehdot voivat näet näyttää todennäköisiltä. Mutta myös siksi että häntä pidetään jäykkänä ja persoonattomana tiukkapipona niissä piireissä, jotka hänet todella tuntevat. Sopiva demariksi. Jotenkin tyhjä ja sisällyksetön häntä kuvaillaan. Aristoteleen mukaan toinen on todennäköinen, toinen taas vain äsken mainitulla tavalla, mutta ei yleisesti. Näin saadaan heikompi perustelu näyttämään vahvemmalta. Tämä on Marinin epä-älyllisyyden ydin; hän ei tajua miksi, kun ei osaa kysyä tai jaksa pohtia kysymyksen sisältöä tarkemmin. Ihan samalla tavalla aikoinaan vihastuivat ihmiset Protagoraan lupaukseen, sillä se oli (marinilainen) valhe eikä se ollut tosi vaan pettävä todennäköisyys - juuri siksi Marinista on kovaa vauhtia tulossa rasite sekä omalle puolelleen (että demarit sen itse tajuavat, saattaa olla pidempikin prosessi...) että oman sanomansa pahin vihollinen, jäädessään kiinni jatkuvasti epätotuuksien viljelystä, kuten surullisenkuuluisa, demareiden vieläkin lyömätön yhteisestä kuormasta syöjä, ja kermojenkuorijana tunnetuksi tullut Ulf Sundqvist aikoinaan.

"Poliittisten puheiden johdannot ottavat mallia oikeuspuheiden johdannoista, mutta asian luonteesta johtuen ne ovat hyvin harvinaisia."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1415b)

Kuka muistaa vielä nuoren ja dynaamisen poliitikonalun nimeltään Ulf Sundqvist, josta Forbes - maailman yksi johtavista talouslehdistä, joka rankkaa vuosittain paremmuusjärjestykseen eri maiden tulevaisuudentoivot, arvioi kuultavan paljon vielä tulevaisuudessa? 26-vuotiaana Paasion "Nappulaliigaksi" kutsuttuun demareiden vähemmistöhallitukseen vaativalle opetusministerin paikalle nousseesta Sundqvistista kuultiinkin paljon. Mies kasvoi omaa painoarvoaan suuremmaksi poliittiseksi ihmeidentekijäksi seuraajansa Erkki Liikasen tavoin, mutta paljastui lopulta pikkusieluiseksi ja valehtelevaksi roistoksi, joka kuppasi surutta "ettekö tiedä kuka minä olen"-suojan kautta tyhmempiään niin omassa demaripuolueessaan, mikä oli tarinoiden mukaan helppoa sokeiden maassa, missä yksisilmäinen oli kuningas, kuin laajemminkin sen ajan tapaan, vahvan poliittisen suojavärin ansiosta aikana, jolloin SDP oli maamme suurin puolue ja ulottanut ahnaat lonkeronsa yhteiskunnan joka askelmalle. Kotkassa, entisessä demarikaupungissa, joka kärvisteli lähes sata vuotta vaaleanpunisessa kuristusotteessa, on sanonta joka kuvaa tätä hyvin tätä poliittista piinaa: ON NIIN KYLMÄ, ETTÄ DEMARILLAKIN ON KÄDET OMISSA TASKUISSA. Olen asiasta melkein vuosi sitten 15.10.2020 kirjoittanut Ulpu Iivarin Sundqvistista kertovan ja SDP:n taustavoimien sponsoroiman "maineenpalautuskirjan" Lähikuvassa Ulf Sundqvist (Otava 2009) arvion yhteydessä:

- https://www.digivallila.com/l/sdp-n-entinen-puoluesihteeri-ulpu-iivari-elamankerturina/

"Retoriikka ja dialektiikka ovat rinnakkaisia taitoja, sillä kummatkin käsittelevät asioita, jotka ovat yleisiä ja tavallaan kaikkien ymmärrettävissä ja jotka siten eivät kuulu minkään erityistieteen alaan. Siksi myös kaikki ihmiset ovat jollain tavoin tekemisissä näiden molempien taitojen kanssa, sillä kaikki koettavat jossain määrin arvostella tai perustella käsityksiä, joko puolustaakseen tai syyttääkseen."

-Aristoteteles Retoriikka-kirja (1354a)

"Kertooko Iivarin elämänkerta Sundqvistista, milloin hänestä tuli mätä ja hän ymmärsi, miten helppoa on sanoilla hurmata ja harhaanjohtaa itseään tyhmempinään pitämiä demareita? Ei! Kertooko elämänkerta siitä, kun Ulf Sundqvist ainoana "koko ihmepelastuksen" kun SDP:n taloudenhoitaja ja pari muuta johtavaa virkamiestä jäivät tullissa kiinni CIA-rahojen salakuljetuksesta 70-luvulla? Ei! Kertooko elämänkerta siitä, millaisia koplauksia Sundqvistilla oli venäläisten ja Opecin öljymaiden kanssa toimiessaan ensin kauppa -ja teollisuusministerinä ja sitten pitkään Nesteen hallintoneuvoston puheenjohtajana? Ei kerro. Kertooko se siitä, miksi Kristiina-rouva nähtiin lentämässä kerran kuukaudessa Sveitsiin isojen matkalaukkujen kanssa? Ei kerro? Kertooko se siitä, miten Sundqvist huijasi STS-pankkia jo ennen kuin jäi kiinni? Ei kerro. Kertooko se siitä, miten Sundqvist painosti johtavia politiikkoja saadakseen armahduksen veloilleen? Ei kerro. Kertooko se siitä, miten Sundqvist tilikikkailulla huijaisi ja halvensi suomalaista oikeusjärjestelmää ja nauroi järjestelmän kyvyttömyydelle samaan aikaan, kun veronmaksajat maksoivat hänen huippukalliin- ja kieron asianajajansa palkkiot? Ei kerro ja se on sääli, sillä kirja ei kerro mitään oleellista tai totta tapaus Sundqvistista, vaan yrittää valkopestä erästä ovelimmista ja häikäilemättömimmistä talousrikollisista, joka ajan kuvan mukaan oli demari ja oli oppinut pistämään kaiken muun paitsi voitot veronmaksajien piikkiin. Ulpu Iivarin kirja Sundqvistista on huono juuri siksi. Se on enemmänkin. Se on valheellinen ja harhauttamismielessä kirjoitettu roskakirja, jota ei kannata lukea vaan heittää suoraan roskiin. Heti alkuun orwellilainen muistus, ettei totuus unohtuisi: kaikessa on kyse politiikasta ja politiikka on valheiden sekasotkua - niin myös tässä tarinassa, joka on jäänyt osin kertomatta siksi, että toimittajat, joiden olisi tästä pitänyt kertoa, ovat joko itse korruptoituneita ja kuuluvat valtaeliittiin tai sen liepeillä pyöriviin ryhmiin ja eivät siksi kirjoita tai tutki asioita pintaa syvemmältä, vaan tyytyvät helppoihin vastauksiin."

"On todettu, millaisessa mielentilassa tunnetaan sääliä: määritelmästä taas käy ilmi, mitä säälitään. Mitkä tahansa tuskaa ja kärsimystä tuottavat tuhoisat asiat herättävät sääliä, edelleen menetykset ja sattuman aiheuttamat pahat asiat, jos ne ovat suuria."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1386a)

Eipä ole Ulf Sundqvistin seuraaja ja hengenheimolainen Sanna Marin kauas pudonnut esikuvastaan retorisessa todistelussaan. Yhtä vilpillistä ja epäaitoa on hänen poliittisesti naurettavat operaationsa, kuin on hänen kankea kirjakielensä ja jäätävän jäykkä olemuksensa mikä on herättänyt meidät tavalliset mattimeikäläiset ihmettelemään sitä, kuinka härskisti hän kuvittelee voivansa kopeloida totuutta? Marin yrittää vanhanaikaista kikkaa Aristoteleen ajoilta, missä taitoon sisältyvä menetelmä keskittyy vakuuttamiseen. Vakuuttaminenhan on eräänlaista ovelaa todistamista, sillä uskomme eniten silloin, kun otaksumme asian tulleen todistetuksi. Aristoteleelle tällainen "retorinen todistaminen"  tapahtui "enthymeman avulla. Se on yksinkertaisesti sanottuna retorisen vakuuttamisen vahvin muoto. Enthymema on Aristoteleen mukaan eräänlainen syllogismi ja syllogismin kaikkien lajien tarkasteleminen oli hänen mielestään dialektiikan tehtävä:

"On selvää, että joka parhaiten kykenee tutkimaan, mistä aineksista ja millä tavoin syllogismi muodostuu, hallitsee parhaiten myös enthymemat, edellyttäen, että hän ymmärtää minkälaisia asioita enthymema käsittelee miten se eroaa loogisista syllogismeistä."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1355a)

Tätä Marin ei ymmärrä. SIIS TÄTÄKÄÄN! Toden ja todelta näyttävän tavoittaminen näest perustuu samaan kykyyn, sihen mikä Marinilta puuttuu, ja koska ihmisillä on yleensä luontaisesti riittävä kyky toden löytämiseen ja he useimmiten myös siinä onnistuvat tavoittamaan totuuden, siksi vallitsevat yleiset käsitykset tavoittaa se, joka tavoittaa totuudet. Näin ei ole Marinin kohdalla. Luuleeko Marin, ettemme näkisi läpi hänen ja lempikansanedustajakaverinsa, Tom of Lähihoitaja-Ilari Nurmisen, kanssa suunniteltua poppareiden kosiskelua viime viikon kohuillanvieton yhteydessä. Nyt kun KOKOOMUS on ottanut pysyvän paalupaikan seuraaviin eduskuntavaaleihin ja demareiden harteilta yleispuolueen viitan, parempaa vaalityöntekijää omalle pääministeriydelleen ei Petteri Orpo voisi koskaan saada, kun omiin valheisiinsa ja valheellisuuteensa taattuun demarityyliin kompasteleva Sanna Marinin, josta kirjoitin digivallilaan jutun 22.5.2021 otsikolla Mielistelijämarin, kuin sieluton nukkehallitsija jostain kauhuelokuvasta - 

https://www.digivallila.com/l/kuin-sieluton-nukkehallitsija-jostain-kauhuelokuvasta/

"Kumota voi vastasyllogismilla tai vastaväitteillä. On selvää, että vastasyllogismi voidaan muodostaa samojen näkökohtien pohjalta kuin syllogismikin, sillä syllogismit muodostetaan yleisistä mielipiteistä ja monet mielipiteet ovat keskenään vastakkaita."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1402a)

Huomasiko kukaan sitä, että Marin puhui "Veikkauksen edunsaajista"? Se ei tarkoita niitä kulttuurilaitoksia, joiden rahoitus on ollut riippuvainen aiemmin lähes kokonaan Veikkauksen tuotoista, vaan sosiaalidemokraattien huolella rakentamasta piilopoliittisesta tukijärjestelmästä kansalaisjärjestöjen kentällä, jossa "todelliset edunsaajat" ovat oikeiden tarvitsijoiden nenän edestä rahat napanneet valtapuolueiden hyväpalkkaiset vaalityöntekijät, joita on istutettu milloin minkäkin sairauden nimissä perustettuun liittoon, joka paperilla osaa tehdä näyttäviä operaatioita, mutta jotka eivät käytännössä tee mitään muuta, kuin vievät rahat ja mahdollisuudet poliittisilla suhteillaan niiden oikeiden avuntarvitsijoiden suusta, jotka apua kipeimmin tarvitsisivat, kuten aikoinaan demarijohtoisen Mielenterveyden keskusliiton näppärästi keksimä oiva rahastuskeino nimeltään "kokemusasiantuntijat", jota vielä demarijohtoinen Oulun "Hyvän mielen (?)" talo käyttää mainonnassaan. Idea oli istuttaa laitoshoidon ulosliputtamisen jälkeen mielisairaat keskenään nakertamaan kokouspullaa ja ryystämään haikeaa alennuskahvia ja väittää sen osittain korvaavan psykiatrisen hoidon. Eihän hommasta tietenkään tullut mitään. Nämä ns. kokemusasiantuntijat olivat muka paperilla henkilöitä, "joilla on omaa tai läheisenä saatua kokemusta mielenterveyshäiriöiden kanssa elämisestä sekä halua hyödyntää kokemuksiaan mielenterveystyössä." Ei tässä olisi mitään ongelmia, ellei raha olisi muilta, niiltä oikeilta avintarvitsijoilta pois. Oulun "Hyvän Mielen (?)" taloon tuhlatuilla rahoilla oikein suunnattuna ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön, saisi palkattua vähintään kaksi psykiatria ja pari psykiatrista sairaanhoitajaa purkamaan nuorten itsemurhakandiaattien jonoja ennen kuin on liian myöhäistä, kuten valitettavasti monissakymmenissä surullisissa tapauksissa on käynyt vuosien saatossa.

"Näennäinen syllogismi syntyy myös sekoittamalla "erististen" puheiden tapaan määreetön tapaus ja erityinen yksittäistapaus. esimerkiksi dialektiikassa voidaan väittää, että ei-oleva on, sillä ei-oleva on ei-oleva, ja että tuntematon on tunnettua, sillä tuntemattomasta tiedetään, että se on tuntematonta. Samoin retoriikassa näennäinen syllogismi perustuu siihen, että sekoitetaan erityinen todennäköisyys määreettömään todennäköisyyteen. Erityinen todennäköisyys ei ole yleisesti todennäköistä, kuten Agathon sanoo: voi sanoa juri tämän olevan todennäköistä - kuolevaisille tapahtuu monia epätodennäköisiä asioita. Jotku asiat näet tapahtuvat vastoin todennäköisyyttä, joten todennäköisyyden vastainen on myös todennäköistä. Jos näin on, on epätodennäköinen todennäköistä, ei kuitenkaan määreettömästi. Samoin kuin "eristisissä" puheissa saa aikaan väärän päätelmän jättämällä huomioimata tilanteen, tarkoituksen ja toiminnan tavan, samoin tässä väärä päätelmä syntyy pidettäessä erityistä todennäköisyyttä yleisenä."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1356b)

Tästä kikkailusta on valitettu Veikkauksen tukia valvovalle STEAlle kymmeniä kertoja niin Oulun "Hyvän Mielen(?)" talon henkilökunnan kuin asiakkaidenkin toimesta tuloksetta, sillä STEASSA valvontaa johti "pukki kaalimaan vartijana" vielä muutama vuosi sitten, eli demareiden oma päällysmies suoraan puoluetoimistosta paikalle istutettuna, Arja Alhon ministerikauden entinen avustaja ja demareiden eduskuntaryhmän pääsihteeri Sisko Seppä, jonka tehtävänä oli päinvastoin yrittää estää demarijohtoisten sosiaalialan järjestöjen rahankäytön, kuten juuri Mielenterveyden keskusliiton ja Oulun "Hyvän Mielen(?)" talon avustusten tarkempi syyni. Paperilla kaikki oli molemmissa järjestöissä kunnossa, mutta vain paperilla. STEAn olisi pitänyt ottaa vakavasti henkilökunnan ja asiakkaiden valitukset siitä, että kyseessä oli nimenomaan paperilla, mutta ei käytännössä, hyvin hoidetut projektit rahastusmielessä hieman samalla tavalla esimerkiksi Unkarin vallassa oleva rikollinen eliitti kuppaa EU-tukiaisia oman mafijärjestelmänsä avulla. Marin ja demarit ovat naurettavan tekopyhiä huolestuessaan "Veikkauksen edunsaajista". "Veikkauksen todelliset edunsaajat" ovat valtapuolueita lähellä oleva loismainen virkamieseliitti, jolle riittää hyvin palkattuja ja vähätöisiä virkoja jaettavaksi palkkioksi poliittisille eliitille tekemilleen palveluksille. Kun Marinin sössöttävästä ja valehtelevasta edeltäjästä päästiin kaikkien suureksi helpotukseksi eroon, huokaistiin helpotuksesta hetkeksi, kun Marinista tuli "sattumapääministeri", ja kyseltiin: olisiko tässä nuoressa lesbojen kasvattamassa naispuolisessa demarissa vihdoinkin sitä demareista yleensä puuttuvaa ajatuksen avaruutta ja sielun suuruutta? Olisiko hän uuden ajattelun ja poliittisen kulttuurin airut? Ei ollut. Siihen kun ei riitä se, että on jotain sukupuolta, tai jotain miltä jostain, jos tekee sitä samaa, mitä muutkin, ja inttää ilta illan jälkeen ohuet huulet väristen vielä tekevänsä jotain muuta.

Marinin hohde on karissut suuren yleisön silmissä. Veikkaus-juttu on surkuhupaisa todiste siitä, ettei Marin ole sopiva pääministeriksi. Kun katsoi televisiosta miten hän sauhusi ministeriaitiossa Saarikon kanssa, vaikutti siltä, että hän ei ole myöskään pätevä tähän vaativaan (voi miten tuleekaan ikävä Suomen ehkä kautta aikojen parasta pääministeriä, Paavo Lipposta) tehtävään, jossa ei olisi pahitteeksi tietynlainen valtiomiesmäisyys presidentti Sauli Niinistön tapaan hoitaa asioita viileän rauhallisesti turhia hötkyilemättä kulisseista käsin. Miksi Marin tekee kuten tekee? Mutta ennen kaikkea: vaikka hän on demari, pohdittiin yleisestu malttaisiko hän pysyä totuudessa vai sortua samanlaiseen itsensä paljastavaan selittelyyn ja suoranaisiin valheisiin kuin kuuluisat edeltäjänsä Sundqvist ja Sössö-Rinne, joka ei koskaan puheenjohtajakautensa aikansa kiireiltään edes oppinut lausumaan oman puolueensa nimeä oikein. Marin ei malttanut oppia paremmaksi. Miksi? Koska jos demari puhuisi totta, hän ei olisi demari. Tai hän ei siitä asian oikean laadun tajuttuaan, muille uskaltaisi puhua. Tämä jos mikä on demariretoriikan ns. kuuma ydinongelma. Aristoteles muistutti retoriikan tehtävästä käsitellä kysymyksiä, joita harkitsemme ilman, että meillä olisi niihin tieteellinen vastaus, ja joiden käsittely tapahtuu sellaisten kuulijoiden läsnäollessa, jotka eivät kykene näkemään monimutkaisia yhteyksiä eivätkä seuraamaan pitkiä päättelyketjuja. Juuri heille on tarkoitettu Sanna Marin ja hänen viljelemänsä demariretoriikka. Harmi vain, että se perustuu petosmielessä harjoitettuun valehteluun, kuten olemme valitettavasti viime aikoina heränneet huomaamaan viimeistään poppareiden tynkäkutsuista pääministerin virka-asunnossa.

"Todennäköistä on se, mikä tapahtuu useimmiten - ei kuitenkaan ilman lisämääreitä kuten eräät määrittelevät, vaan todennäköisyys koskee asioita, jotka voivat olla toisin, ja se suhtautuu siihen, mikä on todennäköinen samalla tavalla kuin yleinen suhtautuu yksittäiseen."

-Aristoteles Retoriikka-kirja (1357b)