Vastenmielistä ja valheellista poliittista jänkäämistä rajalaista!
Teksti Harald Olausen
Viime
kuukausina kuumana käynyt julkinen keskustelu rajalaista on ollut tavallisen
suomalaisen näkökulmasta vastenmielistä katsottavaa. Vastustajien poliittinen
retoriikka lakia vastaan ei ole ollut vakuuttavaa, vaan kuin kiusantekona tahallisesti
lain henkeä vääristelevää jänkäämistä ja poliittisten irtopisteiden kehno
keruuyritys. Ja juuri kun ihmiset ajattelivat, että ehkä sittenkin vihervasemmistoa kannattaisi vastavoimana äänestää seuraavissa vaaleissa. Mutta ei herranjestas! Ei tällaista.
Olipa ikävä katsella tätä teatteria. Tällä kertaa vihervasemmisto ampui itseään jalkaan. Ihan kuin hölmäläiset olisivat taas lempipuuhasssan hölmöilemässä ja kantamassa säkeillä valoa pimeään. Psykologisesti viesti on väärä ja vahingollinen. Ihmiset eivät saisi olla huolissaan omasta turvallisuudestaan, jos se sotii kansainvälisiä sopimuksia vastaan, ja on epäoikeudenmukaista. Mutta kenelle valtiot on tarkoitettu? Ja kenen kannalta ongelmaa pitäisi tarkemmin katsoa?? Kansalaisten vai pakolaistenko?
Vihreät ja vasemmisto huvittivat puheillaan televisionkatsojia. Moraalinen närkästys vastaan kansalaisten oikeudentaju. Eliitti ja akateemiset oikeusoppineet vastaan eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri, jotka puhuvat maksettuina marakatteina tietenkin sitä, mitä hallituskin. Jo perusasetelma on väärä: kansa on väärässä ja he oikeassa. Kansan pitää uskoa heitä. Ja mitä ulkomalaistaustaiset ihmisetkin ajattelevat laista? Entä muu maailma? Tämän tasoista matalentoa puheenvuoroissa viljeltiin.
Länsimaisissa yhteiskunnissa on ollut näihin päiviin saakka kansalaisten ja valtioiden välillä voimassa yhteiskuntasopimus, jonka mukaan valtio suojelee kansalaisiaan ulkoista uhkaa vastaan. Ja vaikka se on vanhentunut, ei sen perusperiaate turvallisuudentakaajana ole muuttunut mihinkään. Valtio kerää veroja ja järjestää palvelut. Se myös puolustaa kansalaisiaan. Nyt tätä sopimusta on oltu vihervasemmiston toimesta murentamassa, kansainväliset, huonotkin sopimukset kun ovat tärkeämpiä.
Suomesta on haluttu tehdä kansainvälisen oikeuden mallimaa, missä noudatetaan pilkulleen kansainvälisiä sopimuksia, joiden arvo painaa enemmin kuin omien kansalaisten turvallisuus ja aiheelliset pelon aiheet. Esimerkiksi vasemmistoliiton Jussi Saramon suusta on päässyt jatkuvasti sammakoita, jotka ovat heikentäneet hänen itsensä luotettavuutta, mutta samalla myös paljastanut lakia vastaan äänestävien argumenttien heikkouden, ja selvästi julkisuuden takia hatusta vedettyinä myös niiden onttouden.
Saramo haukkui Suomen ainoaksi EU-maaksi, joka rikkoo
yhteisesti sovittuja lakeja mutta unohti, että Suomi on myös ainoa EU-maa,
jolla on yhteistä rajaa vihamielisen ja välineellistä maahanmuuttoa aseenaan
Suomea vastaan käyttävän Venäjän kanssa yli 1300 kilometriä. Tässä odotetussa ja tarpeellisessa laissa
on kysymys nimenomaan Suomen turvallisuudesta muuttuneiden maailmanpolitiikan
uhkien edessä. Olivat muutkin puheenvuorot samanlaisia, pääasiasta eksyttäviä ja räksyttäviä saivarteluja.
Jokaisella maalla pitää olla mahdollisuus suojella kansalaisiaan ulkoisia uhkia vastaan, sen sanoo jo jokaisen kansalaisen järki, ja oikeus saada omalta valtioltaan suojelua uhkia ja vihaa vastaan. Se on viime kädessä myös tämän lain tarkoitus. Ja tässä minulta ei-oikeistolaiselta - eikä erityisesti oikeistoa arvostavalta kriittiseltä kansalaiselta - suurkiitos oikeistohallitukselle ja persuille (joiden olemassaolon oikeutus on tullut selväksi; puolustaa suomalaisia) epäisänmaallista hajoitustoimintaa vastaan.
Erityisen kummallista keskustelussa on ollut sen idean täydellinen poissaolo, että parlamentarismiin kuuluu tärkeänä osana ajatus lakien
muuttamisesta, jos ne ovat huonoja, vääriä tai vanhentuneita. Suomessa monet lait eivät
toimi oikean parlamentarismin tavoin perustuslain takia. Siihen on olemassa selitys Ruotsin vallan ajassa ja sen oikeusajattelun juurtumisesta maahan sekä Venäjän vallan alta päästyä luonnollisesta halusta suojella nuorta demokratiaansa, ja sen
yhtä nuoria instituutioita.
Kysymys on periaatteellinen, ja sitä se on myös lain hyväksynnän varmistaneelle SDP.lle, jopa siinä määrin että nuo kuusi vastaan äänestänyttä demaria vaikuttavat enemminkin yhteisestä sopimuksesta synnytetyiksi, kuin aidoiksi eriäviksi mielipiteiksi, sillä laki meni juuri ja juuri läpi vain kahden äänen enemmistöllä. Näin SDP sai julkisuutta ja näkyvyyttä, ja hyväksyntää sekä lakia vastustavien että puolustajien keskuudessa. Peli on politiikkaa, sen SDP:kin toki tietää ja siksi sitä pelaa.
Hyviä puheenvuoroja, ja "suomalaista tervettä
maalaisjärkeä" lain tiimoilta ovat käyttäneet erityisesti sanavalmiit ja
hyvin näkemyksensä perustelleet Joonas Räsänen (sdp) ja Matias Marttinen (kok). Huonoja yllättäen tällä profilloitumaan pyrkivä Matias Mäkynen (sdp) sekä demareiden oma mieliharmi, espoolainen meppi Mari G, joka vaikka puolsikin lakia, puhui tyypilliseen tapaansa reikeleipäisiä höpinöitä. Demareita pitää silti onnitella terveestä maalaisjärjen käytöstä ja lain tukemisesta.
https://www.digivallila.com/l/ennustinko-viime-viikolla-oikein-ranskan-kohtalosta/